Virallinen nimi: Sirka Aamunkajo, Kuutuulen tytär, Tasangon heimosta ja Befalasin laumasta
Kutsumanimet: Aamunkajo, Kajo
Sukupuoli: Naaras
Laji: Kojoottikoira
Rotu: Kojootin lisäksi mm. kooikerhondjea ja mäyräkoiraa
Ikä: Kolme ja puoli vuotta
Lauma: Befalas
Asema: Tavallinen, mutta aktiivisesti kokouksiin osallistuva laumalainen
Ryhmittymät: Kunnioittaa Maan lakia

Menneisyys:
Päivänä, jona Aamunkajo syntyi, olivat vuoden ensimmäiset syyssateet langenneet Pohjois-Amerikan preerian ylle. Sää oli synkkä, mutta toisaalta veden tuleminen kuivan kauden jälkeen merkitsi helpompia aikoja alueella eläneelle laumalle, Tasangon heimolle, johon mustakeltaisen naaraan vanhemmat kuuluivat. Sen sijaan päivä ei tuonut helpotusta tulevalle äidille, Sinipilvelle, jonka hentoinen ruumis ei ollut kestää synnytyksen vaatimia suunnattomia ponnistuksia. Naaraan puoliso Kuutuuli joutui avuttomana katselemaan, kuinka rakkaansa kärsien synnytti pennun toisensa jälkeen - kuolleena. Alkoi näyttää siltä, että jokainen pienistä elämänaluista oli joutunut luopumaan hengestään jo ennen kuin oli ehtinyt nähdä maailmaa, jossa olisi kasvettuaan päässyt vaeltamaan. Tunti toisensa jälkeen kesti painostavaa hiljaisuutta koko heimon odottaessa lähes henkeään pidättäen tulevaa, vain nuoren nartun vaikerruksen sekoittuessa sateen ropinaan. Lopulta koitti yö, sekä seuraava aamu, jolloin rankkasade viimein taukosi. Kuolemanväsyneenä saattoi Sinipilvi kuudennen ja viimeisen pennun maailmaan, ennen kuin vajosi autuaaseen tajuttomuuteen. Suunnaton huoli naaraasta raastoi laumalaisten mieliä, kunnes kaikki saivat ihmetyksekseen todeta viimeisen pennun olevan elossa. Kuluneesta vuorokaudesta järkyttynyt Kuutuuli piti heikosti vikisevää tytärtään ihmeenä ja nappasi tämän kyyneleet silmissä kiiltäen vierelleen, itsensä ja puolisonsa väliin. Auringon ensimmäiset säteet punasivat maisemaa, kuin pyyhkien koetut tuskat taakseen, tehden ne mitättömiksi. Isä ilmoitti yhä tilannetta tarkkailleelle laumalle nimeävänsä pentunsa Aamunkajoksi toivoen tuon aloittavan uuden, kauniimman päivän perheen elämässä.

Viikot ja kuukaudet kuluivat, Kajon kasvaessa päivä päivältä vanhempiensa sekä laumansa suojissa. Sinipilvikin toipui synnytyksestä, muttei koskaan saavuttanut enää täysiä voimiaan, vaan jäi jokseenkin heikoksi ja terveydeltään vajavaiseksi. Päävastuu energisen narttupennun kasvatuksesta jäikin siten Kuutuulen harteille, mutta tuo ei pannut asiaa lainkaan pahakseen, vaan opetti mielellään tyttärelleen kaiken tietämänsä elämästä sekä heimonsa uskomuksista. Aamunkajo kuunteli opetuksia mielellään ja rakasti erityisesti tarinoita, jotka kertoivat menneiden sukupolvien koitoksista. Vaikkei naaras ollutkaan ehkä kaikkein tarkkaavaisin oppilas, jäivät tarinat opetuksineen tiukasti nuorikon mieleen. Ajan kuluessa isä kertoi tyttärelleen myös Maan laista, jota koko heimo kunnioitti ja jota jokaisen heimoon syntyneen pennun oli myös opittava kunnioittamaan. Toisten eläväisten kunnioittamiseen perustuva laki oli kiltin luontoiselle naaraalle helppo omaksua, vaikka jokaisen säännön sanatarkka opettelu olikin tuottaa isälle muutamia harmaita karvoja. Sinnikkäästi Kajo kuitenkin yritti, ja kuten jokainen Tasangon heimoon kuuluva, oppi nuorikko lopulta niin säännöt kuin Valankin, saaden tästä merkiksi ensimmäiset korunsa. Noin puolivuotiaana alkoi naaras Kuutuulen johdolla opetella myös metsästystä, kunnes Sinipilven tila yllättäen huononi.

Vaikkei nuori Aamunkajo ollutkaan koskaan ollut järin läheinen äitinsä kanssa, heitti naaraan sairaus synkän varjon pennunkin mielen ylle. Kaiken lisäksi Kuutuulella ei ollut enää aikaa eikä jaksamista opettaa tytärtään, sillä uros oli puolisonsa takia lähes murheen murtama. Kajo tunsikin kaiken keskellä jäävänsä kovasti sivuun, mutta antoi kärsivällisesti vanhempiensa viettää aikaa kahden. Olihan naaraalla koko muu lauma ikätovereineen ympärillään, joten ei sosiaalinen pentu toki yksin jäänyt. Aikaa kuitenkin kului, eikä Sinipilven tila ottanut muuttuakseen suuntaan eikä toiseen. Kovin heikko naaras ei pystynyt enää juurikaan kävelemään, eikä tuo ollut juurikaan tietoinen ympäröivästä maailmasta. Kuutuuli vietti kaiken mahdollisen ajan pois lipuvan puolisonsa vierellä, poistuen vain metsästämään ruokaa perheelleen saalistusryhmän mukana. Noina aikoina oli Aamunkajon vastuulla pitää seuraa äidilleen, viettää viimeisiä hetkiä tämän kanssa, kuten pennun isä tuolle muistutti. Kajo totteli mukisematta, mutta sisimmässään hän lähes pelkäsi äitiään, joka saattoi vain maata hiljaa paikoillaan tai puhua jotakin, jota nuori ei käsittänyt alkuunkaan. Vaikka sitä koetti kovasti olla itselleen myöntämättä, toivoi Kajo salaa äitinsä kuolemaa. Niinpä ei naaras voinut olla tuntematta sydäntä jäytävää syyllisyyttä, kun Sinipilvi lopulta lakkasi hengittämästä ja jätti elävien maailman taakseen. Vain muutaman kyyneleen Aamunkajo vuodatti äitinsä tähden, surren ennemminkin jälleen yhdellä saalistusmatkalla olevaa isäänsä. Kuinka tuo mahtaisi suhtautua kuullessaan rakkaan Sinipilvensä kuolleen?

