Klikkaamalla profiilikuvaan!
Trezésira Diora

Virallinen nimi: Trezésira Diora
Nimen tarkoitus: Lahkokieltä: kirjaimellisesti yön pimeyden liekki, mutta myös metsäpalo
Kutsumanimet: Zésira
Sukupuoli: Naaras
Laji: Koirasusi
Rotu: Suden lisäksi mm. dorso hazardia
Ikä: Kolme ja puoli vuotta
Lauma: Djala
Asema: Vahti
Ryhmittymät: Syntyperäinen lahkolainen, kuulunut myös Hjéresatiin

Menneisyys:
Trezésira Diora ja siskonsa Teófila Xiomara eivät olleet suunniteltuja eivätkä oikeastaan edes toivottuja pentuja. Kaksikko sai alkunsa Tartaroksen ja Sanguinaria Miradan kiihkeän illan tuloksena, mistä kumpikaan Lahkon Hjéresat-ryhmään kuuluvista vanhemmista ei ensialkuun ollut lainkaan hyvillään. Vaan ajatukseen totuteltuaan päätti pari kuitenkin kasvattaa pennut parhaan taitonsa mukaan, suoden Herralleen ja ryhmälleen siten uusia palvelijoita ja itselleen verilinjansa jatkajia. He asettuivat pitämään majaa yhteisten alueiden luolille, joiden suojissa jonkin ajan kuluttua syntyikin kaksi uutta lahkolaispentua, molemmat naaraita. Mirada nimesi toisen pennuista äidinkieltään espanjaa kunnioittaen Teófila Xiomaraksi, Tartaroksen siunatessa Trezésira Dioraa sen sijaan lahkokielisellä nimellä.

Sisarusten pentuajat eivät olleet mitenkään erityisen ruusuiset, vaan jo varhaisista ajoista lähtien täynnä oppeja lähinnä Lahkosta ja taistelemisesta. Zésira tuntui olevan hyvinkin kuuliainen oppilas, joka tahtoi miellyttää eritoten isäänsä parhaan kykynsä mukaan. Pennuista voimakkaammaksi ja itsepäisemmäksi osoittautunut Teófila ei sitä vastoin ollut järin kiinnostunut vanhempiensa säännöistä ja oppitunneista, ja kasvettuaan hän alkoikin kapinoida yhä enemmän niitä vastaan. Lopulta niskoittelevaan jälkeläiseensä turhautuneet vanhemmat yrittivät jopa uhrata Teófilan, mutta nuorukainen onnistui juuri ja juuri pakenemaan pois perheensä luota. Zésira toki kaipasi pois lähtenyttä sisartaan, mutta uskoi Herran pitävän huolen omistaan, sillä niinhän hänelle oli koko elämänsä ajan vakuutettu.

Vielä jonkin aikaa eli jäljelle jäänyt kolmikko yhdessä, Tartaroksen koettaessa treenata Zésirasta vanhempiensa veroista taistelijaa. Isänsä harmiksi naaras ei kuitenkaan tuntunut kehittyvän riittävän vahvaksi käyttääkseen vanhempien suosimaa voimaan nojaavaa taktiikkaa, vaikka muutoin taitava tappelija ikäisekseen jo olikin. Niinpä hankki Mirada tyttärelleen ruoskan, joka oikein käytettynä tulisi aikanaan korvaamaan voiman puutteen suomillaan eduilla. Pian tämän jälkeen jättivät viimeisetkin perheenjäsenet pesän turvan taakseen, Tartaroksen lähtiessä kulkemaan omia polkujaan ja jatkamaan Herran antamien tehtävien suorittamista. Zésira olisi tahtonut lähteä isänsä mukaan, mutta uros komensi hänet opettelemaan elämää Miradan matkassa. Niin lähti nuorikko siis emonsa mukana Andriaanan saarta tutkimaan.

