Klikkaamalla profiilikuvaan!
Ikaros

Virallinen nimi: Ikaros
Nimen tarkoitus: Ikaros on Kreikan mytologian hahmo
Sukupuoli: Uros
Laji: Susi
Ikä: Kaksi vuotta
Lauma: Edera
Asema: Johtajasuvun jäsen
Ryhmittymät: Kuuluu Susiklaaniin

Menneisyys:
Ikaros syntyi yhdessä neljän sisaruksensa kanssa Ederan silloisen johtajan tyttärelle Shalalle ja samaisen lauman upseerina toimineelle Divianille. Pariskunnan liitto oli käytännön syistä järjestetty, eikä perustunut heidän keskinäiselle rakkaudelleen vaan pikemminkin Divianin kieroille suunnitelmille, joiden avulla uros yritti kahmia itselleen Ederan alfan paikkaa. Myös pentujen alulle saattaminen oli osa kyseisen siniturkin juonta, mutta ollessaan raskaana sai Shala viimein vihiä puolisonsa toimista ja alkoi vaivihkaisesti heitellä kapuloita tämän rattaisiin. Pentujen synnyttyä yritti klaanilleen viimeiseen asti uskollinen naaras jopa päästää Divianin päiviltään, mutta valitettavasti juttu kääntyi päälaelleen ja loppunsa joutuikin kohtaamaan Shala itse. Tuore isä naamioi tapauksen metsästysonnettomuudeksi ja kasvatti nuorena äidittömiksi jääneet pennut edesmenneen puolisonsa Susiklaaniksi kutsutun suvun tuella ja avustuksella. Klaanin jäsenet pitivät pentujen kasvaessa huolta myös heidän koulutuksestaan, joten suvun perinteiden mukaisesti nuorukaisille jaeltiin runsaasti oppeja niin taistelusta kuin koiraeläinlajien keskinäisistä arvosuhteistakin. Vaikkei Ikaros koskaan mikään maailman kuuliaisin oppilas ollutkaan, juurtui hänen muistiinsa erityisesti ymmärrys susien kiistämättömästä paremmuudesta muihin lajeihin verrattuna.

Sattuman ansiosta kävi kaiken lisäksi niin, ettei Ikaroksen sisarusparvi ollut ainoa noihin aikoihin Susiklaaniin syntynyt pentue. Kartanolla kasvoi myös Shalan sisaren Azallacin ja tämän entisen opettajan Zephyrin katras, joka oli hyvin samanikäinen Ikaroksen ja hänen pentuetovereidensa kanssa, sekä hieman kyseistä porukkaa nuorempi Irianin ja Caydenin jälkeläiskaksikko. Aikaa myöten Ikaros tutustui etenkin Serafi-nimiseen serkkuunsa oikein hyvin ja uros tuntui viihtyvän vaaleaturkkisen naaraan seurassa toisinaan jopa paremmin, kuin omien sisarustensa kanssa. Vaikka parivaljakko onnistui kerran jos toisenkin hankkimaan itsensä hankaluuksiin erinäisten pikkukolttosten ja luvattomien tutkimusretkien takia, ei kummallakaan tullut koskaan edes mieleen huvituksia tyystin lopettaa. Kun pennut tulivat lopulta noin vuoden ikään ja lähtivät tutkailemaan maailmaa Ederan alueiden ulkopuolelle, suuntasivat serkukset näin ollen jälleen kerran rinta rinnan innolla kohti uusia seikkailuja.

Itsenäisen elämän huvitukset olivatkin sen verran moninaiset, ettei Ikaros kaiken ryyppäämisen ja rellestämisen lomassa jaksanut pitkiin aikoihin suoda ajatustakaan sellaisille asioille, kuin vaikkapa Susiklaanin velvollisuuksille. Lopulta lyöttäytyessään erään kerran veljensä Anatren seuraan uros kuitenkin huomasi, että myös rajojen vartiointi saattoi olla hauskaa hommaa, sillä tunkeilijathan saattoi laittaa kivasti halki, poikki ja pinoon. Sudessa alkoikin ilmetä hiljalleen yhä selvemmin samanlaisia sadistisia piirteitä kuin isässään, joka sivumennen sanoen oli jossakin vaiheessa kaikonnut Ederasta, kun nuorukainen laumansa edun ja oman huvinsa nimissä repi kettuja kahtia ja esitteli afuelilaisvieraalle tämän omia suolia.

