Virallinen nimi: Yön Sumu
Kutsumanimet: Sumu, harvoin myös Yö
Sukupuoli: Uros
Laji: Koirasusi
Rotu: Harmaasuden lisäksi harmaata norjanhirvikoiraa, suomenlapinkoiraa ja collieta
Ikä: Seitsemän vuotta
Lauma: Laumaton
Ryhmittymät: Ei kuulu mihinkään

Menneisyys:
Yön Sumu sekä kolme sisarustaan saivat alkunsa Säde-nimisen naaraan ja tämän Danos-puolison suhteen tuloksena. Pariskunta oli kovin onnellinen tulevasta jälkikasvustaan, mutta siitä huolimatta pentujen emo sai huomata olevansa helpottunut siitä, että Danos sattui olemaan eräänä kevättalvisena yönä synnytyksen viimein käynnistyessä metsästysmatkalla. Kun kaikki pennut olivat ponnistelleet tiensä maailmaan, sai Säde nimittäin havaita näitä katsellessaan jotakin hyvin omituista: vastasyntyneistä olennoista kaksi näytti ulkomuodoltaan selvästi vanhempiensa yhdistelmältä, mutta kahden muun olemus poikkesi sisaruksistaan pelottavan suuresti. Niiden hentoinen turkinalku oli harmaankirjavaa, häntänsä osoittivat kohti maata ja vielä kiinni pysyttelevät silmänsäkin vaikuttivat kaartuvan vinoon, kuin susilla ikään. Näky kauhistutti naarasta, joka tiesi puolisonsa vihaavan juuri susia yli kaiken menetettyään aikoinaan oman emonsa hukkalauman hampaisiin. Säde ei myöskään voinut ymmärtää mistä pentujen villi ulkomuoto saattoi johtua, sillä hän uskoi vakaasti niin itsensä kuin Danoksenkin olevan täysiverisiä koiria. Totuus kuitenkin oli, että hänen oma isänsä ei ollut koira ensinkään, vaikka Säteen äiti Sade näin oli tyttärelleen väittänytkin. Häpeämäänsä totuutta peitelläkseen oli Sade muinoin jopa hylännyt Säteen veljen Viiman, koska tämä oli niinikään muistuttanut ulkonäöltään kovasti susiurosta, joka oli saattanut Sateen raskaaksi vasten tämän tahtoa.

Juuri nyt Säteellä ei kuitenkaan ollut aikaa asian syvälliselle pohdiskelemiselle, vaan hänen oli kiireesti päätettävä mitä tekisi ongelmansa kanssa. Vaikka Danos osasi olla rakastava ja uskollinen kumppani, kärsi tämä myös rajusta ailahtelevaisuudesta, joka teki hänestä toisinaan hyvin arvaamattoman ja jopa väkivaltaisen olennon. Siitä syystä tuore emo pelkäsi puolisonsa ensireaktiota niin kovasti, että lopulta hän kietaisi jälkeläisensä vanhaan riepuun ja lähti nyyttiä hampaissaan kantaen pakomatkalle. Danoksen hylkääminen tuntui hellämielisestä naaraasta sydäntäsärkevältä, mutta siitä huolimatta halu suojella pentujaan sai Säteen matkaamaan seuraavien viikkojen aikana niin kauas, kuin jalkansa vain kantoivat. Pakolaiselämä kera neljän penikan oli äärimmäisen kuluttavaa, mutta silti naaras teki parhaansa huolehtiakseen nopeasti kasvavien koiraeläinten tarpeista kaikin tavoin. Tuona aikana hän myös antoi kullekin pennulle veteen, puhtauteen, liittyvän nimen: koiramaiset pojat hän nimitti Yön Sumuksi ja Valon Kasteeksi, kun taas tuimakatseisesta naaraasta tuli Taivaan Lumi ja harmaaruskeasta uroksesta Meren Pisara.

Kolmen kuukauden hektisen taivaltamisen jälkeen saapui Säde pesueineen meren rantaan, josta kadonnutta puolisoaan kiivaasti jäljittänyt Danos onnistui lopulta löytämään etsimänsä. Joutuessaan nyt viimein kasvokkain rakastamansa uroksen kanssa tunsi Säde olevansa jo liian uupunut jatkamaan pakenemista, mutta siitä huolimatta hän yritti viimeiseen asti kätkeä kaksikon jälkeläiset uroksen katseelta. Hetken aikaa Danos keskittyikin ainoastaan tenttaamaan naarasta äkkilähdön syistä, mutta lopulta toisen takanaan piilottelemien pentujen pelokas uikutus veti uroksen huomion puoleensa, jolloin hän sai omin silmin havaita tilanteen nurinkurisen laidan. Nähdessään sutta muistuttavat pennut joutui Danos silmittömän raivon valtaan ja syytti Sädettä uskottomuudesta, muttei antanut väsyneenä itkevälle naaraalle tilaisuutta selitellä, ennen kuin uros jo veti omistamansa tikarin esiin tupestaan. Kykenemättä ajattelemaan selkeästi kävi Danos Säteen kimppuun ja surmasi tämän verisesti aseellaan pentujen katsellessa järkyttyneinä vierestä. Edes tämä ei ollut kuitenkaan urokselle tarpeeksi, vaan saatuaan emon hengiltä kävi hän kiinni harmaaturkkisiin pentuihin ja puri Taivaan Lumen kuoliaaksi sekä viskasi Meren Pisaran tätä tarpeeksi retuutettuaan kylmän meren syövereihin.