Kesti pari päivää, ennen kuin Kuutuuli palasi lauman alueelle ryhmänsä kanssa. Isäänsä odottanut Kajo ei ollut juurikaan nukkunut äitinsä kuoleman jälkeen, sillä tuo ei ollut saanut rauhaa siltä piinaavaa tunteelta, joka uskotteli nuorikon salaisen toiveen olleen syynä Sinipilven elämän päättymiseen. Kuten arvata saattoi, järkyttyi Kuutuuli suunnattomasti puolisonsa poismenosta, eikä Kajo uskaltanut kertoa isälleen ajatuksistaan siinä pelossa, että tuokin olisi alkanut syyttää tytärtään tapahtuneesta. Ensimmäistä kertaa elonsa aikana naaras tunsi jääneensä yksin ja ettei isänsä voisikaan häntä auttaa. Kaikeksi onneksi ajalla oli kuitenkin tapana kulua vaikeinakin aikoina, eikä elämä jäänyt nytkään polkemaan paikoillaan. Heimon muut jäsenet pitivät huolen, ettei Kuutuuli jäisi liiaksi murehtimaan kuolleita vaan kiinnittäisi huomionsa eläviin ja jatkaisi tyttärensä opettamista. Niin uros tekikin, vaikka eräänlainen haikeus jäikin asumaan hänen sieluunsa. Kajo toipui huomattavasti isäänsä nopeammin menetyksestä ja olisi tahtonut jatkaa elämää entiseen malliin, unohtaa pahat asiat kokonaan. Se oli kuitenkin vaikeaa surumielisyyden hohtaessa pennun isän silmistä, kuin jatkuvasti menneestä muistuttaen. Itsensä ja isänsä takia ei Aamunkajo kuitenkaan antanut itsensä vajota samanlaiseen murheeseen, vaan koetti pirteällä käytöksellään vakuuttaa molemmille kaiken olevan hyvin.

Kuukaudet vierivät ja Aamunkajon koulutus jatkui siitä, mihin oli aiemmin jäänyt. Saalistamaan naaras oppi, vaikkei siinä kovin suurta lahjakkuutta isänsä harmiksi osoittanutkaan. Itsepuolustuksenkin laita oli vähän niin ja näin, mutta eipä taistelutaitoja heimon piirissä pidettykään kovin merkittävänä asiana. Erilaisia koruja kertyi uusien taitojen myötä, kunnes killuttimia alkoi olla jo aikamoinen määrä koiraeläimen yllä. Yksi asia kuitenkin näytti asettuvan ongelmaksi aikuisuutta lähestyvälle naaraalle. Hän ei ollut yksivuotissyntymäpäiviinsä mennessä valinnut itselleen Verinimeä, eräänlaista etunimeä, jonka heimon tapojen mukaan oli jokaisen itse löydettävä. Lopulta Kuutuuli passitti tyttärensä heimon johtajan puheille siinä toivossa, että tuo osaisi nuorikkoa jotenkin auttaa. Viisas ja jo varsin korkeaan ikään ehtinyt johtaja keskusteli pitkään ja hartaasti mustakeltaisen naaraan kanssa, saaden lopulta selville tuota jäytäneen syyllisyyden äitinsä kuolemasta. Johtaja kehotti Aamunkajoa puhumaan isänsä kanssa, vaikka se olisikin hankalaa. Naaras lupasi tehdä, kuten johtaja oli neuvonut ja jo samana iltana hän saikin otettua asian puheeksi isänsä kanssa. Keskustelu ei ollut kummallekaan helppo, mutta sitäkin huojentavampi. Kuutuuli vakuutti, ettei missään nimessä uskonut Sinipilven kuolemaa tyttärensä syyksi eikä hän tytärtään siitä ollut koskaan syyttänyt. Keskustelun jälkeisenä yönä Kajo nukkui paremmin kuin kuukausiin, mutta unien maailmalla oli hänelle varsin yllättävää kerrottavaa.

Uni, jota Aamunkajo sinä yönä näki, tunnettiin heimon parissa nimellä Vaelluskutsu. Herättyään naaras oli yhtä lailla peloissaan kuin innostunutkin, kuten oli hänen isänsäkin nuorikon kerrottua unestaan. Molemmat olivat varmoja siitä, että Kajon oli tarkoitus löytää Verinimensä Vaelluksen aikana. Ylpeänä Kuutuuli ilmoitti tyttärensä näystä heimolleen, joka oli myöskin samaa mieltä kaksikon kanssa Vaelluksen tarkoituksesta. Niinpä seuraavan täydenkuun aikaan Aamunkajo jätti hyvästit heimolleen ja isälleen, luvaten palata vielä jonakin päivänä. Jokainen tiesi, ettei Vaellukselta yleensä palattu takaisin kovin pian, mutta se ei riittänyt himmentämään kenenkään iloa juhlavan tilaisuuden aikana. Isänsä jättäminen tuntui nuorukaisesta kovin kurjalta, mutta silti hän odotti innolla seikkailuja, joiden takia hänet oli Vaellukselle kutsuttu. Luottavaisin mielin lähti Aamunkajo matkalleen, taivaltaen kaikessa rauhassa halki Amerikan preerioiden, nauttien jokaisesta uudesta kokemuksesta. Vasta nyt tuntui maailma avautuvan jo yli vuoden ikään ehtineen naaraan silmissä, kun heimo ja sen tavat eivät olleet häntä ympäröimässä. Tiukasti hän toki piti kaiken oppimansa mielessään, mutta oli yhtä lailla valmis oppimaan uutta. Uusia tuttavuuksia Kajo keräsi mielellään, joskin hänen oli toisinaan erityisen vaikea ymmärtää heitä, joita maailma oli kaltoin kohdellut. Samaten joidenkin tuntui olevan hankala sulattaa naaraan ainaista optimistisuutta ja pikku hiljaa nuorukainen saikin oppia maailman pahuudesta kovien sanojen kautta. Vaikkei kaikki vaikuttanutkaan olevan niin ruusunpunaista, kuin kojoottikoira oli uskonut, ei tuo silti luopunut elämänasenteestaan. Oppi ehkä hivenen varovaisemmaksi, mutta jatkoi silti matkaansa hymyssä suin.