© hitodama

Suku:
Isä: Divian (Kuutamo)
Äiti: Shala (Kuutamo)
Siskot: Karaney (Sheena), Seyren (Pipsu)
Veljet: Anatre (Lara), Faynor (Kuutamo)

Luonne ja käyttäytyminen:
Luonteeltaan Ikaros muistuttaa joiltakin osin hyvin paljon samannimistä Kreikan mytologian hahmoa, joka vahasta ja sulista tehdyillä siivillään liisi lentämisestä liiaksi innostuneena liian lähelle aurinkoa ja putosi mereen siipiensä vahan sulaessa kuumuuden ansiosta. Uros kun on äärimmäisen helppo saada innostumaan milloin mistäkin, eivätkä "yllytyshullu" ja "uhkarohkea" ole lainkaan vääriä sanoja häntä kuvaamaan. Susi on myös kerrassaan äkkipikainen, eikä hän siksi yleensä jaksa pysähtyä miettimään onko aikomansa aktiviteetti mahdollisesti typerä tai peräti vaarallinen. Nopeat mielenliikkeensä ovat helposti havaittavissa myös tavallisessa keskustelussa, sillä Ikaros ei kovinkaan usein pohdi sanojensa mahdollisia vaikutuksia tai seurauksia. Näin ollen hän saattaa hyvinkin loukata liian herkkänahkaista puhekumppania suorilla kysymyksillään ja huomautuksillaan - ei sillä, että moinen urosta itseään mitenkään edes haittaisi. Hän ei juuri välitä toisille aiheuttamastaan mielipahasta, eikä toisaalta itse osaa kovin helposti toisten suunsoitosta ottaa nokkiinsa. Suorapuheisuutensa vuoksi uros on kuitenkin myös varsin helposti lähestyttävä tuttavuus, sillä hän ei tuhlaa aikaansa suhtautumalla vieraisiin sen suuremmalla varauksella, vaan on välittömästi valmis keskustelemaan ja toimimaan samoin kuin paremmankin ystävän kanssa. Läheisiä tovereita ei hukka tästä huolimatta tapaa itselleen haalia, sillä sitoutuminen mihinkään, edes ystävyyssuhteeseen, ei hänen vaihtelunjanoista mieltään miellytä. Ainoan poikkeuksen tähän sääntöön tekee hänen sukunsa, jonka parissa harmaaturkki on elänyt koko nuoruutensa ja jonka kanssa hän myöhemminkin on väistämättä varsin läheisessä yhteydessä koko porukan kuuluessa samaan laumaan.

Ikaros kuuluu siis Susiklaanin kasvatteihin, ja kyseisen suvun muut jäsenet ovatkin niitä harvoja henkilöitä, joita uros jollakin tapaa arvostaa. Alituisesti kanssaeläjilleen ovelasti virnuileva susi ei ole kovin kaksinen tekijä muodollisen tai kohteliaan käytöksen suhteen, mutta vanhempien sukulaistensa edessä hän koettaa kuitenkin pitää vähintäänkin pistävimmät sanat sisällään. Vaikkei nuorukaista ole koskaan turhan paljon kiinnostanut nouseminen arvoasteikolla nykyistä asemaansa ylemmäksi, on hän luonnollisesti ylpeä klaaninsa paikasta Ederan johdossa. Susiklaanin lisäksi uroksen isä Divian kuuluu myös Lahkoon, mutta Ikaros ei ole juurikaan tuntenut halua kyseiseen ryhmittymään liittyä. Teoreettisella tasolla häntä kyllä kiinnostaa lahkolaisten usko heidän mielissä asuvaan Herraansa ja tämän mahtiin, mutta niin häntä kiehtovat myös muut olemassa oleviksi väitetyt jumaluudet ja niiden kannattajat. Itse ei uros usko yhtäkään näkymätöntä voimaa todeksi, mutta siitä huolimatta (tai ehkä juuri siitä syystä) hän nauttii suuresti asiaa koskevista väittelyistä. Samaten hän kokee hyvin viihdyttäviksi yleensäkin kaikki keskustelut aiheista, joista hänellä on jo ennestään vahva mielipide, kuten vaikkapa koiraeläinlajien tai Andriaanan laumojen eroista. Jokseenkin ailahtelevainen nuorukainen ei ole kuitenkaan asenteissaan täysin ehdoton, ja hukka saattaa keskustelukumppanin suureksi hämmästykseksi päättää vaihtaa mielipidettään vaikka kesken lauseen, jos häntä vain sattuu huvittamaan.