Koiramaisen ulkonäkönsä ansiosta eloon jääneet Kaste ja Sumu eivät rohjenneet liikkua paikoiltaan tai sanoa sanaakaan, kun murhatyöt tehnyt uros jäi ulvomaan sisäistä tuskaansa vellovan merimaiseman äärelle. Yön saapuessa vajosivat nuoret urokset levottomaan uneen, jonka aikana Danos keräsi itseään sen verran kasaan, että saattoi haudata Säteen ja Lumen hiekkaiseen maahan. Uros jätti hautakumpareen päälle tikarinsa irvokkaaksi muistomerkiksi, jonka jälkeen hän päätti herättää viimeiset eloon jääneet penikat ja ottaa nämä kaikesta huolimatta mukaansa metsästysretkelle. Sumu nousi saamansa käskyn mukaisesti ylös, mutta Kaste jäi kauhusta yhä lamaantuneena makaamaan aloilleen. Moinen tottelemattomuus sai Danoksen jälleen suuttumaan, jolloin hän yritti nostaa jälkeläisensä korvasta kiskoen seisomaan, mutta hänen otteensa olivat aivan liian rajut ja koko korva repeytyi pennun ulinan saattelemana irti. Siinä vaiheessa koetut kauhut saivat jonkin napsahtamaan Sumun päässä ja hän pureutui raivokkaasti kiinni isänsä jalkaan. Pienen pennun voimat eivät kuitenkaan riittäneet tekemään mitään vahinkoa aikuiselle urokselle, vaan hyökkäys sai ainoastaan Danoksen potkaisemaan maskikasvoisen nuorukaisen kauemmaksi. Sumu vieri emonsa haudalle, josta hän sen kummempia ajattelematta poimi yhä verisen tikarin suuhunsa ja lähti uudelleen kohti isäänsä. Danos oli niin keskittynyt ärjymään Kasteelle, ettei hän havainnut takaansa lähestyvää Sumu, ennen kuin tämä viilsi teräaseella haavan hänen jalkaansa. Uros ei tiennyt yllättävän kivun lähdettä, joten siitä selville päästäkseen kääntyi hän vauhdikkaasti ympäri - kohtalokkain seurauksin. Sumun ojossa pitelemä tikari painautui vahingossa suoraan Danoksen kurkkuun ja katkaisi tämän kaulavaltimon, mikä sai uroksen hoipertelemaan hetken paikoillaan ja kaatumaan sitten korahtaen maahan. Niiltä sijoiltaan ei Danos enää koskaan noussut.

Tapahtumien jälkeen jäivät Sumu ja Kaste elelemään rannikolle, sillä heillä ei ollut koskaan ehtinyt olla pysyvää kotia, jonka suojiin palata. Sumu hautasi isänsä ja otti tämän tikarin vakituisesti kantaakseen, vaikka vannoikin olevansa sitä enää koskaan käyttämättä. Pentujen onneksi alueella riitti kesäisin pienriistaa, joten he tulivat joten kuten toimeen erilaisia myyriä, sammakoita ja kaloja syöden. Syksyn saapuessa vaitonaisina varttunut kaksikko lähti kulkemaan eteenpäin ja päätyi lopulta ihmisten sekä kujakoirien asuttamaan kaupunkiin, jossa heidän tiensä hiljalleen erkanivat kokonaan. Sumu vietti alueella pari kohtalaisen rauhallista vuotta, joiden aikana hän ajautui kuitenkin kerran vastatusten ihmisasutuksen pariin eksyneen nuoren suden kanssa. Tapaaminen muuttui nopeasti veriseksi tappeluksi, joka päättyi hukan menehtymiseen. Jonkin ajan kuluttua tämän jälkeen päätti Sumu poistua kaupungista ja suunnata kohti kipeiden muistojen täyttämää rannikkoa. Meren äärellä jokin sai ahdistuneen uroksen astumaan veteen ja lähtemään uimaan vailla päämäärää, hänen kenties alitajuisesti toivoessaan hukkumiskuoleman tuovan päätöksen kurjalle elämälleen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan tikarinkantaja ajautui merivirtojen mukana Andriaanan rannikolle.

Sumun saavuttua Andriaanan saarelle syöksyivät menneisyyden haamut lähes välittömästi hänen niskaansa, kun uros joutui jälleen kerran tappeluun susien lajia edustavan Dragen kanssa. Tämäkin tapaus kääntyi voitokkaaksi Sumulle, joka kuitenkin katui raakuuksiaan välittömästi ja päätyi jopa keventämään sydäntään niin tästä kuin aiemmistakin veriteoista hieman myöhemmin tapaamalleen Precierille. Kyseinen naaras ei kuitenkaan tuominnut Sumua, mikä johti ajan myötä siihen, että kaksikosta tuli läheisiä ystävyksiä keskenään - olipa maskikasvo jopa rakastunut Precieriin, mutta naaras ei tähän tunteeseen vastannut. Myöhemmin uros kuitenkin onnistui tahattomasti nostattamaan tulisen riidan heidän välilleen, mikä syöksi Sumun varsin itsetuhoiseen murheen alhoon. Päästäkseen hengestään kävi uros epätoivoiseen taisteluun erään Kabahatliksi kutsutun naaraan vahingossa suututtamaa karhua vastaan, mutta vieläkään ei ollut Sumun aika kuolla. Paikalle saapui muutakin porukkaa, jolloin karhu saatiin taltutetuksi. Sumun oikea takajalka kuitenkin ehti vahingoittua pahasti, jolloin Kabahatli auttoi urosta parantelemaan haavojaan kiitoksena saamastaan avusta. Naaras sai myös Sumun uskomaan, että tämä saisi vielä muutettua elämänsä kulun paremmalle suunnalle, mikäli hän vain jättäisi menneisyytensä taakseen. Jotta olisi voinut näin toimia, oli uroksen kuitenkin tehtävä ensin sovinto Precierin kanssa. Tämän Sumu tekikin, mutta vain kuullakseen samalla elämään kyllästyneen ystävänsä halusta päättää päivänsä. Uros yritti estellä Precieriä, mutta ei saanut tämän päätä käännetyksi, mikä murskasi Sumun maailman jälleen pieniksi palasiksi. Kabahatli ei ollut kuitenkaan unohtanut auttajaansa, ja tämän kärsivällisen tuen avulla pääsi kippurahäntäinen koiraeläin taas lopulta jaloilleen.