Zésira seurasi Miradaa noin puolen vuoden ajan ja oppi sinä aikana käytännön kokemusten kautta niin Lahkoon käännyttämisestä, todellisesta tappelemisesta kuin elämästä yleensäkin. Lopulta naaras lähti vain lyhyeksi tutkimusretkeksi alunperin tarkoittamalleen taipaleelle, jonka seurauksena hän ei kuitenkaan enää vakituisesti emonsa seuraan palannut. Yksin matkatessaan teki hän tuttavuutta muun muassa alkoholin kanssa Isterin armollisella opastuksella ja sai kokea metsäpalon pelottavan voiman, mutta kaikista kokemuksistaan nuorikko onnistui selviämään ulos ehjin nahoin. Asia muuttui vasta Hjéresatin käytyä erään kokouksensa päätteeksi yksissä tuumin Puolenkuun klaanin kimppuun, josta syttyneen sodan tuloksena Tartaros sai surmansa. Isän menettäminen repi yleensä niin kovapintaisena pysytelleen Zésiran henkisesti riekaleiksi ja ajoi hänet takertumaan pulloon, mikä muutti hänen elämänsä nopeasti viinihuuruiseksi helvetiksi.

Vaikkei sitä aluksi toki tajunnutkaan, oli Zésiralle suuri onni tulla lopulta muutaman viikon kuluttua ederalaisen upseeritulokas Anatren innokkaiden häätötoimien kohteeksi. Suden potkaistua naaraan pois lauman mailta hilautui pakkoraitistumisen eteen joutunut nuorikko Djalan rannalle ja uiskenteli vähän matkan päässä olleelle laivalle, josta hän oli kuullut huhupuheita. Se oli kokonaan lahkolaisten hallussa, joten paatin suojissa hän sai koota rauhassa itsensä. Niinpä, Herran armollisella tuella, nousi raitaturkki tovin kuluttua taas jaloilleen ja alkoi jälleen ottaa osaa kotiseutunsa tapahtumiin. Hän toimi parhaansa mukaan Lahkon hyödyksi, liittyi jopa Djalan riveihin ja solmi pari etäisesti ystävyyttä muistuttavaa suhdetta, kunnes Herran palvelijoiden kokous kantoi hänen korviinsa uuden uutisen: Hjéresat oli yhdistynyt Lahkon muuhun väestöön. Järkytyshän tästä seurasi, mutta ei sentään edellisestä skandaalista seuranneen sortumisen veroista alamäkeä.

Tämän jälkeen jatkoi Zésira eloaan kovin perilahkolaisella tavalla. Arkensa koostui siis lähinnä käännyttämisestä ja uhraamisesta tai näiden yrittämisestä, Puolenkuun klaanin kanssa tappelemisesta ja siitä aiheutuneiden vammojen parantelemisesta. Lisäksi, kun Djalan johtaja vaihtui aikaisemmasta erikoisesta kannibaalikaksikosta Hysmi-nimiseen lahkolaiseen, päätti naaras ryhtyä toimimaan toden teolla myös aiemmin aika yhdentekevänä asiana pitämänsä lauman hyväksi.

© Pipsu

Suku:
Isä: Tartaros (Pipsu)
Äiti: Sanguinaria Mirada (hitodama)
Sisko: Teófila Xiomara (Pipsu)

Luonne ja käyttäytyminen:
Zésirasta on hyvin vaikea saada ensinäkemällä selkoa siitä, millainen koiraeläin oikeastaan on kyseessä. Naaras on nimittäin niukkasanainen ja hyvin vähäeleinen, kasvojensa ollessa usein suorastaan ilmeettömät. Hailakoiden silmiensä katse on lisäksi kovin jäinen ja pistävä, kuten emollaan Miradalla, mutta luonteensa on sitä vastoin täysin vastakohtainen äitinsä eläväiseen latinoluontoon verrattuna. Nuorikko kun on tunne-elämältään surullisen kehittymätön tapaus ja pentuna hän vaikutti jopa siltä, kuin hänellä ei tunteita olisi ollut edes olemassa. Sittemmin elämässään sattuneet traagiset tapahtumat ovat puhaltaneet hänen tuntevaan puoleensa eloa, mutta hän on yhä tyystin kokematon tuntemusten tulkitsemisen ja ilmaisemisen saralla. Tästä syystä naaras patoaa kaiken kokemansa oman mielensä sisään sen sijaan, että antaisi tunteiden näkyä rahtustakaan ulospäin. Jossain vaiheessa kerääntyneiden solmujen on kuitenkin aina päästävä purkautumaan, ja koska Zésira itse ei osaa niitä avata, on hän ottanut piinaansa helpottamaan kovin petollisen kumppanin: alkoholin. Muutoin kovin järkevä koirasusi muuttuu humalassa puheliaaksi ja käytöstavoista piittaamattomaksi tapaukseksi, joka uskaltaa heittää hyvästit yleensä niin suuresti palvomalleen loogiselle ajattelulle ja asioiden hiljaiselle analysoimiselle. Kännipäissään hän saattaa myös puhjeta helposti nauramaan tai itkemään, mitä hän ei koskaan muutoin edes osaisi tehdä. Valitettavasti naaras on turvautunut viinin apuun niin usein, että hän on tullut siitä jokseenkin riippuvaiseksi.

