Virallinen nimi: Sanguinaria Mirada
Nimen tarkoitus: Espanjaa: verenhimoinen katse
Kutsumanimet: Mirada (Mantereella myös Dienten ylpeys, Punainen haastaja.)
Sukupuoli: Naaras
Laji: Koira
Rotu: Dorso hazard
Ikä: Kuusi ja puoli vuotta
Lauma: Femor
Asema: Johtaja
Ryhmittymät: Liittynyt vapaaehtoisesti Lahkoon, kuulunut myös Hjéresatiin

Dorso hazard:
Dorso hazard on epäviralliseksi jäänyt koirarotu, jonka jalostaminen aloitettiin muutamia vuosikymmeniä sitten argentiinalaisen Mirlo Dienten toimesta. Hän oli tuolloin iältään vain parikymppinen ja vielä suhteellisen tuntematon nimi taistelukoirapiireissä, joissa hän kuitenkin roikkui sinnikkäästi mukana dogo argentino -rotuisten koiriensa kanssa. Hänen kasvattinsa eivät kuitenkaan onnistuneet saavuttamaan järin mittavaa menestystä, jolloin mies päätti ryhtyä jalostamaan täysin uutta rotua, jonka perustana hänen argentiinandogginsa toimisivat. Hän sai houkuteltua kunnianhimoiseen projektiinsa mukaan myös cane corsoja koiratappeluihin jo pitkään kasvattaneet Carlos ja Dolores Castillot, joiden Oya Noche -niminen naaras astutettiin Masó-amerikanpitbullterrierillä samaan aikaan, kun Dienten Yakuzaksi kutsuttu uros lisääntyi fila brasileiro -rotua edustavan Toyrjan kanssa. Näiden ja useiden myöhempien roturisteymien jälkeläiset jatkoivat aikanaan keskenään sukua, joka useiden vuosien sitkeän työn tuloksena alkoi hiljalleen muistuttaa yhtenäistä koirarotua. Kasvattajat nimesivät syntymässä olevan rotunsa dorso hazardiksi, jonka nimen etuosa tulee jalostuksessa pääasiallisesti käytettyjen dogo argentinojen ja cane corsojen nimien yhdistelmästä, loppuosan ollessa vain kunnioitusta osakseen tavoitteleva jatke.

Lopulta Castillot ostivat itsensä ulos projektista, jolloin hanke jäi yksin Dienten vastuulle. Kasvattajatovereiltaan saamiensa rahojen ja parannellun koirarotunsa kera mies palasi jälleen tiiviimmin taistelukoirakehien pariin ja päästi Sacramento-uroksensa näyttämään, mihin dorso hazardit todellisessa ottelussa oikein pystyivät. Moskovassa järjestetyssä turnauksessa tuo tuntemattoman rodun edustaja herätti ihmetystä, mutta keräsi osakseen myös huomattava määrän voittoja ja siten myös ihailua. Diente oli tyytyväinen, mutta jatkoi kuitenkin yhä jalostustyötään samalla, kun hän alkoi koirineen osallistua yhä useampiin otteluihin ympäri maailmaa. Maine ja panokset kasvoivat tasaista tahtia, mutta mukaan hiipi menestyksen mukana myös kateutta. Lopulta, kun Diente oli saanut kehitettyä unelmarotunsa ominaisuudet lähes huippuunsa, ilmiantoikin joku toinen tappelukoiraharrastaja hänet Argentiinan poliisille. Mirlo Diente pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen koiratappeluihin, niihin liittyvään laittomaan vedonlyöntiin ja muihin asiaa sivuaviin rikoksiin vedoten. Joidenkin lähteiden mukaan mies olisi ehtinyt paeta maasta ennen tuomion toimeenpanoa, mutta koiriensa kohtalon tiedetään sen sijaan olleen kovempi. Jokainen Dienten hallussa ollut dorso hazard nimittäin lopetettiin rodun vaarallisuuteen vedoten, ja koska mies ei ollut koskaan myynyt koiriaan ulkopuolisille, sammui rotu tiettävästi täysin kaikkien löydettyjen yksilöiden saatua kuolettavan piikin Argentiinan viranomaisten toimesta.