Yön Sumun ja Kabahatlin vietettyä tiiviisti aikaansa yhdessä syvenivät molempien tunteet toisiaan kohtaan selvästi. Jonkin ajan kuluttua syntyi kaksikolle hieman vahingossa viiden pennun pentue, josta he kaikesta huolimatta huolehtivat parhaansa mukaan. Sumun harteille jäi lähinnä hankkia saalista perheelleen, mitä tosin vaikeutti ajan myötä se, että hänen violetti silmänsä alkoi näyttää merkkejä sokeutumisesta. Vaikka uros otti hiljalleen heikkenevän näkökykynsä varsin raskaasti, saivat hän ja Kab kasvatettua kaikki jälkeläisensä kunnioitettavaan vuoden ikään, jolloin nuorukaiset lähtivät elämään omaa elämäänsä. Sumu puolisoineen pysytteli vielä jonkin aikaa tiiviisti pesällä, ennen kuin myös heidän retkensä alkoivat kantaa yhä kauemmas kotoa, jolloin heidän läheinen suhteensakin muuttui hiljalleen etäisemmäksi. Niinpä kukaan ei ollut maskikasvoista koiraa auttamassa, kun tämä joutui kahnauksiin suorastaan demonisen mielen ja ulkomuodon omanneen Deadachen kanssa, joka tarpeeksi vastustajalla leikiteltyään puhkoi tämän toimivamman silmän uroksen omalla tikarilla. Liki sokeaksi kertaheitolla muuttunut kippurahäntä etsiskeli viimeisillä voimillaan Kabin taas tassuihinsa, mutta vaikka narttu hoiti ja sääli kovia kokenutta puolisoaan, ei hän voinut olla samalla kertomatta myös hurjaa uutista: hän oli liittynyt susien hallinnoimaan Edera-laumaan. Tästähän tietysti syttyi riita, jonka päätteeksi kaksikko erosi niin huonoissa väleissä, että jonkin ajan kuluttua Sumu sai todistaa rakkaansa paenneen Carlos-hukan kainaloon. Ja niin oli epäonninen koiraparka jälleen yksin.

Suku:
Äiti: Säde
Isä: Danos
Äidinäiti: Sade (suomenlapinkoira)
Äidinisä: Rum (harmaasusi)
Isänäiti: Viloy (pitkäkarvainen collie)
Isänisä: Kharo (harmaa norjanhirvikoira)
Eno: Viima
Siskot: Taivaan Lumi
Veljet: Meren Pisara, Valon Kaste

Entinen puoliso: Kabahatli (Flam)
Tyttäret: Kiymetli Yöntytär (Kirsikkasilmä), Usva (Flam), Niara (Kaamos)
Pojat: Zirkin Ördek Yavrusu (Kitsch, nyk. kawaii), Gece Karanlik (LENO, nyk. Swildy)
Tyttärenpojat: Nesti (Mayelia), Kazbek (Kaamos), Elo (Kirsikkasilmä)

Luonne ja käyttäytyminen:
Mennyt elämä on vaikuttanut monin (pääosin negatiivisin) tavoin Yön Sumuun. Uros on yleisolemukseltaan sisäänpäinkääntynyt, epävarma ja vaitonainen koiraeläin. Hän ei ole koskaan ollut hyvä puhumaan, eikä mielellään jää rupattelemaan niitä näitä tuntemattomille lajitovereille, vaan saattaa vieraassa seurassa pysytellä tylysti jopa lähestulkoon vaiti. Hänen on hyvin vaikea luottaa kehenkään, saati päästää ketään niin lähelle itseään, että jokin ystävyyttä muistuttava side olisi hänen kanssaan mahdollista solmia. Erityisesti sudet saavat lisäksi Sumussa aikaan tilanteesta riippuen joko pelkoa tai suurta epäluottamusta, pahimmassa tapauksessa jopa hallitsematonta vihaa. Moiset tunteet juontuvat uroksen pentuaikojen tapahtumista, jolloin isänsä raivo kohdistui ainoastaan tämän sutta muistuttaviin jälkeläisiin. Sumu itse kuitenkin pitää itseään täysiverisenä koirana, eikä hän ole koskaan pysähtynyt sen tarkemmin miettimään lajivihansa järjellisyyttä tai todellisia sukujuuriaan.

Sisimmässään maskikasvo on kaikesta huolimatta kovin tunteellinen eläin, joka antaa tiedostamattaan mielialansa vaikuttaa käyttäytymiseensä huomattavasti. Asiaa hankaloittaa kuitenkin se, että hänen luonteensa on hyvin ailahtelevaista sorttia - aivan kuten edesmenneellä isällään. Jos kippurahäntäinen vain sattuu olemaan oikeassa mielentilassa, saattaa pieninkin ärsyke syöstä hänet hetkessä raivosta masennukseen ja taas takaisin, muista tunnetiloista vielä puhumattakaan. Äärimmäisten tunteiden kourissa ei uroksesta ole juurikaan kontrolloimaan itseään tai ajattelemaan asioita järkevästi, hänen yritettyä ahdistuksissaan muun muassa tappaa niin itsensä kuin läheisensäkin. Satunnaisista raivonpuuskistaan huolimatta ei Sumu voi väittää taistelusta pitävänsä ja hän rypeekin syyllisyydentuskissa usein suuttumuksensa laannuttua. Eivät hänen taistelutaitonsakaan kovin kaksisia ole, sillä kouluttamaton uros käyttää silmittömän vihan lisäksi aseenaan lähinnä pelkkää purukalustoa. Tikariinsa uros ei kajoa kuin äärimmäisessä tilanteessa, hänen kantaessaan asetta mukanaan lähinnä muistoesineenä. Laumajako, Lahko tai muut ryhmittymät eivät liiaksi maskikasvoista kiinnosta, joskin lahkolaisista kuulemiensa tiedonmurusten perusteella ei koiraeläin kyseisen uskonnon kanssa tahdo olla juuri tekemisissä.

Silloin, kun Sumu lopulta sanaisan arkkunsa saa avatuksi, on ruskaturkki varsin suorasukainen ja rehellinen olento jo siitäkin syystä, että hän on äärimmäisen huono valehtelemaan ja peittelemään todellisia tuntemuksiaan. Vaikka toivookin tulevansa kanssaeläjiensä silmissä hyväksytyksi sellaisena kuin on, ei uros elättele kovinkaan suuria toivoja asian suhteen. Hän itse lähinnä halveksuu omaa itseään, eikä näin ollen usko kenenkään muunkaan olevan mahdollista hänen seurassaan viihtyä. Jos joku sanallisesti muuta väittää tai esimerkiksi kehuu urosta jostakin, muuttuu hän helposti epäluuloiseksi ja uskoo toisen väistämättäkin valehtelevan, ellei puhuja sitten ole hänelle jo entuudestaan erityisen läheinen henkilö. Vaikkei maskikasvo ollut ennen omien pentujensa syntymää oikeastaan edes harkinnut perheen perustamista, osoittautui hän kaikista vioistaan huolimatta huolehtivaiseksi isäksi ja uskolliseksi kumppaniksi. Hän välittää kyllä aidosti läheisistään, vaikkei mikään lämpimin ja hellin kasvattaja tietynlaisen kosketuspelkonsa sekä ajoittaisten ahdistuskohtaustensa takia olekaan.