Pari kuukautta ehti vierähtää, ennen kuin Aamunkajo saapui meren rannalle. Vieläkään ei nuorikko ollut löytänyt Verinimeään, joten hän päätti lähteä etsimään sitä suuren veden toiselta puolen. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään käsitystä meren laajuudesta, joten uiminen vaikutti ensialkuun oikein hyvältä idealta. Nopeasti nuorikko kuitenkin väsyi ja joutui aaltojen vietäväksi, saaden onnekseen pelastuksen kelluvasta puunkappaleesta. Huteran lauttansa avulla naaras sinnitteli veden varassa, kunnes sai jälleen kiinteää maata tassujensa alle. Turvaan pääsyn iloa himmensi kuitenkin huomio siitä, että rantautumispaikka olikin vain mitättömän kokoinen saari vailla minkäänlaista ravintoa tai suojaa. Matkasta lopen uupuneena tunsi Kajo epätoivon valtaavan mieltään, muttei hän jaksanut tai edes osannut tehdä mitään tilanteensa parantamiseksi. Niinpä naaras jäi nukkumaan autiolle hiekkarannalle ja toivoi asioiden selviävän jotenkin, kuten ne olivat aina ennenkin selvinneet. Yö oli varsin kylmä, mutta sitäkin ihanammilta tuntuivat aamuauringon lämmittävät säteet päivän noustessa. Punaista auringonnousua katsellessaan koki Kajo varsin erikoisen tunteen: aurinko tuntui kuiskivan hänelle jotakin. Naaras ei tahtonut ajatella moisen johtuvan uupumuksesta tai janosta vaan oli varma, että valoista suurin tahtoi kertoa hänelle hänen Verinimensä. Sirka, kuului aurinko kuiskivan aamutuulen mukana, ja Kajo oli siihen tyytyväinen. Kaiken lisäksi hyväuskoisuus sai kerrankin palkintonsa, ja naaras uskoi näkevänsä pienen pisteen horisontissa. Kenties se olisi toinen saari, jolla olisi ruokaa ja vettä, ajatteli keltamusta päättäen lähteä sitä kohti. Vaikka hänen Vaelluksensa oli jo saavuttanut päämääränsä, ei se tarkoittanut matkan päättymistä. Sen sijaan tunsi Sirka Aamunkajo Andriaanan saarta lähestyessään, että itse seikkailu oli vasta alkamassa.

Suku:
Isä: Kuutuuli (kojoottikoira)
Äiti: Sinipilvi (kojoottikoira)
Sisarukset: Syntyneet kuolleina

Tasangon heimo ja Maan laki:
Tasangon heimo, johon Aamunkajo pentuaikanaan kuului, on yksi muutamasta Maan lakia kunnioittavasta laumasta, jotka vaeltavat Pohjois-Amerikan ruohotasangoilla, vuoristoissa sekä preerioilla. Laumojen rakenne muistuttaa hivenen susilaumojen vastaavaa, mutta arvojärjestys ei ole yhtä ehdoton. Vanhempia kunnioitetaan, lauman johtajan ollessa yleensä lauman vanhin ja sukua useille laumalaisille. Johtajalla ei ole kuitenkaan ehdotonta valtaa alaisiinsa, vaan päätökset syntyvät koko lauman voimin. Minkäänlaista selvää erottelua tai syrjintää ei ole, vaan kaikki lajista ja perimästä riippumatta ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia. Tärkein heimoja yhdistävä tekijä on kuitenkin Maan laki, joka on eräänlainen uskonnon ja elämänkatsomuksen välimuoto. Vaikka Laki vaikuttaa selvästi uskonnolliselta kaikkine käskyineen ja sääntöineen, eivät sitä kunnioittavat (=siihen uskovat) palvo minkäänlaisia jumalia tai korkeampia voimia. Sen sijaan kaikki elämä katsotaan pyhäksi, eikä esimerkiksi koiraeläimen, ihmisen tai riistaeläimen hengen välillä katsota olevan arvoeroja. Tappaminen ei kuitenkaan ole kiellettyä, mutta ainoa sen oikeuttava peruste on ravinnon saaminen. Täten esimerkiksi kannibalismia ei katsota yleisen tuomitsevalla tavalla, vaan se saatetaan nähdä tietyssä tilanteessa täysin hyväksyttäväksi. Sen sijaan toisen tappaminen esimerkiksi taistelussa on useimmiten hyvin paheksuttava teko.

Heimojen keskuudessa perinteet, tarinat, myytit ja uskomukset ovat hyvin tärkeitä. Yksi näistä tavoista tunnetaan nimellä Verinimen etsiminen. Jokaisen olisi viimeistään vuoden ikään mennessä löydettävä itselleen syntymänimen lisäksi nimi, jota käytetään vain lähimpien sukulaisten ja tuttavien keskuudessa. Verinimeä ei siis koskaan paljasteta vieraille ja läheistenkin keskuudessa sitä käytetään yleensä vain tärkeissä tilaisuuksissa. Näkyihin ja uniin suhtaudutaan vakavasti, mistä hyvänä esimerkkinä sen sijaan onkin niin kutsuttu Vaelluskustu. Kutsulle ei ole mitään tiettyä määritelmää millainen sen tulisi olla, vaan jokainen kokee sen omalla tavallaan. Todellisuudessa kyse onkin usein vain piilevästä halusta lähteä Vaellukselle, jolloin on helppo kuvitella jokin tapahtunut käskyksi toteuttaa tuo alitajunnassa kytenyt mieliteko. Kutsua ei sovi vastustaa, sillä se saattaisi estää sielun pääsyn Totuuteen, kuoleman jälkeiseen rauhaan. Itse Vaellukset ovat pitkiä matkoja, joilla on usein jokin tietty päämäärä, jonka on toteuduttava ennen vaeltajan palaamista heimonsa pariin. Matkaa saattaa kestää vuosia, eivätkä läheskään kaikki koskaan palaa jättämäänsä heimoon. Mikäli vaeltaja tuntee kohtalokseen jäädä viettämään elämäänsä jonnekin muualle, on tuota tunnetta kuunneltava. Kohtalon muuttaminen kun saattaisi johtaa Vääryyteen tai Täydellisyyteen pyrkimiseen, mitkä suistavat sielun ikuiseen pimeyteen Totuuden sijasta. Useista uskonnoista poiketen täydellisen hurskauden tavoittelu on Maan lain mukaan siis yhtälailla syntiä kuin vääryyksien tekeminenkin. Sielun uskotaan pääsevän Totuuteen, mikäli pystyy hyväksymään itsensä, tekonsa ja muut kanssaeläjät sellaisina kuin ovat, mitään vähättelemättä, liioittelematta tai kieltämättä.

Jokaisen Maan lakia kunnioittavan on opeteltava ja noudatettava seitsemää Lakia, jotka ovat samat kaikilla heimoilla. Niiden rikkominen on erittäin vakava asia ja saattaa pahimmillaan johtaa heimosta karkottamiseen ja lainsuojattomaksi tekemiseen. Lainsuojattomalle on periaatteessa luvallista tehdä mitä hyvänsä, mutta yleensä oikeutetuksi katsotaan vain rikkurin teosta kärsineen kosto rikkeen suuruuteen suhteutettuna. Niin sanottu "silmä silmästä" kosto saatetaan siis hyväksyä, vaikka se koettelisikin Lain rajoja. Tappamista ei kuitenkaan tässäkään tilanteessa sallita, sillä se on ensimmäinen ja ehdottomin Laki.
Seitsemän Lakia siis ovat:
1. Älä riistä toisen henkeä muutoin kuin ravintoa saadaksesi.
2. Älä vahingoita toista muutoin kuin henkeäsi tai Valaa suojellaksesi.
3. Älä hylkää heitä, joita olet Valalla vannonut suojelevasi.
4. Kunnioita ja tottele ylempiäsi äläkä käytä väärin omaa asemaasi.
5. Älä anasta toisen omaisuutta ellei henkesi tai Valasi sitä välttämättä vaadi, tällöinkin vain Kunniavelan annettuasi.
6. Maksa aina Kunniavelkasi heti kun sinulla on siihen mahdollisuus.
7. Älä omista elämääsi Vääryydelle tai Täydellisyyteen pyrkimiselle, elä ainoastaan Totuudelle.