Kaiken kaikkiaan Ikaros on kiinnostunut lähinnä asioista, jotka tuovat hänen elämäänsä jännitystä ja vaihtelua. Huonompi juttu on kuitenkin se, ettei uros tylsyyden iskiessä ole aina halukas pitäytymään kohtuullisuuden rajoissa, vaan saattaa lähteä hakemaan uusia kokemuksia jokseenkin kyseenalaisista asioista. Nautintoaineisiin uros tutustui jo varsin varhaisessa elämänvaiheessa Ederan kartanon kellarista löytyvien juomien muodossa, ja vaikkei harmaa ole onnistunut niihin varsinaista riippuvuutta kehittämään, pitää hän niiden latkimista erittäin oivallisena huvittelumuotona. Myös taistelemisen ja kivun uros kokee erityisen kiehtovaksi, eikä susi mikään vaaraton vastustaja olekaan sukunsa koulutuksen, mainion kuntonsa ja ennalta-arvaamattomuutensa ansiosta. Sen verran Ikaroksella on kuitenkin mielitekojensa ja päähänpistojensa kanssa järkeä, että hän koettaa yleensä pitää edes typerimmät jutut poissa susiklaanilaisten korvista. (Serafia ei toki lasketa lukuun, sillä tämä on harvinaisen usein mukana uroksen seikkailuissa.) Tiedon leviäminen kun saattaisi hänet kovin huonoon valoon ja voisipa vielä estää häntä jatkamasta huvituksiaankin, mikä ei maailmaan jokseenkin ylimielisesti suhtautuvalle urokselle ole vaihtoehto eikä mikään: elämä kun on elettävä täysillä, jos sen kerran elää aikoo.

Ulkomuoto:
Ikaros on hivenen keskikokoa suurempi susi, joka omaa voimaa ja nopeutta varsin tasavertaisessa suhteessa. Yleisilmeeltään hän on melko lihaksikas ja kestävä, mutta kuitenkin sopusuhtainen uros. Hänen turkkinsa on karkeaa ja tiivistä, kaikkein jäykimpien karvojen muodostaessa päälaella, niskassa ja hännässä pidempiä, piikkimäisiä tupsuja. Nuorukaisella on tapana pitää korviaan hyvin usein enemmän tai vähemmän luimussa, siinä missä huulillaan kareilee lähes aina leveä hymy. Ilmeikkäät, nopealiikkeiset ja hivenen jopa häiritsevänoloisen pilkkeen omaavat silmänsä kuitenkin saattavat paljastaa, ettei tuo virne läheskään aina ole täysin ystävällismielinen. Uroksen kynnet ovat varsin pitkät ja varpaansa taipuisat, minkä saattaa panna merkille lähinnä suden tavasta naputtaa paikoillaan seisoessa kärsimättömästi kynsiään vasten kovia pintoja, kuten kiviä. Vasemmanpuoleisen korvansa hukka on onnistunut lävistyttämään kahdella jonkin pienehkön saaliseläimen kylkiluulla.

Väritykseltään Ikaros on kovin mustavalkoista sorttia. Tumma harmaa peittää uroksen pään ja selkäpuolen, siinä missä valkoista löytyy rinnuksista, vatsasta sekä jaloista ja varpaista. Suden tuuhea häntä on kokonaan musta, kuten myös kuono, päälaki, niska, silmänympärykset ja osa jaloista. Mustaa löytyy myös kahtena viirumaisena kuviona nuorukaisen jalkojen yläosasta, ylemmän viirun ollessa alempaa lyhyempi. Ikaroksen silmät ovat turkoosit, kuten isällään Divianilla. Kyntensä ovat valkoiset ja korvaansa koristamassa olevat luut harmahtavan kellanvaaleat. Uros ei omista minkäänlaisia aseita, mutta liikkuessaan Serafin seurassa hän saattaa toisinaan kantaa naaraan heittotikaria, jota osaa myös välttävästi käytellä. Mieluiten hukka kuitenkin taistelee vain omaan itseensä luottaen, ilman tielle tunkevia teriä tai muita härpäkkeitä.