Ulkomuoto:
Yleisolemukseltaan Sumu vaikuttaa huomattavan paljon harmaalta norjanhirvikoiralta, vaikkei värityksensä kyseisen rodun määritelmään istukaan. Uros on kuitenkin tiivisrakenteinen ja lyhytselkäinen koira (virallisesti koirasusi, mutta suden piirteitä hänestä ei löydy nimeksikään), joka vaikuttaa verrattain vaatimattomasta koostaan huolimatta suhteellisen kestävältä olennolta. Hän omaa myös laiskasti selän päälle kiertyvän hännän ja pienet, kolmiomaiset pystykorvat, jotka kiinnittyvät vankkatekoisen pään yläosaan. Kuononsa on lyhyehkö, mutta leukansa omaavat siitä huolimatta melkoisesti purentavoimaa. Myös uroksen jalkojen lihakset ovat varsin vahvat, mutta nopeutta hänelle ei ole sen sijaan suuremmin suotu. Ketteryytensä tai tasapainonsa eivät nekään ole koskaan olleet mitenkään mainitsemisen arvoisia, mutta kyseiset ominaisuudet ovat ottaneet entisestään takkiinsa Sumun oikeaa takajalkaa halkovien syvien arpien sekä vasemman silmän heikentyneen ja oikean silmän tyystin menetetyn näkökyvyn myötä. Haavoittuneelle ja ajoittain yhä särkevälle jalalle uros ei nimittäin voi varata täyttä painoa, siinä missä ainokainen samentunut silmänsä näkee ympäristön lähinnä valoina ja varjoina.

Sumun tiiviin ja karkeatekoisen turkin päävärinä toimii oranssiin vivahtava ruskea. Päätään ja jalkojaan koristavat lisäksi siniharmaat merkit, joiden sumunharmaata muistuttavan sävyn mukaan on uros saanut nimensä. Koiran silmät ovat aina olleet tyystin eri paria keskenään, mutta nykyisellään sielunpeilinsä näyttävät vielä entistäkin surkeammilta. Siinä missä vasen silmä on erikoisen violetin värialueensa lisäksi alkanut muuttua keskiosista samean harmaaksi, on oikea silmä nimittäin puhkottu ja revitty tyystin käyttökelvottomaksi, mistä syystä koira pitää kyseisen silmän luomia yleensä ummessa. Huomiotaherättävien silmien lisäksi kiinnittyi useimpien vastaantulijoiden katse ennen muinoin helposti tikariin, jota Sumu kantoi paksuhkon köyden avulla kaulallaan. Hamppuköysi oli väriltään kellertävä ja siitä riippuvan tikarin nahkainen tuppi punaruskea. Itse tikari taasen oli vaaleanharmaata metallia ja sen kahvaan oli kiedottu tummanvihreitä kangassuikaleita, sekä koristeeksi aseeseen oli upotettu vedenvihreä smaragdi. Vanhoilla päivillään Sumu kuitenkin jätti tikarin perinnöksi jälkeläisilleen, eikä se enää tällä hetkellä roiku siis hänen mukanaan.

>> Profiilikuva

Pelaaja: hitodama
Pelipaikka: Andriaana

Hyväksytetty pelattavaksi: 25.4.2007
Poistunut peleistä: 25.4.2014
Hahmohistoria: Syy hahmon luomiseen on yksinkertaisesti se, että tahdoin aloittaa roolipelaamisen. Sumu on itse asiassa luotu jo pari kuukautta ennen peleihin tuloaan, tarkemmin sanottuna 7-11.2.2007. Minä kun tein hahmon alun perin Aleksandria-roolipeliin, joka kuitenkin meni tauolle juuri, kun olin saanut tiedot kirjoitettua. Vedin hahmohakemuksen pois, sillä en tahtonut odottaa kenties kuukausikaupalla kestävän tauon loppumista. Päätin siirtää kodittomaksi jääneen Sumu-rassukan Andriaanaan, johon niin hahmo kuin minä itsekin sitten jämähdimme totaalisesti.
Oma mielipide: Tottahan toki Sumu on luojalleen hyvin rakas otus, sillä kyseessä on ensimmäinen peleihin asti päässyt ropehahmoni. Pidän myös nyt vielä vuosia hahmon suunnittelemisen jälkeenkin sen ulkomuodosta, joka ei ole turhan monimutkainen, mutta kuitenkin tarpeeksi omaperäinen jäädäkseen ihmisten mieliin. Menneisyys on kieltämättä joiltakin osin hieman kliseinen, mutta koska sen tapahtumat ovat jättäneet syvät arvet hahmon nykyiseen olemukseen ja ovat siten perusteltuja, en ole koskaan itseäni siitä pahemmin ollut halukas ruoskituttamaan.

Sekalaisia faktoja

• Ensimmäinen kuva Sumusta on piirretty koulussa välitunnilla, eikä hahmon ulkomuoto kokenut tuon pikaisen testiversion jälkeen enää mitään muokkauksia. (Myöhemmät arvet ym. ovat tulleet pelien kautta messiin.)
• Sumun luonteen piti alun perin olla paljon nykyistä kylmempi ja suorastaan julmempi. Jotenkin se vain sitten muotoutui hieman toisenlaiseksi ja ehkä hyvä niin.
• Jostain kumman syystä jotkut vaikuttavat piirtävän Sumun merkit violeteiksi, vaikka ne ovat tyystin siniharmaat.
• Sumulla on takajalan arpien lisäksi yksi suurempi arpi, joka tosin jää yleensä hyvin piiloon. Se nimittäin sijaitsee vasemmassa etutassussa, kulkien halki suurimman polkuanturan.
• Sumun eräänlainen tunnuskappale on Gary Julesin Mad Wold. Laulajalla on lisäksi hyvin samantapainen ääni, kuin mitä olen Sumulle kuvitellut.
• Sumu saapui Andriaanalle ollessaan hieman alle kolmevuotias.