Heimojen katsomuksen mukaan omaisuus on sitä, mihin yhdellä on suurempi omistusoikeus kuin toisella. Yleisintä omaisuutta ovat riista, korut, aseet sekä maa-alueet. Korut ovat heimolaisille tärkeitä kokemuksen ja oppimisen symboleita, joista oikein luettuna voi päätellä paljonkin kantajansa elämästä. Jokaisella on oikeus päättää omaisuudestaan, mutta kuten viidennestä Laista voi päätellä, menee henki kuitenkin materian edelle. Eli kellä tahansa on nälkäkuoleman edessä oikeus metsästää tai jopa varastaa itselleen syötävää toisen mailta, mutta riistan viejän on silloin vannottava korvaavansa menetys jotenkin. Hän jää siis Kunniavelkaan, joka on maksettava joskus tavalla tai toisella, oli tilanne mikä hyvänsä. Kunniavelka voidaan vannoa myös muista syistä, kuten hengen pelastamista tai muuta suurta apua vastaan. Velka on periytyvä, eli jos Velan lausunut ei sitä pysty eläessään maksamaan, siirtyy se joko hänen nimeämälleen henkilölleen, puolisolleen tai jälkikasvulleen.

Maan lakia kunnioittavilla on olemassa toinenkin sopimusluontoinen käytäntö, jota kutsutaan Valaksi. Vala on hyvin tärkeä sopimus, jolla luvataan suojella valan kohdetta jopa oman henkensä kaupalla. Sitä voisi verrata avioliittoon niillä erotuksilla, että se voidaan vannoa muillekin tärkeille henkilöille kuin puolisolle ja että Valoja saattaa olla yhdellä henkilöllä useampia. Vala voidaan siis vannoa puolisolle, jolloin Valan vannoo yleensä uros ja tällöin Valalla suojellaan niin puolisoa kuin parin kaikkia nykyisiä ja tulevia pentujakin. Myös ystävykset tai sisarukset voivat vannoa Valan toisilleen, samoin pennut vanhemmilleen, erityisesti jos toinen vanhemmista on kuollut tai ei ole vannonut Valaa puolisolleen. Heimojen parissa uusi johtaja vannoo aina Valan koko nykyiselle ja tulevalle laumalleen. Muita edellytystä ei Valan vannomiselle ole, kuin että sen vannojan on oltava vuoden ikäinen ja luvattava pitää Valasta huolta koko elämänsä ajan. Vala kuuluu seuraavasti:
"Lupaan ruumiini terveyden ja sieluni menettämisen uhalla suojata toisen ruumista ja sielua, kunnes toisen ruumis on haudan lepoon siunattu ja sielu Tietoisuuteen saatettu."

Luonne ja käyttäytyminen:
Pääpiirteiltään Aamunkajo on hyväkäytöksinen nuori neiti, jolta ei aurinkoista elämänasennetta puutu. Naaras on kiltti niin tutuille kuin tuntemattomillekin, eikä osaa ensinäkemällä ajatella kenestäkään pahaa. Hän arvostaa suuresti luontoa ja sen asukkeja, erityisesti vanhempien lajitovereiden saadessa nauttia hänen kunnioituksestaan ja kohteliaasta puhetavastaan. Toverit ovat nuorukaiselle tärkeitä ja hän onkin aina valmis heitä auttamaan ja kannustamaan sekä aikaansa heidän seurassaan viettämään. Kajoon on myös hyvin helppo ystävystyä, sillä hän on erittäin luottavainen, pahimmillaan jopa sinisilmäinen. Hän ei juuri osaa epäillä toisten sanoja tai tarkoitusperiä, varsinkaan jos toinen niitä ei aivan suoraan ilmaise. Naaraalla nimittäin on pieniä ongelmia ymmärtää asioita kiertoilmausten kautta, mikä saattaa antaa hänestä helposti hivenen huumorintajuttoman tai jopa tyhmän vaikutelman. Sitä ei Kajo kuitenkaan missään nimessä ole, vaikka ajatusmaailmansa varsin naiivi onkin. Maailma vain on nuorukaiselle vielä kovin mustavalkoinen pienellä ruusunpunalla höystettynä siitä huolimatta, että hän on kokenut jo kaikenlaista ikävääkin heimosta lähtönsä jälkeen. Positiivinen asenne ei kuitenkaan ole karissut himpun vertaa, mutta melko hyvin naaras osaa nykyisin pitää suorasukaisimmat mietteet ja kysymykset omana tietonaan, mikäli katsoo tarpeelliseksi.

Hyvien ystävien tai muutoin mukavien tyyppien seurassa Aamunkajo ei turhia ujostele, vaan antaa energisen ja innokkaan puolensa purkautua vapaasti esiin. Uteliaana nuorukaisena hän rakastaa seikkailuja ja kaikkea uutta, kunhan se ei käy liian riskialttiiksi. Pieni jännitys ei toki ole pahitteeksi, mutta naaras ei tahdo missään nimessä altistaa itseään tai läheisiään turhalle vaaralle. Jos tilanne kuitenkin alkaa näyttää uhkaavalta tavalla tai toiselle, puolustaa kojoottikoira ystäviään parhaan kykynsä mukaisesti. Taistella hän ei osaa eikä edes halua, mutta pysyttelee kyllä rakkaidensa rinnalla uskollisesti ja toivoo tilanteen selviävän jotenkin. Omalla tavallaan naaras on varsin rohkeakin, sillä hän pystyy yleensä kohtaamaan pelkonsa ja kannustamaan muitakin sinnikkäästi, vaikka tilanne näyttäisi kuinka synkeältä. Nuorikko ei anna itsensä helposti vajota epätoivoon, vaan pakottautuu ajattelemaan hyväuskoisesti asian positiivisia puolia, vaikkei niitä juuri olisikaan. Yleensä moisesta on jopa hyötyä sen verran, ettei vihoviimeisin toivonkipinä tilanteen paranemisesta pääse sammumaan.