Päänsisäisistä ongelmistaan huolimatta Zésira on kasvatettu uskolliseksi lahkolaiseksi, jollainen hän totta tosiaan hyvinä hetkinään on. Naaras luottaa Herraan koko sydämestään eikä osaa edes kuvitella elämää ilman Häntä, eikä koirasusi siten osaa myöskään ymmärtää niitä lajitovereitaan, jotka kieltäytyvät Lahkon riveihin liittymästä. Tällaisia tapauksia nuorikko saattaa käännytysyritysten jälkeen hyvinkin koettaa lähettää uhreiksi Herralleen, mikäli Tämä palvelijaltaan niin toivoo. Taisteluun lähtiessään on raitaturkki melko keskinkertaisesta koostaan huolimatta pelottava vastus, sillä hän on omaksunut erinomaisesti taistelukoiraäitinsä ja Hjéresatia voimakkain tassuin johtaneen isänsä opit niin aseettomasta kuin aseellisestakin taistelusta. Naaras on mieleltään kylmäverinen taktikko, joka pystyy laatimaan jonkinlaisen strategian yllättävänkin tiukoissa tilanteissa, eikä hän ryhdy hätäilemään vaikeankaan paikan sattuessa kohdalle. Lisäksi Zésira on nopea, varsin kestävä ja korkealla kipukynnyksellä siunattu olento, joka on valmis antamaan vaikka henkensä Lahkon puolesta. Tunne-elämänsä vajavaisuuden takia hän ei myöskään tunne vastustajiaan kohtaan sääliä tahi armoa, oli tilanne käytännössä mikä hyvänsä.

Vaikka viileää ja etäistä Zésiraa ei voi millään ilveellä nimittää järin miellyttäväksi seuralaiseksi, yrittää hän etenkin tuttujen lahkolaisten kanssa oleillessaan usein viritellä käyntiin jonkinlaista keskustelunpoikasta. Hän puhuu sujuvammin lahko- kuin yleiskieltä, mutta kummallakaan kielellä hän ei ole kovin kaksinen sanataituri, vaan töksäyttelee asiansa yleensä koruttoman suorasukaisesti ulos. Naaras ymmärtää itsekin puutteensa puhumisen saralla ja tajuaa myös, ettei ole järin hyvä tulkitsemaan myöskään toisten puheisiin, äänensävyihin tai eleisiin kätkeytyneitä piilomerkityksiä ja vihjeitä. Taitamattomuus sosiaalisen kanssakäymisen saralla on yksi merkittävimpiä syitä nuorikon heikohkoon itsetuntoon, jonka ansiosta hän ei elättele suuria toiveita tulevaisuutensa suhteen. Raitaturkki uskoo Herran olevan hänelle ainoa todellinen kumppani, sillä tuskin kukaan koiraeläin häntä vierelleen huolisi. Toisaalta Zésira itsekään tuskin osaisi päästää ketään kovin lähelle itseään, sillä isänsä raa'an kuoleman ansiosta hän sai huomata erittäin konkreettisella tavalla sen, kuinka herkästi läheisensä voidaan riistää pois hänen elämästään. Näin ollen Tartaroksen kuolemasta ikuisesti jokseenkin katkera naaras uskottelee itselleen olevansa onnellinen yksinään, vailla tarvetta pelätä yhdenkään rakkaan olennon menettämistä.