© Ede

>> Profiilikuva

Pelaaja: hitodama
Pelipaikka: Andriaana

Hyväksytetty pelattavaksi: 9.9.2010
Hahmohistoria: Ennen kuin Ikaros oli valmiina pelattavaksi, ehti hahmo kokea jos jonkinlaista muokkausta alkuperäisestä suunnitelmasta. Kertaalleen ehti hukka vaihtaa niin nimensä kuin ulkonäkönsäkin, luonteenkin hieman "laimentuessa" varsin hurjasta alkusuunnitelmasta. Välillä oli lisäksi hyvin epävarmaa tulisiko pentue koskaan edes syntymään, mutta viimein pitkän odotuksen jälkeen katraan vanhempien pelaaja Kuutamo antoi luvan ottaa hahmot peliin mukaan, vaikka hän itse oli jo luopunut Shalalla pelaamisesta. Tätä kautta mukaan tulivat juonikuviot Shalan kuolemasta hahmojen pentuiän aikana.
Oma mielipide: Epävarmimpina aikoina tunsin välillä olevani jopa halukas luopumaan koko hahmosta, mutta kun lopulta tuli tosi kyseeseen ja koko pentue näytti todella jäävän syntymättömäksi, tajusin kuinka paljon olinkaan hahmoon todella kiintynyt. Näin ollen olin hyvin huojentunut kun (mahdollisesti epähienon ruikutukseni armeliaalla avustuksella) suunnitelmat muuttuivat niin, että Ikaros sisaruksineen pääsi sittenkin peleihin mukaan, ja saatoin aloittaa yllytyshullulla hukalla pelaamisen.

Nippelitietopankki

Sekalaisia faktoja

Sitaatteja

"Vai vieraita. Alapa sitten esittäytyä, niin ei olla enää kukaan vieraita toisillemme, kun kerran eräs hölösuu jo minun nimenikin huuteli julki."
"Hei huhuu! Oletko huonokuuloinen vai vain törppö, Luiruhäntä? Kysyin että mihin mennään, ja sellaseen on yleensä tapana vastata. Ellet sitten välttämättä halua että minä päätän."

Elämää Andriaanalla
© narri

Tavatut:
Divian (Kuutamo) - tulee toimeen [isä]
Shala (Kuutamo) - ei muistikuvaa [äiti]
Anatre (Lara) - tulee melko hyvin toimeen [veli]
Faynor (Kuutamo) - tulee hyvin toimeen [veli]
Karaney (Sheena) - tulee toimeen [sisko]
Seyren (Pipsu) - tulee toimeen [sisko]
Serafi (hitodama) - hyvin läheinen ystävä [serkku]
Vaala (Neftichan) - positiivinen tuttavuus
Irku (Raura) - ristiriitainen, negatiivinen tuttavuus
Deana (Mezzi) - neutraali tuttavuus [eno]
Azallac (Tucci) - arvostaa jonkin verran [täti]
Zephyr (hitodama) - neutraali tuttavuus [tädin puoliso]
Iren (Ish) - neutraali tuttavuus [serkku]
Karma (narri) - neutraali tuttavuus
Lucas (KAPA) - neutraali tuttavuus
Cassie - (Saranna) - neutraali tuttavuus
Law (Kirsikkasilmä) - neutraali tuttavuus
Renea (kawaii) - neutraali tuttavuus, tapettu Ikaroksen toimesta
Rakka (Mayelia) - positiivinen tuttavuus, kiusattava
Amoreira (Mayelia) - positiivinen tuttavuus
Fleshey (Wolf) - neutraali tuttavuus

Pelit:
Aika velikultia, Ederan kartano, 23.9.2010 - 29.4.2011
Viilennystä helteeseen, Ederan kartanon piha, 19.9. - 23.11.2010
Tui tui pelkuri., Ederan kartano, 2.1. - 27.11.2011
Perintö (yksinpeli), Ederan kartanon piha (random-ropetus), 21.3.2011
Totuus tulee julki, Ederan kartano, 4.5. - 22.9.2011
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, Ederan kartano, 31.10.2011 - 1.1.2012
Ei uskoa huomiseen, Ederan metsä, 17.11.2011 - 11.1.2012
Hukkareissu, Ederan metsä, 9.1. - 7.5.2012
Tulevaisuuden toivot, Ederan metsä, 4.4. - 16.10.2012
Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää, Afuelin tasanko (K-18-osio), 15.12.2012 - 13.2.2013
Vanhoja tuttuja, Ederan kartanon piha, 2.1.2013 - 7.2.2013
Vittu mitä paskaa, Ederan kylä, 29.8. - käynnissä

Tapahtumat:

Kuvagalleria

© LR © Fangy © Kirsikkasilmä
© Hapro © Barguest © Summeri © hitodama © kawaii © Ish © Swildy © hitodama © Flam © Ede © hitodama © Tucci © hitodama © Michirure
© Tahmis © narri © narri © Tucci © Hapro © Lara © LR © hitodama © Hapro © hitodama © hitodama © Kuutamo © Kuutamo © hitodama (hahmon vanha ulkomuoto)