Aamunkajo kunnioittaa Maan lakia suuresti ja elää sen sääntöjen mukaisesti, vaikkei heimonsa parissa enää olekaan. Hän ei voisi koskaan tappaa muutoin kuin syödäkseen, eikä hän muutoinkaan väkivaltaa hyväksy, vaan ennemminkin pelkää. Hän rakastaa pienten metsäneläinten tarkkailua sekä luonnonilmiöitä aina ukkosesta auringonlaskuun. Heimonsa kertomuksiin nuorukainen uskoo sumeilematta ja on myös innokas aina uusiakin tarinoita kuulemaan. Itsekin hän mielellään tarinoitaan toisille kertoo, mikäli joku on vain valmis kuuntelemaan. Aatteitaan naaras ei toki kenellekään tuputa, mutta ei toisaalta aina ymmärrä toisten ajatuksiakaan, mikäli ne hänen omistaan suuresti poikkeavat. Vaikka väittelyiltä välttyäkseen Kajo saattaa pysytellä vaiti omista näkemyksistään, ei hän toisen mieliksi suostu niitä koskaan suoranaisesti pyörtämään, vaan seisoo sanojensa takana koko sydämestään. Mielellään hän uskomuksensa jonkun kanssa tosin jakaisi, erityisesti tulevan puolisonsa, joka kylläkin on vasta utuinen ja erittäin kaukaiselta tuntuva haave seksuaalisen suuntaumuksensa kanssa kamppailevan nuoren neidin mielessä.

Ulkomuoto:
Aamunkajoa ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua kovin tavanomaiseksi ilmestykseksi: hän on matalajalkainen, mutta muilta ruumiinsa osa-alueilta kovin pitkämäinen koiraeläin. Etenkin häntänsä on suorastaan näyttävän pituinen huiskutin, siinä missä kuononsa ja tupsukärkiset korvansa ovat suipot ja siropiirteiset. Yleisolemukseltaan naaras on keveän hentoinen ja onpa turkkinsakin rakenteeltaan ilmavaa ja paikoin myös kovin mittavaa. Kaikkein pisimmät suortuvat löytyvät kojoottikoiran harjaksesta, joka jatkuu otsalta lähes hännäntyveen saakka. Harjas on muutoin yhtenäinen, mutta naaraan päälaella ja niskassa siitä eriytyy yhteensä neljä sivullepäin kaartuvaa tupsua. Nuorikon oranssiset silmät ovat eloisat, suurehkot ja näyttävät usein sangen utuisilta, sillä pupillien mustan ja värillisen osan rajat ovat tavanomaista liukuvammat. Tästä kojoottikoiran suvussa kauan kulkeneesta erikoisuudesta huolimatta silmien näkö on kutakuinkin normaali.

Kajon päävärinä toimii nk. luonnonmusta, joka vaikuttaa hieman haalistuneen mustan ja tumman ruskean sekoitukselta. Turkkia täplittävät lukuisat vaalean- ja kirkkaankeltaiset kuviot, joista ensin mainitun värin peittäminä ovat naaraan harjas ja korvien sisäosat. Tummempaa toveriaan sen sijaan on havaittavissa niin kojoottikoiran tassuissa, hännänpäässä, vatsassa, rinnassa, lavoissa, korvien ulkopuolella kuin naamassakin. Elikon molemmissa lavoissa väri muodostaa kuvion, joka muistuttaa etäisesti jonkinlaista auringon ja kuun yhteenliittymää. Kasvoilla keltaista taas on molempien silmien päällä kolmihaaraisena kuviona, otsassa sijaitsevana vänkyrässä nelisakaraisena tähtenä sekä kahtena erisuuruisena soikiona, jotka löytyvät ainoastaan vasemmanpuoleiselta poskelta.

Yllään Kajo kantaa lukuisia erilaisia koruja, jotka on valmistettu luonnonläheisistä materiaaleista, kuten sulista, nahkanauhoista, puuhelmistä, kivistä ja pronssista. Koristeita löytyy nuorikon jokaisesta raajasta, hännästä, niskalta sekä korvista. Ne on kiedottu varsin pitävästi paikoilleen, mutta irtonaisina heiluvat nauhat helmineen iskevät kojoottikoiran liikkuessa usein vaimeasti napsahdellen yhteen. Etenkin jalkojen ja hännän korut saattavat lisäksi takertua toisinaan kiinni aluskasvillisuuteen, mutta siitä huolimatta naaras kantaa uskollisesti kyseisiä heimonsa tunnuksia aina mukanaan.

>> Profiilikuva

Pelaaja: hitodama
Sähköposti: hitodama(at)luukku.com
Kotisivut: Saarivaltio
Pelipaikka: Andriaana

Hyväksytetty pelattavaksi: 3.4.2008
Poistunut peleistä: 14.1.2013
Hahmohistoria: Ensimmäinen versio Kajon ulkonäöstä syntyi, kun olin suunnittelemassa omalle alter egolleni uutta ulkomuotoa. Tykästyin luonnokseen kovin paljon, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, ettei se juurikaan kuvastanut minua itseäni. Niinpä päätin tehdä hahmosta uuden ropehahmon, sillä en tahtonut jättää sitä kansioihin pölyttymään. Korujen kanssa tosin tuli melkoisia ongelmia, sillä olen varsin huono yksityiskohtien suunnittelussa. Usean luonnoksen jälkeen neiti pääsi kuitenkin lopulliseen ulkomuotoonsa, jolloin aloin kirjoittaa esittelytekstiä. Maan lain sotkeminen juttuun mukaan sekä muutamat luonnekuvauksessa vastaan tulleet hankaluudet venyttivät tietojen valmistumista melkoisesti, mutta ongelmat voitettuani saatoin ilolla lykätä hahmon hyväksyttäväksi.
Oma mielipide: Hahmon alkuaikoina en osannut oikein muodostaa Kajosta minkäänlaista mielipidettä, koko otuksen tuntuessa välillä jopa melko mitäänsanomattomalta. Olen kuitenkin hiljalleen alkanut sisäistää hahmoa paremmin, ja sitä myöten siitä myös pitää. Myös pelien kautta syntyneet suhteet erilaisten hahmojen välille ovat antaneet omat kiintoisat mausteensa Kajolla pelailemiseen. Se kuitenkin valitettavasti todettakoon, ettei otus koskaan ole ollut mielestäni hahmokaartini parhaimmistoa.

Sekalaisia faktoja

• Ensimmäisessä ulkonäköluonnoksessa Kajon "esiasteen" väritys oli sinimusta.
• Maan laki on luotu alun perin erästä sarjakuvaani varten. Kyseinen sarjakuva ei kuitenkaan koskaan edennyt paria sivua pidemmälle.
• Vaikka Kajolla näyttäisi olevan varsin paljon koruja, on niitä hänen heimonsa mittapuulla vielä varsin vähän hänen nuoresta iästään johtuen.
• Nimi Sirka on eräänlainen muunnelma sanasta kirkas.
• Kajon tunnuskappaleeksi muotoutui pelien myötä Lintu-niminen laulu.
• Kajon suhde Lahkoon on varsin hankala: periaatteessa toisten uhraaminen kun sotii pahasti Lakeja vastaan, mutta muutamat kojoottikoiran parhaista ystävistä ovat kuitenkin lahkolaisia, eivätkä he ole antaneet toverilleen yhtään syytä suhtautua uskontoonsa nurjamielisesti.
• Saapuessaan Andriaanalle Kajo oli noin puolitoistavuotias.
• Kajo oli hahmoistani viides Andriaanassa ja ensimmäinen Befalasin laumassa.