Ulkomuoto:
Nopeasti katsottuna Trezésira Diora muistuttaa jonkin verran enemmän äitiään Sanguinaria Miradaa, kuin isäänsä Tartarosta. Hänen turkkinsa on pääosin yhtä lyhykäistä ja sileää kuin emollaan, häntänsä ollessa pitkä ja piiskamainen, kuten se Miradallakin ilman typistystä olisi. Ruumiinsa on jäntevä ja hoikka, vaan ei kuitenkaan yhtä lihaksikas kuin kummallakaan vanhemmistaan. Voimaa solakasta koirasudesta kyllä löytyy ruumiinrakenteeseensa nähden melkoisesti, vaikkei hän sillä kookkaammille perheenjäsenilleen pärjääkään. Naaraan jalat ovat melko keskimittaiset ja noin puolesta välistä alaspäin niistä löytyy pörheämpää ja pidempää karvaa, mitä on myös raitaturkin poskipäissä. Silmänsä ovat ilmeettömät ja mitään paljastamattomat, suoraan sanottuna kylmät ja tunteettomat. Isältään naaras on perinyt pystyt, suurehkot korvat, sekä harjaksensa. Pitkä harjas tosin ei kulje Tartaroksen tavoin koko selän mitalta, vaan rajoittuu naaraan päälaelle.

Väritykseltään Zésira sen sijaan on tullut enemmän isäänsä. Pääväriltään naaras on punertavaan vivahtavan ruskea ja hänen ruumistaan koristavat monin paikoin pikimustat merkit. Mustaa löytyy niin nuorukaisen kauniisti kiiltelevästä harjaksesta kuin kuonosta hännänpäähän ja etujalkojen takaosiin ulottuvista raidoistakin. Lisäksi mustaa on naaraan jokaisessa jalassa kuvioina, jotka yhdessä hapsukkaan karvan kanssa tuovat mieleen mustat liekit. Naaraan kirsukin on musta, korvien sisäosat vaaleamman ruskeat ja kynnet sekä polkuanturat tummanharmaat. Vaan silmänsä ovat äitinsä tavoin haalean jäänsiniset, joidenkin mielestä kenties jopa aavemaisen näköiset.

Zésiran aseenaan käyttämä ruoska koostuu kolmesta osasta. Keskimmäinen osa on liki puolimetrinen, epätasapaksuinen puunkarahka, jonka ympärille on kiedottu harmaata nauhaa. Nauha helpottaa pitävämmän otteen saamista aseen varresta. Puuosan toisesta päästä lähtee pitkä, musta nahkakaistale, joka on siis itse ruoska. Kun ase ei ole käytössä, käärii Zésira kaistaleen yleensä puisen varren ympärille. Kolmannen osan muodostaa aseen toisesta päästä löytyvä luinen, kellanvalkoinen pistin, joka toimii hyvin lähitaistelussa. Aseensa lisäksi naaras kantaa mukanaan kylästä löytämäänsä kultaista laattakorua, jota koristaa musta obsidiaanikide. Koru lepää nuorukaisen kaulalla vaaleasta nahasta punotun nyörin avulla.

© hitodama

>> Profiilikuva

Pelaaja: hitodama
Pelipaikka: Andriaana

Hyväksytetty pelattavaksi: 22.7.2008
Hahmohistoria: Zésira on ideallisesti saanut alkunsa jo kauan ennen syntymäänsä, joskus syksyllä 2007. Jo tuolloin hahmottuivat niin hahmon ulkonäkö kuin luonnekin, joskin molemmat vain summittaisina suunnitelmina. Itse esittelytekstit kirjoitettiin vasta aivan pentujen syntymän äärellä, oikeastaan melkeinpä kiireessä. Oli nimittäin jokseenkin hankalaa pukea sanoiksi sitä, millaiseksi olin hahmon jo kauan kuvitellut. Loppujen lopuksi tekstien kirjoittaminen kävi kuitenkin yllättävänkin nopeasti, eikä mikään kohta tuottanut hirvittävän suuria hankaluuksia. Ainoa vaikea asia oli hahmon nimi, joka tosin oltiin sekin onneksi keksitty jo vuoden 2007 puolella.
Oma mielipide: Vaikka Zésira on vaitonaisuutensa ja ilmeettömyytensä takia jokseenkin haastava pelattava, on naaras minulle hahmona hyvin tärkeä. Tykkään etenkin lahkolaisen ulkomuodosta ja jopa hahmon sotkeutumisesta alkoholismin pauloihin, vaikka todellisuudessa en pidä viinaksien kanssa läträämisestä alkuunkaan.

Nippelitietopankki

Sekalaisia faktoja

Sitaatteja

"Herra kyllä pitää huolen, että hän saa ansionsa mukaan."
"Se (Hjéresat) tarkoittaa puhdistamista. Isäni perusti sen, jotta voisi siihen kuuluvien avulla tehdä Andriaanasta kaikille paremman paikan elää."