Menneisyys:
Eräänä erittäin kuumana kesänä oli Argentiinan maalla syntynyt Ardiente Rosa -nimiselle dorso hazard -nartulle kolmen pennun pentue. Naaras ei ollut mitään kovin äidillistä tyyppiä, mutta silti se oli ylpeä jälkikasvustaan, komeasta uroosta ja kahdesta suloisesta naaraasta. Ei hän kuitenkaan tuntenut minkään näköistä pistoa sydämessään siitä, mitä sen oli jonkin ajan kuluttua määrä tehdä. Sama oli tehty naaraalle itselleen vain muutaman viikon iässä ja nyt oli sen jälkikasvun vuoro. Niinpä, kun pennut olivat vasta oppineet kävelemään huterilla jaloillaan, jätti emo ne oman onnensa nojaan, yksin. Ei Rosa kuitenkaan kauaksi lähtenyt, vain pentuaitauksen ulkopuolelle. Aitauksen, jonka koirien omistaja Mirlo Diente oli omin käsin kasvateilleen rakentanut. Meni naaras kuitenkin tarpeeksi kauas, jotta pennut yllättäen huomasivat olevansa yksin. Yhä uudestaan ne yrittivät aitaa vasten nojaten uikuttaa emonsa takaisin luokseen, mutta naaras pysyi kovana, olihan hänellä kaiken aikaa omistajansa vierellään tukemassa. Ardiente luotti kasvattajaansa täydellisesti, niin kuin kunnon taistelukoiran tulikin. Mirlohan oli aina tiennyt, mitä tulisi tehdä. Miksi hän nyt olisi väärässä? Päivän vaipuessa iltaan olivat pennut jo luopuneet toivosta ja makasivat nälästä uupuneena pienellä, ruudullisella viltillä lämmittäen toinen toistaan. Naaras odotti seuraavaa käskyä. Lopulta Diente nyökkäsi vakavana merkiksi siitä, että Rosa saisi palata pentueensa luokse imettämään. Mutta tähän liittyi ehto, josta naaras oli täysin tietoinen. Tämä ehto tulisi muuttamaan pentujen elämän. Naaraalla oli nimittäin lupa ruokkia vain yhtä.

Koiran astuessa takaisin aitaukseen pennut heräsivät kysyvä ilme kasvoillaan. Mitä äiti oikein meinasi? Olisiko kaikki nyt taas normaalisti? Väsyneet koiranpennut vääntäytyivät nopeasti seisomaan tarkoituksenaan palata takaisin emonsa suojiin. Naaras kuitenkin pysäytti jälkeläisensä terävällä murahduksella ja istuutui häkin nurkkaan. Rauhallisesti mutta tiukasti Ardiente ryhtyi selittämään mistä oli kyse. Se oli opetellut puheensa ulkoa jo kauan ennen pentujen syntymää. Se kertoi, että jonain päivänä pennut tulisivat osallistumaan taisteluihin toisia koiria vastaan. Näissä taisteluissa oli kyse elämästä ja kuolemasta, vain vahvin ja taitavin selviää hengissä. Ja koulutus tuota elämäntapaa varten oli määrätty alkavaksi tänä päivänä. Pikkupennut kuuntelivat hämmentyneinä, kun niiden äiti kertoi voivansa tästä lähin ruokkia vain yhtä heistä ja pentujen itse tuli valita, kuka se heistä olisi. Lapset eivät täysin ymmärtäneet mitä tuo käytännössä tarkoitti, mutta sen ne käsittivät, että jos joku toinen sisarista saisi ruokaa, hän itse jäisi ilman. Niinpä nälästä sekaisin muutaman viikon ikäiset pennut alkoivat kinastella siitä, kenellä olisi etuoikeus tulla ruokituksi. Yksi suolainen kyynel vieri pitkin ilmeettömän Rosan poskea tämän katsellessa kuinka taistelemaan jalostetun rodun vaistot saivat vallan tämän jälkikasvusta, tuhoisin seurauksin. Pennut repivät ja raastoivat toinen toistaan yrittäen estää näin toisia saamasta itselleen kuuluvaa ruokailuoikeutta. Tappelu oli varsin kömpelön näköistä, mutta silti se teki tehtävänsä; illan kääntyessä yöhön olivat pienokaisten vingahtelut vaimenneet. Terävän sirpin muotoinen kuu valaisi aitausta, joka kylpi pienten elämänalkujen verestä. Vain yksi pennuista, punaturkkinen naaras, oli enää seisovillaan, se oli voittanut. Niinpä emo pääsi lopulta noutamaan ainoaksi jääneen pentunsa pois taistelukentältä ja pienokainen sai palkintonsa. Varjon lailla ottelua seurannut Diente hymyili tyytyväisenä itsekseen; jälleen hän oli onnistunut luomaan yhden elävän, joka ymmärsi, mitä voittaminen ja häviäminen todella merkitsivät.