Sitaatteja

"Mikä sinun menneisyydessäsi tekee sinusta... Sinut?"
"Mikset sinä vihaa minua?! Tämä olisi helvetin paljon helpompaa, jos vain voisit vihata minua, niin kuin kaikkia muitakin!"
"Ei ei, ei kun, siis... Pentuja? Me? Siksi, kun me viimeksi... Tai siis... Tiedäthän?"

Tavatut:
Piklo (Lara) - positiivinen tuttavuus
Drage (Gigsi) - tapettu Sumun toimesta
Rongoteus (Emu) - kunnioittaa
Rakuen (Gigsi) - neutraali tuttava
Precier (Pipsu) - sekavia tunteita, syvää kaipausta
Fealicy (Tucci) - neutraali tuttava
Kaizer (Amiral) - pelkää ja välttelee
Tartaros (Pipsu) - suhtautuu varauksella
Tringa (Zizuka) - ei tiedä miten suhtautua
Timide (Zizuka) - vieroksuu
Kabahatli (Flam) - entinen puoliso, katkeria tunteita
Jillian (Kuutamo) - neutraali tuttavuus
Crusio Tunteenturma (Dualess) - neutraali tuttavuus
Rhiana (Kapa) - positiivinen tuttavuus
Kain (Flam) - suhtautuu varauksella
Usva (Flam) - rakastaa syvästi [tytär]
Kiymetli Yöntytär (Kirsikkasilmä) - rakastaa syvästi [tytär]
Zirkin Ördek Yavrusu (Kitsch, nyk. kawaii) - rakastaa, mutta myös vieroksuu [poika]
Gece Karanlik (LENO, nyk. Swildy) - rakastaa syvästi [poika]
Niara (Kaamoksensusi) - rakastaa syvästi [tytär]
Sunny (kawaii) - positiivinen tuttavuus
Huchtat Peuskons (Tahmis) - hyvin negatiivinen tuttavuus
Deadache (Saranna) - vihaa ja pelkää
Carlos (Santzu) - vihaa, on kateellinen ja katkera
Nesti (Mayelia) - vaivautunut, mutta suojeleva suhtautuminen [pennunpentu]
Kazbek (Kaamos) - vaivautunut, mutta suojeleva suhtautuminen [pennunpentu]

Pelit:
Auringon ensimmäiset vai viimeiset säteet?, Djalan hiekkaranta, 27.4. - 29.4.2007
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, Djalan lehtimetsä, 29.4. - 1.5.2007
I do, Djalan alueen lato, 1.5. - 13.5.2007
Ammattiavun tarpeessa, Kartanon piha Ederan mailla, 16.5. - 15.6.2007
Vähään tyytyväinen, Carmiksen nuotiopaikka, 16.6. - 14.7.2007
Kameralla kuva, Afuelin tasanko, 19.8. - 12.9.2007
Levossa., Yhteiset luolastot, 23.9. - 9.10.2007
Minä olen, Befalasin niitty, 12.10. - 4.11.2007
Kattona tähtitaivas., Carmiksen nuotiopaikka, 4.11.2007 - 11.2.2008
Silloin kun taivas vielä auttoi meitä, Befalasin metsä, 18.3. - 25.6.2008
Katso tarkkaan, niin näet, Befalasin puro, 25.6. - 25.9.2008
Viimeinen leposija, Djalan lehtimetsä, 28.9. - 10.10.2008
Viipale aamun harmautta, Befalasin suo, 14.10.2008 - 10.1.2009
Hyvästi, Afuelin vuoret, 10.1. - 27.2.2009
Rakkaus on pesti hulluuteen, Djalan hiekkaranta, 7.5. - 2.11.2009
Viimeisellä matkalla, Carmiksen ranta, 11.1. - 1.3.2010
Jobinpostia, Afuelin joki, 3.2. - 4.4.2010
Luojan lahja, Carmiksen vesiputous, 2.4. - 11.4.2010
Pala onnea, Befalasin puro, 22.4. - 31.7.2010
Suuren suon saartamat, Befalasin suo, 15.7. - 28.12.2010
Kohti omia polkuja, Befalasin puro, 31.7. - 15.11.2010
Me kasvoimme kuntohon sankarityön, Ederan metsä 16.11.2010 - 10.1.2011
Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt Carmiksen ranta, 8.1. - 24.5.2011
Toisenlaista silmäpeliä, Befalasin puro, 30.7. - 6.11.2011
Lopun alku, Carmiksen ruohoniitty, 28.7.2011 - 18.9.2012
Sillä maailma ei kunnollista kulkijaa sääli, Befalasin havumetsä, 23.5. - 27.9.2012
Sukellus pumpuliin, Carmiksen vesiputous, 16.12.2012
Miespolvet vaipuvat unholaan, Carmiksen ranta, 23.12.2012 - 1.2.2013
Ja martyyrin loppu on aina surkea, Befalasin havumetsä, 27.1. - 9.9.2013
Viimeiset ensimmäiset säteet (yksinpeli), Befalasin kalliomuodostelmat, 25.4.2014

Tapahtumat:

• Sumun rantautuessa puolikuolleena Andriaanalle, oli ensimmäisenä häntä vastassa Piklo. Tämä kertoili Sumulle perustietoja saaresta ja oli kaikin tavoin kovin ystävällinen väsymyksestä äkäiselle ruskeaturkille. Jonkin aikaa levättyään Sumu lähti kuitenkin paikalta jättäen Piklon yksinään rannalle.
• Hetkeä myöhemmin Sumu tapasi Drage-nimisn suden öisessä metsässä. Osapuolten epäonneksi uintimatkan rasituksista sekava Sumu ei pystynyt näkemään vieraassa mitään muuta, kuin tämän lajin. Niinpä suden ja koiran välille syntyi verinen taistelu, joka lopulta päättyi vieraan menehtymiseen. Toisen tehdessä kuolemaa Sumu kuitenkin tuli järkiinsä ja näki, mitä oli saanut aikaan. Niinpä hän pyysi onnettomana anteeksi tekojaan ja juoksi kauhuissaan pois paikalta.
• Vielä samaisena yönä päätyi Yö pitämään sadetta samaan latoon Rongoteuksen ja Rakuenin kanssa. Tunnelma oli varsin kireä, Ronkka kun ei selvästikään olisi tahtonut vieraita seuraansa eikä Sumukaan ollut mikään puheliaisuuden perikuva. Hiljainen ja hillitty Rongoteus teki kuitenkin suuren vaikutuksen kippurahäntään, Rakuenin jäädessä vastaavasti vähemmälle huomiolle. Aamun koittaessa kukin lähti omille teilleen toisiaan sen kummempia hyvästelemättä.
• Jonkin ajan kuluttua vei Sumun tie hänet vanhalle kartanolle, jossa hän tapasi Precier-nimisen naaraan. He viettivät päivän ja illan yhdessä saalistaen ja kertoillen itsestään toisilleen. Lopulta koiraeläimet päätyivät kartanon viinikellariin, jossa humalluttava aine sai Sumun paljastamaan illan aikana heräilleen ihastuksensa naaraalle. Ennen kuin mitään syvällisempää kuitenkaan ehti tapahtua, vaipui uros unten maille muistamatta aamulla mitään tapahtuneesta. Aamun sarastaessa lähtivät elikot hiukan haikeina omille teilleen, mutta lupasivat tavata vielä joskus. Muistoksi erikoisesta yöstä jäi uroolle tassuunsa kipeä, lasinsirusta aiheutunut viiltohaava.
• Muutamia päiviä myöhemmin pomppasi Sumun eteen Afuelin entinen alfa, Fealicy, joka selosti urokselle laumansa silloisesta tilanteesta. Myös Misery tuli jutustellessa tutuksi. Yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, jatkoi valkoinen naaras kuitenkin matkaansa laumalaistensa löytämiseksi.
• Pari viikko yksineloa masentuneena vietettyään sai ruskeaturkki lumimyrskyssä seurakseen varsin huonotuulisen Kaizerin. Jonkinnäköisten väärinkäsitysten jälkeen hyökkäsi musta susi koiran kimppuun höykyttäen tätä todella pahasti. Lopulta Kaizer kuitenkin rauhoittui ja itse asiassa pelasti tajuttomaksi menneen Sumun laittamalla tuon kaivamaansa lumikuoppaan suojaan tappavalta myrskyltä. Seuraavana päivänä koiran herätessä oli susi häipynyt tiehensä.
• Haavoittuneena harhailtuaan päätti Sumu asettua vuorilta löytyneeseen luolastoon kuolemaan. Haavat eivät kuitenkaan riittäneet urosta tappamaan, joten lopulta tämä lähti nälkiintyneenä etsimään uloskäyntiä - huonoin tuloksin. Matkalla tuo kohtasi Tartaros-nimisen puolisuden, joka jokseenkin nihkeän juttutuokion päätteeksi suostui opastamaan koiran ulos sokkelosta. Ulospääsy löytyi, ja Sumu jäi tajuamattaan velkaa tuolle synkälle lahkolaiselle.
• Jonkin ajan kuluttua Sumu tapasi Tringan ja Timiden Befalasin niityllä aterioimassa. Tummanpuhuva kaksikko onnistui antamaan ruskeaturkille itsestään varsin huonon kuva, Tringa suorapuheisilla jutuillaan ja Timide yksinkertaisesti lajillaan. Niinpä tapaaminen päättyikin varsin pikaisesti kippurahännän poistuessa suosiolla paikalta.
• Lopulta saivat Sumu ja Precier täyttää lupauksensa jälleennäkemisestä kaksikon tavatessa Carmiksen nuotiopaikalla. Ilta sujuikin hyvin eläinten nauttiessa toistensa seurasta, lopulta rinta rinnan sammaleelle nukahtaen. Aamun valjetessa lähti Precier metsälle, Sumun sillä välin herätessä ja luullessa toisen hylänneen hänet. Valkoisen palatessa oli uros täysin sekaisin ja sanoi ystävälleen asioita, jotka satuttivat molempia toden teolla. Olipa ruskea käydä jopa naaraan kimppuun, mutta ennen kuin pahempaa ehti tapahtua, lähti koira kuitenkin paikalta kyyneleet silmissä. Kaunis ystävyys vaikutti särkyneen korjaamiskelvottomaksi.
• Edellisestä vielä kovin murtuneena sattui Sumu paikalle Kabahatli-nimisen naaraan onnistuttua saamaan karhun kimppuunsa. Toivoen kenties päättävänsä päivänsä taistelun tuoksinassa päätti uros käydä karhun kimppuun ja auttaa samalla naaraan pulasta. Jälleen vältti ruskeaturkki kuitenkin kuoleman kosketuksen, sillä paikalle saapui uroksen aiemmin tavannut kaksikko, Tringa ja Timide. Täysin ilman vahinkoa ei isoa eläintä kuitenkaan voitettu, vaan Sumu sai taistelusta muistokseen kolme syvää haavaa takajalkaansa.
• Päästäkseen toipuman tuoreista vammoistaan otti Sumu suunnakseen Befalasin puron, jonne hän aikoi jäädä lepäämään. Avukseen uros sai pelastamansa turkkilaisnaaraan, Kabahatlin. Kiitollisena naaraan antamasta avusta pyysi uros tätä pitämään itselleen seuraa puron rannalla. Kaksikko osoittautuikin tulevan mainiosti toimeen keskenään, näiden jutustellessa varsin luottamuksellisiakin asioita, kunnes Sumu vaipui väsyneenä uneen. Herättyään uros puhdisti haavansa purossa, sekä päätti naaraan kannustuksella korjata elämänsä aikana tekemänsä virheet, jotta voisi jatkaa eloaan puhtaalta pöydältä. Tämä mielessään lähti Sumu lopulta Kabahatlin seurasta, luvaten tosin vielä toisen myöhemmin tapaavansa.