© Neftichan © Tahmis

Elämää Andriaanalla
© Lara

Tavatut:
Tartaros (Pipsu) - kunnioittaa hyvin suuresti [isä]
Sanguinaria Mirada (hitodama) - arvostaa jonkin verran [äiti]
Teófila Xiomara (Pipsu) - tulee hyvin toimeen [sisko]
Lilith (Chiazza) - positiivinen tuttavuus; käännytetty Zésiran toimesta
Medley's Zealot (danny) - neutraali tuttavuus
Chastity (danny) - neutraali tuttavuus
Ister (Lara) - ystävä
Koeth Musta (Lara) - kunnioittaa johtajanaan
Ileya Kermaharja (Tucci) - neutraali tuttavuus
Redselig (Tucci) - neutraali tuttavuus
Divian (Kuutamo) - neutraali tuttavuus
Kyôkai (Nameki) - neutraali tuttavuus
Rahvin (Lanfear) - neutraali tuttavuus
Mikaru (Wolf) - neutraali tuttavuus
Noirna Aaveenkesyttäjä (Wolf) - neutraali tuttavuus
Kafir Mustaharjas (Mezzi) - neutraali tuttavuus
Akai (Tiinuu) - neutraali tuttavuus
Alteir (Tsuki) - halveksuu; käännytetty Zésiran toimesta
Squid (kawaii) - positiivinen tuttavuus; liitetty Hjéresatiin Zésiran toimesta
Golube (Lara) - negatiivinen tuttavuus
Cliantha (Tahmis) - neutraali tuttavuus
Rubus (Sykomori) - negatiivinen tuttavuus
Vendetta (Sykomori) - negatiivinen tuttavuus
Uljas Omeletti (Tucci) - negatiivinen tuttavuus
Luciano (Sykomori) - negatiivinen tuttavuus
Lovrenc (Tucci) - negatiivinen tuttavuus
Quanta (Lara) - negatiivinen tuttavuus
Corann (Pipsu) - negatiivinen tuttavuus
Eyela (Ish) - negatiivinen tuttavuus
Rhiannon (Neftichan) - erittäin negatiivinen tuttavuus
Ardante (hitodama) - vihaa ja pelkääkin hieman
Caneh (Tahmis) - negatiivinen tuttavuus
Zephyr (hitodama) - negatiivinen tuttavuus
Amnis (Mezzi) - sekavia, negatiivisia tunteita
Anatre (Lara) - negatiivinen tuttavuus
Yelenha Verimerkki (Tucci) - sekavia tunteita
Serenha Käärmeensilmä (Sykomori) - sekavia tunteita
Zecor (Mezzi) - luotettu positiivinen tuttavuus
Flenje (Tucci) - neutraali tuttavuus
Franj (kawaii) - neutraali tuttavuus
Othello (hitodama) - negatiivinen tuttavuus
Rivel (LR) - negatiivinen tuttavuus
Antares (LR) - negatiivinen tuttavuus
Hekla Kuolemankantaja (Saalistaja) - neutraali tuttavuus
Necriti (Raura) - neutraali tuttavuus
Bang-Bang (Swildy) - kunnioittaa hitusen
Acrydis (Kaamoksensusi) - neutraali tuttavuus
Vanesa Musta (Tucci) - positiivinen tuttavuus
Yovic (Mezzi) - neutraali tuttavuus
Hysmi (Tucci) - kunnioittaa melko paljon
Karma (narri) - neutraali tuttavuus
Meresger (narri) - neutraali tuttavuus
Hene Surusilmä (Tintti) - neutraali tuttavuus
Illuminati (Tintti) - neutraali tuttavuus
Riv'zcha (Tintti) - neutraali tuttavuus
Lucia Alekto (Karelyon) - neutraali tuttavuus
Darjeth Musta (hitodama) - neutraali tuttavuus
Hurme (Swildy) - neutraali tuttavuus
Veodyrn (Swildy) - neutraali tuttavuus
Swindler (Maya) - negatiivinen tuttavuus
Edel (Neftichan) - neutraali tuttavuus
Benet (Lara) - negatiivinen tuttavuus; käännytetty Zésiran toimesta
Zorayda (Roihukorppi) - positiivinen tuttavuus
Cazadòr (Sparrow) - negatiivinen tuttavuus
Amoreira (Mayelia) - neutraali tuttavuus
Fandemona's Sobek (kawaii) - neutraali tuttavuus
Sunny (kawaii) - neutraali tuttavuus
Framboesa (Swildy) - neutraali tuttavuus
Unna (Sassa) - neutraali tuttavuus
Fandemona’s Anubis (Karelyon) - neutraali tuttavuus
Seftaka (Santzu) - neutraali tuttavuus
Mitch (Santzu) - neutraali tuttavuus
Moon (Blueaye) - negatiivinen tuttavuus
Fala (Sassa) - hyvin negatiivinen tuttavuus
Muura (Kriisi) - neutraali tuttavuus
Sayanah (Wolf) - neutraali tuttavuus
Warar (Mayelia) - neutraali tuttavuus