Sitaatteja

"Niin, musta on kyllä aika synkkä väri. Mutta sillä on toinenkin puolensa, kaikella on. Tiesitkö, että se kerää kaikista väreistä eniten lämpöä itseensä?"
"Myös luontoa kokonaisuudessaan kunnioitetaan heimossani, samalla kun sitä pyritään myös ymmärtämään ja tuntemaan. Esimerkiksi näiden kukkien tässä, niiden tarkoitus on kauniilla ulkomuodollaan tietääkseni houkutella paikalle hyönteisiä. Hyönteisten mukana taas tulevat linnut, joita kannattanee saalistajan etsiskellä ihan tuolta metsikön reunasta. Siellä linnut varmasti lepäävät, kun eivät ole nappaamassa ötököitä."
"Joskus muutokset kieltämättä tuntuvat niin vaikeilta hyväksyä, että niitä luulisi olevan helpointa vain paeta. Usein se kuitenkin johtaa vain vielä suurempiin hankaluuksiin."

Tavatut:
Rico (Yoshi) - ei tiedä miten suhtautua
Kenzie (Kirsikkasilmä) - neutraali tuttavuus
Zaigo (Kuroi) - positiivinen tuttavuus
Lack (Lara) - sekavia, negatiivisia tunteita
Chenoa (Maru) - positiivinen tuttavuus
Hael (Pipsu) - luotettu ystävä
Roccio (Zizuka, nyk. Tucci) - ystävä
Cliantha (Tahmis) - neutraali tuttavuus
Viiltäjä (Saalistaja) - negatiivinen tuttavuus
Arigon (Draago) - neutraali tuttavuus
Lucifer (Lara) - positiivinen tuttavuus
Serpens (Lanfear) - neutraali tuttavuus
Bedio (Mezzi) - neutraali tuttavuus
Revontuli (Tintti, nyk. Kaamoksensusi) - luotettu ystävä, puoliso
Tomoe Nora (Mitsu) - neutraali tuttavuus
Fleshey (Wolf) - hyvin positiivinen tuttavuus
Isla (Yoshi) - ystävä
Error (Neftichan) - hyvin positiivinen tuttavuus
Vanesa Musta (Tucci) - neutraali tuttavuus
Darjeth Musta (hitodama) - kunnioittaa johtajanaan
Hysmi (Tucci) - neutraali tuttavuus
Hallantuoja (kawaii) - neutraali tuttavuus
Aruk (Raura) - neutraali tuttavuus
Osiris (Tintti) - neutraali tuttavuus
Rejtélyes (Ziharn) - neutraali tuttavuus
Fiachra (Neftichan) - negatiivinen tuttavuus
Senjiro (Kaamoksensusi, nyk. Sparrow) - negatiivinen tuttavuus
Riegnrie Utuilta (Tahmis) - ystävä
Jeremiel (Ish) - pelkää kuollakseen

Pelit:
Taivaisiin kohoavat kalliot, Befalasin kalliomuodostelma, 4.4. - 27.4.2008
Niitylle käy heidän tie, Befalasin niitty, 10.4. - 22.6.2008
Jokamiehen jooga, Befalasin niitty, 25.6. - 21.8.2008
Yhdessä emme ole niin yksin, Djalan lato, 22.8.2008 - 10.1.2009
Elämä hymyilee, Befalasin puro, 15.11.2008 - 4.1.2009
Ei mitään lasten leikkiä, Djalan lehtimetsä (K-18 -osio), 12.1. - 11.6.2009
YP - Meissä virtaa musta voima, Befalasin niitty, 21.3. - 22.3.2009
Pahaa maailmaa paossa, Befalasin niitty, 19.6. - 2.10.2009
I sense there's something in the wind, Befalasin metsä, 7.8. - 2.11.2009
Tyttöjen kesken, Ederan nurmikenttä, 18.11.2009 - 13.4.2010
Vai toivotko kuolemaa? // Hitodama, Befalasin kalliomuodostelmat, 28.1. - 29.7.2010
Kultaa sateenkaaren päässä?, Befalasin niitty, 10.8.2010 - 10.2.2011
Sävyjä lumessa, Afuelin joki, 14.10. - 19.12.2010
YP Vanhan loppu on uuden alku, Befalasin niitty, 17.12. - 18.12.2010
Fell in love, Befalasin havumetsä, 20.12.2010 - 10.2.2011
Vallatonta vapaamielisyyttä, Befalasin niitty, 3.3. - 28.5.2011
Elämisen vaikeus, Befalasin niitty, 29.5. - 4.7.2011
Kaikkea sitä näkeekin kun vanhaksi elää!, Djalan nurmikenttä, 2.6. - 22.9.2011
Tie joka johtaisi perille, Befalasin puro, 22.8.2011 - 6.9.2012
Vaikka sinua rakastankin, Befalasin niitty, 29.4. - 20.8.2012
Hauska retki, Befalasin havumetsä, 19.8.2012 - 6.1.2013
Maailmaan mä avaraan, Djalan hiekkaranta, 7.1. - 14.1.2013

Tapahtumat:

• Aamunkajon matka Andriaanalla alkoi varsin hankalasti, sillä hän rantautui Befalaksen mailla sijaitsevalle kalliomuodostelmalle. Onnena onnettomuudessa paikalle sattui kuitenkin kiipeilyn salat taitava lunnikoira Rico, joka auttoikin nuoren naaraan ylös merestä. Kajo oli luonnollisesti hyvin väsynyt uintimatkastaan, joten pienen jutustelutuokion jälkeen päätti kaksikko jäädä lepäämään kallioiden laelle. Illan tullen parivaljakko jatkoi matkaansa ja Rico lupasi johdattaa naaraan Befalasin niitylle.
• Befalasin niitylle kaksikon matka siis kävi. Vaan enää ei saanut parivaljakko olla kahden, sillä niitylle ilmaantuivat myös urokset Kenzie ja Zaigo. Rico ei ollut lainkaan ilahtunut joutuessaan kilpailemaan Kajon huomiosta vieraiden kanssa, vaan olikin aloittaa jo tappelun häätääkseen vieraat pois. Kojoottikoira sai kuitenkin toverinsa hillittyä, jolloin porukka kävi niitylle nukkumaan. (Lukuun ottamatta Kenzietä, joka päätti jatkaa matkaansa.) Aamun tullen Rico jatkoi riitelyä vasta pentuikäisen Zaigon kanssa, jolloin Kajo joutui pyytämään lunnikoiraa poistumaan paikalta. Niin uros kirouksia taakseen heitellen tekikin, jättäen sudenpennun ja kojoottikoiran niitylle, josta hekin aikanaan eri suuntiin lähtivät.
• Tutkittuaan jonkin aikaa Andriaanan saarta päätti Kajo palata jälleen Befalasin niitylle. Tällä kertaa hän paikalla kohtasi Lackin sekä Chenoan, joita naaras piti oikein suloisena pariskuntana. Kolmikko kävi ottamaan aurinkoa ja jutustelemaan, Lackin jopa luvaten kertoa Kajosta Befalasin alfalle, joka uroksen mukaan oli hänen hyvä ystävänsä. Nuorikko oli nimittäin päättänyt liittyä kyseiseen laumaan, joten suositukset eivät olleet ollenkaan pahitteeksi. Lopulta Lack ja Chenoa lähtivät hankkimaan itselleen päivällistä, Kajon jättäessä parin nauttimaan toistensa seurasta.
• Aamunkajon matka jatkui Befalasin johtajaa etsien, vaikkei etsiminen juuri näyttänyt tuottavan tulosta. Taivalluksellaan päätyi naaras lopulta Djalan mailla sijaitsevan ladon luokse, jossa kohtasi sokean Haelin. Nuorukaiset viettivät oikein mukavan illan keskenään, tutkien ihmisten vanhaa latoa ja Kajon yrittäessä selittää näkökyvyttömälle muun muassa värien olemusta. Lopulta kävi kaksikko yhdessä nukkumaan, aamun tullen teidensä erotessa omiin suuntiinsa.
• Lopulta näytti onni olevan kojoottikoiran puolella, kun hän Befalasin purolla kohtasi kyseisen lauman johtajan, Roccion. Vaikkei Lack kaikesta päätellen ollutkaan Kajosta johtajalle kertonut, pääsi nuorikko ongelmitta liittymään tuohon tummaturkkisten laumaan.
• Jonkin ajan kuluttua kohtasi Kajo jälleen jo aiemmin tapaamansa Lackin. Ilta uroksen kanssa alkoi mukavasti aterian ja jutustelun merkeissä, mutta tätä seurannut kävelyretki ajautuikin pian jo intiimimmälle suunnalle. Naaras kyllä piti Sulkakorvasta, mutta ei tuntenut olevansa vielä valmis moisiin huvituksiin. Hän ei kuitenkaan tahtonut loukata urosta ja kieltäytyä tämän seurasta, minkä tähden nuorikko menettikin neitsyytensä toiselle varsin sekavien tunteiden saattelemana.
• Pian edellisen jälkeen oli Aamunkajon aika osallistua ensimmäistä kertaa Befalasin kokoukseen. Koko tumma joukko osoitti kunnioitustaan lauman vanhalle johtajalle Nivyvalle, jota Kajo ei tosin ollut ehtinyt edes tuntea, sekä tuki alfaksi noussutta Rocciota kannustavilla sanoillaan. Hetkeksi Kajo jopa unohti Lackin aiheuttaman pahan olonsa, mutta muiden yksi kerralla lähtiessä pois paikalta jäi naaras lopulta jälleen yksin, saaden vain vaivoin pakotettua hymyn pysymään yleensä niin onnellisilla kasvoillaan.
• Viimein sai Aamunkajo muuta ajateltavaa, kun voimallinen myrsky pyyhkäisi rankkasateiden ja ukkosten muodossa Andriaanan ylitse. Naaras kaivoi itselleen suojaa antavan pesäkolon laumansa niitylle, ja tarjosipa lopulta sieltä suojaa Revontuleksi kutsutulle koirasudellekin. Naaraiden jutustellessa sai Kajo jopa purettua sydäntään Lackin kanssa tapahtuneista asioista, Revontulen lohduttaessa nuorempaansa parhaansa mukaan. Lopulta kävi kaksikko nukkumaan yhdessä, ja heidän viimein herätessä oli myrskykin ehtinyt laantua. Naaraat erosivat toisistaan ystävinä, ja lupasivat tavata toisensa uudestaan viimeistään Befalasin seuraavassa kokouksessa.
• Ollessaan parisen viikkoa myöhemmin saalistamassa Befalasin metsässä, kohtasi Aamunkajo vasta Andriaanalle saapuneen Tomoen. Hetken juttutuokion jälkeen naaraat päättivät lähteä yhdessä metsästämään, mutta epäonnekseen Kajo eksyi saalistuksen aikana toveristaan, eikä löytänyt enää tietä tämän luokse.
• Kulkeuduttuaan ensimmäistä kertaa elämässään Ederan maille Aamunkajo tapasi Fleshey-nimisen susinuorukaisen, jonka kanssa kävi keskustelemaan omasta heimostaan ja Flesheyn klaanista. Jutustelun lomassa kojoottikoiralle selvisi, ettei muukalaisilla oikeastaan ollut lupaa tulla noin vain Ederan alueille, mikä hämmästytti naarasta melkoisesti. Neitokaksikolla oli kuitenkin oikein mukavaa keskenään, kunnes vartiokaartilaisen ilmaantuessa näköpiiriin päätti Kajo suosista poistua paikalta. Hän kuitenkin lupasi pikaisesti, että Fleshey olisi koska vain tervetullut vierailemaan hänen kotikolollaan Befalasin niityllä.
• Muutamien viikkojen kuluttua suuntasi Aamunkajo kohti kalliomuodostelmia muistelemaan päivää, jona hän oli aikoinaan Andriaanalle saapunut. Sattumalta hän kohtasi paikalla Revontulen, jolle oli tapahtunut varsin ikäviä parivaljakon viimeisimmän tapaamisen jälkeen: hänet oli pakotettu Lahkon jäseneksi. Kajo sai kuuntelemalla ja juttelemalla masentuneen Reppanan hieman paremmalle mielelle, jolloin naaraat suuntasivat meren rannalle kalastamaan uhrilahjaa Herralle, jotta tämä antaisi Revontulen olla hetken rauhassa. Suunnitelma toimikin, ja Herran tullessa tyytyväiseksi saattoivat ystävykset viettää pitkän päivän mukavasti toistensa seurassa. Ajan kuluessa alkoi kuitenkin käydä yhä selvemmäksi, että Kajo taisi omata ystävätärtään kohtaan hieman turhankin lämpimiä tunteita, mikä sai kojoottikoiran hyvin hämilleen. Lopulta kaksikon lähtiessä omille teilleen suuntasi Kajo kololleen pohtimaan uusia, outoja tuntemuksiaan kaikessa rauhassa.