• Sumu piti itselleen tekemänsä lupauksen virheidensä oikaisemisesta ja aloitti Djalan metsästä, jonne oli aikanaan jättänyt Dragen kuolemaan. Mitään ei toki ollut kauan sitten menehtyneelle sudelle enää tehtävissä, mutta pystyi uros sentään saattamaan toisen vähäiset jäännökset haudan lepoon. Yllättävän sattuman kautta paikalle saapui myös Dragen sisko Jillian, jolle Sumu kertoi tämän veljen kuolemasta, jättäen tosin todellisen kuolinsyyn hämärän peittoon. Varsin pian poistui Sumu paikalta ja jätti mustan suden suremaan sukulaistaan rauhassa.
• Matka jatkui kohti Afuelin alueita, tällä kertaa Precierin löytämisen toivossa, mutta Befalasin suon tietämillä oli uroksen jäätämä lepuuttamaan yhä kipeää takajalkaansa. Täällä maskikasvo törmäsi Crusioksi kutsuttuun puolisusiurokseen. Tapaaminen sujui varsin nihkeästi, Sumun kuitenkin lopulta suostuessa kertomaan toiselle Andriaanan saaresta, sillä Crusio oli vasta saarelle saapunut. Pitkäikäiseksi tapaaminen ei kuitenkaan venynyt, kun Sumu päätti jatkaa etsintämatkaansa.
• Afuelin vuorilta Sumu Precierin lopulta löysikin, mutta tunnelma kävi nopeasti kovin murheelliseksi. Naaras kyllä antoi tikarinkantajalle tämän teot anteeksi, mutta oli tullut mielessään siihen tulokseen, että hänen oman elämänsä oli tullut aika kulkea päätökseensä. Sumu ei saanut rakkainta ystäväänsä perumaan päätöstään, murtuneen uroksen voidessa vain luvata viedä viesti asiasta Precierin veljelle, Kainille. Itkuiset hyvästit jätettyään pakeni Sumu pois Afuelin mailta tietäen, ettei tulisi enää koskaan Precieriä näkemään.
• Pian ajautui Sumu aiemmin tehneensä lupauksensa mukaisesti kohti Djalan hiekkarantaa, jossa Kabahatli häntä jo odotti. Murheista huolimatta nostatti naaras hymyn Sumun kasvoille, ja tapaaminen sujuikin hyvin onnellisesti. Kab myönsi pitävänsä Sumusta enemmän, kuin pelkästä ystävästä, ja tunsipa Sumukin sisimmässään toista kohtaan jotakin samankaltaisia tunteita. Luvaten viettää tulevaisuutensa yhdessä jäi kaksikko torkkumaan vierekkäin lämpöiselle hietikolle.
• Vietettyään joitakin päiviä tiiviisti Kabahatlin seurassa Sumu lähti etsimään Precierin Kain-veljeä. Kesken kaiken hän kuitenkin kohtasi Carmiksen rannalla Rhiana-nimisen naaraan, joka oli juuri rantautunut totaalisen uupuneena Andriaanalle. Sumu päätti jäädä hetkeksi auttamaan tulokasta, hänen jopa kalastaessa ruokaa nääntyneelle naaraalle. Kertoiltuaan Rhianalle vielä jotakin Andriaanasta ja sen laumoista jatkoi Sumu matkaansa toivoen kuitenkin, että kohtaisi ystävällisen tummaturkin vielä joskus uudelleenkin.
• Etsintäretki johti Sumun jälleen kerran Afuelin maille. Päästyään jäätyneen joen luokse tuli urosta vastaan suurikokoinen valkoturkki, jonka Sumu yllätyksekseen tunnisti kauniin vaaleansinisten silmien väristä Precierin sukulaiseksi; hän oli kuin olikin löytänyt tämän veljen Kainin. Vaikka tehtävä olikin vaikea, sai Sumu hetken takeltelemisen jälkeen välitettyä murheellisen viestin valkealle urokselle, jonka jälkeen tikarinkantaja poistui varsin pian murheellisena paikalta.
• Päästyään takaisin lämpimimmille seuduille hakeutui Sumu taas takaisin Kabahatlin seuraan. Viimekertaisesta tapaamisesta oli kulunut muutaman viikon verran aikaa, ja sinä aikana Kab oli ehtinyt huomata itsessään muutoksen, josta hän kertoi nyt Sumullekin: he tulisivat saamaan jonkin ajan kuluttua pentuja. Sumu toki järkyttyi moisesta uutisesta melkoisesti, mutta ryhdistäydyttyään muisti hän kuitenkin matkoillaan löytämänsä kannonkolon, jota ehdotti varovaisesti tulevan perheen pesäpaikaksi. Kabahatlin suostuessa katsastamaan paikan lähtivät tulevat vanhemmat rinta rinnan kulkemaan kohti uutta kotiaan.
• Jonkin ajan kuluttua pennut syntyivät, ja perhe asettui kuin asettuikin asumaan suuren kannon alle Befalasin puron varrelle. Elämä olisi sujunut oikein auvoisasti, ellei yksi pennuista, Zirkin Ördek Yavrusu, olisi omannut etenkin Sumua pahasti kiusaavat sudensilmät itsellään. Uroksen oli kuitenkin vain koetettava elää asian kanssa ja kasvattaa siinä samalla pentuettaan parhaansa mukaan. Tämä mielessään kertoilivat niin Kab kuin Sumukin eräänä iltana jälkeläisilleen tarinoita niin Andriaasta kuin kaukaisista mantereista ja niiden ihmisistäkin, ennen kuin koko perhe kävi juteltuaan ja aterioituaan yhdessä turvalliseen pesään nukkumaan.
• Kuukaudet vierivät ja Sumu jatkoi isän viran toimittamista, mikä käytännössä tarkoitti lähes tauotonta saalistamista - vaikka metsästäminen kävikin hiljalleen yhä hankalammaksi, sillä uroksen violetista silmästä alkoi lähteä näkö. Vaan yhden saalistusretkensä aikana Sumu kohtasi suolla pirteän Sunny-nuorukaisen, jonka hän suostui johdattamaan ulos vetisestä ympäristöstä, jottei tämä hukkuisi suonsilmäkkeeseen. Ennen kuin kaksikko oli kuitenkaan selviytynyt takaisin metsän turvaan, ehtivät he kokea ties mitä aina ruokalepoa viettävän karhun kohtaamisesta lähtien. Juttu päättyi erinäisistä vaaratilanteista huolimatta onnellisesti ja Sumu pääsi viemään nappaamaansa lintua perheelleen, Sunnyn jatkaessa matkaansa kohti uusia seikkailuja.