Pelit:
Rakkaus on heikkoja varten, yhteisten alueiden luolat, 28.9. - 13.11.2008
Welcome to the dark side, Ederan metsä, 15.11.2008 - 13.1.2009
Kuuttomana yönä - HJÉ YHTEISPELITYS, yhteiset luolat, 26.11.2008 - 24.3.2009
Ei mitään mukavuuksia, Djalan lehtimetsä, 16.1. - 21.3.2009
Menneisyyden haamut (yksinpeli), Ederan kartano (Random-ropetus), 30.3.2009
Parane pian, Ederan kartano, 30.3. - 16.6.2009
Liekkimeri, Djalan lehtimetsä, 19.6. - 2.11.2009
Myrskyisen saaren salat, yhteiset laiturit, 18.11. - 28.12.2009
Hämärähommia, yhteisten alueiden kylä, 28.12.2009 - 4.3.2010
Hjéresat vs. Puolikuu - YP, Djalan lehtimetsä, 2.1. - 2.7.2010
Hoitoa sotaveteraaneille, Ederan kartano, 25.5. - 26.12.2010
Viina vie mukanaan, Ederan kartanon piha, 18.7.2010 - 8.1.2011
Anonyymi alkoholisti, Ederan kartanon piha, 26.12.2010 - 3.5.2011
Hukutettua elämää etsimässä, Djalan hiekkaranta, 11.2. - 27.2.2011
Z-sukupolvi, Lahkon saari, 2.3. - 21.6.2011
Virkaanastujaiset - YP, Djalan lato, 8.4. - 9.4.2011
Uusia tuulia - Lahkon YP, Lahkon laiva, 3.5. - 4.5.2011
Kaikki mikä kimmeltää, Djalan hiekkaranta, 16.6. - 4.10.2011
Terävät reunat voidaan pyöristää, Lahkon laiva, 7.7.2011 - 15.4.2012
Rikkinäiset sillat on poltettava (yksinpeli), Lahkon laiva (Random-ropetus), 24.8.2011
Meren pelastama, Djalan hiekkatanta, 5.11.2011 - 8.1.2012
Kaikki hyvä on laitonta, moraalitonta tai lihottaa, Djalan nurmikenttä, 9.4. - 18.4.2012
Laivasota, näytös I, Djalan hiekkaranta, 25.4. - 19.8.2012
Vanhaa suolaa, Djalan lato, 25.9.2012 - 25.1.2013
Soi holvistossa sävel koruton, Djalan lato, 4.10. - 12.11.2012
Ruutuhyppelyä [Vapaa peli], Ederan kartanon piha, 1.1. - 15.2.2013
Työhaastattelu, Djalan lehtimetsä, 25.1. - 16.12.2013
(YP) Julmia juonia, Djalan hiekkaranta, 15.3. - 16.4.2013
Nuija ja tosinuija, Djalan hiekkaranta, 28.8.2013 - käynnissä

© hitodama

Tapahtumat:

Kuvagalleria

© Lara © hitodama © LR © hitodama © hitodama © Lara © Swildy © LR © Tahmis © LR © hitodama
© Gaikotsu Zessi © Hades © Tucci & Lara © kawaii © Sassa © Kaamoksensusi © Lipi © hitodama © Saranna © hitodama © Swildy © Tucci © hitodama © kawaii
© hitodama © Lara © Lara © hitodama © Neftichan © hitodama © Summer © Pipsu © hitodama © hitodama © hitodama © hitodama © hitodama © hitodama