• Palattuaan kotiinsa eleli Kajo jonkin aikaa mukavasti itsekseen, kunnes ikävä vesisade otti ja sai koko pesäkolon sortumaan hänen niskaansa. Kojoottikoira oli juuri korjaamassa aiheutuneita tuhoja, kun paikalle saapui Isla-niminen naaras, jonka kanssa hän jäi rupattelemaan. Puheeksi tulivat lopulta myös Revontuli ja Kajon erikoiset tunteet tätä kohtaan, jolloin Isla vakuutti ystäväänsä ihastumisen olevan oikeastaan ihan normaalia, mikä piristi Kajoa suuresti. Iloisissa tunnelmissa kaksikko kävikin tämän jälkeen korjailemaan kojoottikoiran kotia yhdessä tuumin.
• Myöhemmin lähti Kajo toteuttamaan pitkäaikaista haavettaan eli katsomaan Afuelin maita ja etenkin lunta, jota hän ei ollut koskaan kovin hyvin nähnyt. Kuljettuaan haltioituneena jäätynyttä jokea pitkin kohtasi hän Error-nimisen koiran, jonka seuraan hän jäi jutustelemaan mukavia. Kojoottikoiran kertoillessa tarinoita heimostaan muovaili kaksikko myös Erroria etäisesti muistuttavan lumipatsaan, jonka valmistuttua pari lähti omille teilleen. Kajo tosin lupais, että hän tilaisuuden tullen veisi Errorin jonakin päivänä tapaamaan heimonsa jäseniä mantereelle.
• Pian oli Kajon taas kerran aika ottaa osaa Befalasin kokoukseen, jossa oli jälleen kerran alfan vaihtumiseen liittyviä asioita käsiteltävinä. Roccio luovutti paikkansa sukulaispojalleen Darjethille (omien sanojensa mukaan) voidakseen huolehtia paremmin nuorista pennuistaan, joten laumalla oli syytä iloita niin perheenlisäystä saaneen Roccion kuin uuden johtajansa Darjethinkin puolesta.
• Vain vähän aikaa kokouksen jälkeen tapasi Kajo taas kerran rakkaan toverinsa Revontulen, jolle hän tällä kertaa rohkeni paljastaa ystävyyttä syvemmiksi kasvaneet tunteensa. Nuorikon onneksi rakkautensa ei ollut yksipuolista, vaan Reppana myönsi tuntevansa samoin, jolloin pari lupautui hetken onnellisen kiehnäämisen jälkeen toistensa puolisoiksi. Ilo oli suunnaton vielä silloinkin, kun kaksikko jätti metsän taakseen ja lähti Kajon kololle, tarkoituksenaan suurentaa se niin isoksi, että molemmat mahtuisivat asumaan vaivatta sen suloisessa suojassa.
• Arki jatkui ruusunpunaisena, kunnes eräänä aamuna Revontulen ollessa omilla asioillaan parivaljakon kotikololle sattui Rejtélyes-niminen uros, joka oli Reppanan tavoin lahkolainen. Saluki oli vallan herrasmiesmäinen tapaus, ja tämän kanssa Kajo jutustelikin muutaman tovin muun muassa heidän erilaisista elämänkatsomuksistaan, kunnes Revontuli palasi kotiin verissä päin. Tämä oli joutunut puolikasvoitetuksi, joten huolesta sekaisin vetäytyi Kajo hoitamaan tätä pesäkolon suojissa.
• Reppana toipui puolisonsa hoidon avulla kokemuksestaan, mutta se sai vanhemman naaraan myös miettimään sitä, mitä hän elämältään vielä ennen kuolemaa tahtoi. Eräänä sateisena päivänä tämä siis päätti keskustella Kajon kanssa pennuista, joiden saaminen oli hänelle tärkeä haave. Kajo kertoi toivovansa myös jälkikasvua, mutta koska sen saaminen oli kahdelle naaraalle mahdotonta, päätti pariskunta ryhtyä etsimään adoptiolasta itselleen. Luottavaisena uutta suunnitelmaa kohtaan Kajo nukahti lopulta puolisonsa vierelle.
• Revontuli alkoi olla jo varsin hyvässä kunnossa, mutta silti Kajo kävi tälle yhä silloin tällöin etsimässä kipua ja tulehdusta lievittäviä kasveja. Yksi tällainen hankintamatka vei hänet Djalan nurmikentälle, jossa nuorikkoa vastaan tuli kaksi sutta, Fiachra ja Senjiro. Karkeista sanoista järkyttynyt Kajo pakeni paikalta heti kun vain pääsi, mutta silti kuulemansa haukut jäivät kaikumaan pitkäksi ajaksi hänen korviinsa.
• Jälleen tulivat Aamunkajon parantajantaidot tarpeeseen, kun hän sattumalta löysi Befalasin purolta pahaan kuntoon murjotun Utuilta-kojootin, joka kaiken huipuksi osoittautui olevan kotoisin samoilta seuduilta Kajon itsensä kanssa. Aamunkajon hoivaillessa uroksen haavoja keskusteli kaksikko ummet ja lammet kotiseutunsa asioista ja Andriaanan kummallisuuksista, kuten lahkosta, kunnes viimein nukahtivat yhdessä puron äärelle.
• Ajan kuluessa alkoi näyttää yhä pahemmin siltä, etteivät Kajo ja Reppana löytäisi mistään itselleen hoivaa kaipaavaa pienokaista, joten epätoivoissaan (ja kukkaspäissään) Revontuli ratkaisi asian hankkiutumalla raskaaksi. Saadessaan viimein tietää asiasta oli Aamunkajo luonnollisestikin varsin järkyttynyt, mutta alkushokista toivuttuaan sai koirasusi vakuutettua puolisolleen, että he voisivat kyllä kasvattaa pennut aivan kuin ne olisivat heidän kahden yhteisiä. Tämä ajatus kirkkaana mielessään alkoi pariskunta somistaa pesäänsä kokonaiselle perheelle sopivaksi.
• Pennut syntyivät, kasvoivat ja saivat nimikseen Hielka, Halja ja Kierle. Arki oli kuin ruusuilla tanssahtelemista, kunnes Revontulen lahkolaisuus saapui kummittelemaan muuan puolikuulaisen satuttua perheen tielle. Tajuttuaan Reppanan ja tämän pennut lahkolaisiksi ryhtyi puolikuulainen surutta tappotyöhön, joka tuoreiden vanhempien kauhuksi ja murheeksi vaati jokaisen kolmen pennun hengen. Myös Revontuli kärsi kahakassa pahoja vammoja sekä menetti kokonaan näkönsä, mikä sai murtuneen pariskunnan viimein tajuamaan, että Andriaana oli liian vaarallinen paikka rauhaa rakastavalle kaksikolle.
• Niinpä, kun pariskunta oli haudannut pentunsa, kertonut näiden julmasta kohtalosta Befalasin johtajalle ja parannellut Revontulen revityt kasvot, tekivät he sen mikä olisi pitänyt tehdä kenties jo paljon aikaisemmin. He heittivät hyvästit Andriaanalle ja lähtivät pienen lautantapaisen kanssa uimaan kohti Aamunkajon heimon kotikontuja, tarkoituksenaan aloittaa uusi elämä kaukana tästä vihamielisestä saaresta. Sille tielle kaksikko jäi, eikä heistä Andriaanalla sen koommin kuultu.