• Kun Sumun ja Kabahatlin pentue alkoi olla liki vuoden iässä, koitti viimein päivä, joka jokaisessa perheessä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan: pentujen oli aika lähteä aloittelemaan omaa, itsenäistä elämäänsä. Sumu piti katraalleen kannustuspuheen, jonka jälkeen yksi pentu toisensa jälkeen jättikin pesän turvan taakseen ja läksi kokeilemaan siipiensä kantavuutta maailmalle. Kabahatli ja Sumu jäivät sen sijaan elelemään yhä kahdestaan kodikseen muodostuneen pesäkolon yhteyteen, heidän voidessa tosin jatkossa liikkua aikaisempaa vapaammin sen ympäristössä.
• Pari viikkoa ehtivät kaksin jääneet vanhemmat totutella keskenään tuoreeseen vapauteensa, kunnes Sumu lähti yksikseen hieman pidemmälle retkelle aina Ederaan saakka. Alueella hän kohtasi Peuko-suden, jonka kaatamaa peuraa kippurahäntä oli erehtyä syömään. Vaikka Peuko käyttäytyi aluksi kovin ystävällisesti, suhtautui Sumu tähän ja tämän lajiin niin nuivasti, että kanssakäyminen oli yltyä ilmiriidaksi. Juttua sekoitti ennestään paikalle sattunut Kiymetli, jota suojellakseen Sumu lähti lopulta raivosta kiehuen paikalta: hän kun ei tahtonut tyttärensä näkevän isänsä joutuvan rumaan tappeluun osalliseksi.
• Sumu lähti tuulettamaan päätään Carmiksen rannalle, jonne Kiymetli isänsä tietämättä häntä seurasi. Siellä uroksella oli aiempaa parempi tilaisuus tilittää nuorukaista siitä, kuinka tämä oli muun muassa mennyt liittymään perheestä lähtemisen jälkeen susilaumana tunnettuun Ederaan. Hetken kaksikko ehti kinastella varsin kovastikin, ennen kuin Sumu pakeni jälleen paikalta lähtien miettimään kuulemiaan asioita omassa rauhassaan.
• Aikansa Sumu ehti viettää eloaan varsin hiljaisissa merkeissä, kunnes hän eräänä kylmänä yönä oli matkalla pesälleen ja kohtasi Deadache-nimisen koirahirviön, joka päätti käydä mutkistamaan maskikasvoisen uroksen eloa varsin väkivaltaisin tavoin. Kahakan edetessä kävi selväksi, ettei Sumusta ollut mitään vastusta sotakoiraksi treenattua narttua vastaan, vaan tämä saattoi leikitellä vastustajansa hengellä niin viemällä tämän hukkumiskuoleman partaalle kuin puhkomalla kippurahännän paremmin näkevän silmän tämän omalla tikarilla. Lopulta Deadache kuitenkin katosi vähin äänin omille teilleen ja jätti tuskissaan kituvan uroksen rauhaan.
• Harhailtuaan edellisen tapauksen jälkeen verissään ja murjottuna ympäriinsä löysi Sumu viimein tiensä taas rakkaan Kabahatlinsa luokse. Tovin parivaljakko haki turvaa toisistaan, mutta eipä tämäkään onni oltu luotu kestämään: myös Kabahatli oli nääs liittynyt Ederan riveihin. Järkytyksissään Sumu ajoi nartun pois luotaan, eikä turkkilaisneito ollut tapauksen jälkeen varma oliko heidän liittonsa sillä mitätöity.
• Toivuttuaan hieman vammoistaan ja löydettyään toviksi kadonneen tikarinsakin kohtasi Sumu jälleen kerran Kiymetlin ja sai kuulla aiempien ennustustensa osuneen ikävällä tavalla oikeaan. Susilauma oli nimittäin heittänyt nuoren koirasuden kylmästi ulos riveistään, eikä Kime nyt tiennyt mihin olisi seuraavaklsi ryhtynyt. Niinpä isänsä toivotti jokseenkin kömpelösti nuorikon tervetulleeksi vanhalle pesälle, jolla tosin uros itsekään ei ollut aikoihin käynyt, ennen kuin kaksikon tiet taas erosivat.
• Ja sittenpä, aivan kuin liki sokean Sumun asiat eivät vielä olisi olleet tarpeeksi huonosti, sattui koira epäonnekseen paikalle todistamaan jokaisen puolison kauhua, kun hän löysi rakkaan Kabahatlinsa Carlos-nimisen hyppyheikin syleilystä. Sumu järkyttyi niin ettei rohjennut mennä edes keskeyttämään tapahtumia, vaan mönki vain sydän palasina hiljaa pois paikalta.
• Jälleen sai Sumu kuulla Kiymetlin kuulumisia, mutta tällä kertaa välikäsien kautta. Eteensä tupsahti nimittäin kaksi tämän taannoin pyöräyttämää pentua, joilla oli ihmettelemistä toviksi jos toiseksi yrmyssä ja masentuneessa isoisässään. Tapaaminen ei loppujen lopuksikaan sujunut järin luontevasti, mutta ennen kuin jatkoi omaa yksinäistä matkaansa jätti Sumu sentään verenperijöilleen tikarinsa, jota tämä toivoi toisen pennuista jonakin päivänä kantavan.
• Kun pennut palasivat takaisin pesälleen, säikähti Kiymetli-emo kuullessaan isänsä antaneen rakkaan tikarinsa keskenkasvuisten naperoiden huoleksi. Niinpä tämä lähti Sumun perään ja tavoittikin tämän keskellä sadekuuroa Befalasin metsästä. Kaksikon juttu meni nopeasti tappeluksi, minkä tuoksinassa Sumu kertoi muun muassa miten Kabahatlin oli hylännyt hänet ventovieraan suden takia. Tämäkään ei tosin saanut Kimen sympatioita aseita pikkupennuille kaupittelevan Sumun puolelle, joten täydellisen uupuneena kinaamiseen, väärien päätösten tekemiseen ja aivan kaikkeen vanhaksi käyvä uros viimein lähti tyttärensä seurasta.
• Pian tämän jälkeen käytti Sumu viimeiset voimansa kavutakseen Befalasin korkean kalliomuodostelman laelle. Elämällä ei ollut enää hänelle mitään annettavaa, joten pohdittuaan aikansa asioita tuli uros tyynesti siihen päätökseen, että oli hänen aikansa mennä. Tällä kertaa ei kukaan asettunut koiran ja kuoleman väliin, joten rauha laskeutui viimein Sumun piinatun sielun ylle hänen pudottauduttuaan meren syleilyyn.