Noin viikon kuluttua ensimmäisestä koetuksesta oli jo seuraavan tuskaisan kokemuksen vuoro. Yleensä koirien hännät ja korvat typistetään vain hetki syntymän jälkeen, jottei kivuliaasta tapahtumasta jäisi traumaattisia muistoja myöhempää elämää vaivaamaan. Dienten tapa oli kuitenkin oikeastaan päinvastainen, hän typisti kasvattinsa vasta kuukauden iässä. Koiran oli hyvä muistaa, mitä kipu oli, sittenhän sitä tahtoi kaikin keinoin välttää. Näin hän menetteli myös Sanguinaria Miradaksi, verenhimoiseksi katseeksi, nimeämänsä narttupenikan kanssa. Mies otti pennun vasempaan ja kirkkaasti valossa välkehtivän, terävän partaveitsen oikeaan käteensä. Polttava kipu lävisti nuoren naaraan ruumiin Dienten leikatessa tämän häntää varmin, kokenein ottein. Pentu ei pystynyt huutamaan, niin kipeää toimenpide teki. Se vain haukkoi henkeään ymmärtämättä, mistä sitä rangaistiin. Ei Mirlo kuitenkaan leikellyt koiriaan ilkeyttään, vaan estääkseen häntää tai korvia repeytymästä taistelussa. Parempi hoitaa asia hallitusti kotona kuin yrittää sitoa tulehtunutta haavaa ties missä päin maailmaa. Pian mies siirsi verestä punertuneen terän viiltämään Miradan vasenta korvaa. Pentu yritti pyristellä vastaan, ei kauhuissaan, vaan raivoissaan. Oikeastaan Diente oli tyytyväinen saadessaan kokea pientä vastarintaa, ei olisi ollut hyvä merkki, jos koira olisi vain maannut hiljaa paikoillaan. Yksi tarkka viilto ja yksi kimakka vinkaisu. Lämmin veri valui pienokaisen kasvoille samalla kumean murinan alkaessa kirvota tämän yhteen purtujen hampaiden välistä. Se ei todellakaan aikonut sietää tätä enää sekuntiakaan kauempaa. Niinpä Mirlon käden tullessa naaraan oikeanpuoleisen korvan kohdalle, alkoi tämä riuhtoa itseään sellaisella voimalla, että lopulta miehen ote kirposi ja terä lipsui viiltäen muutaman pitkän viillon nuoren kasvoihin. Kipu poltti tuhannen liekin lailla, mutta silti Mirada oli tyytyväinen päästessään irti miehen puristavasta otteesta. Lattialla, omassa veressään seisten katseli kapinallinen huohottaen kättään pitelevää kasvattajaansa. Hymy nousi tuon huulille tajutessaan, ettei mieskään ollut selvinnyt vammoitta. Samassa kuitenkin myös Dienten huulille nousi vino hymyntapainen, joka sai naaraan hämilleen; oliko toinen iloinen tapahtuneesta? Tosiasiassa sitä Mirlo nimenomaan oli, hän oli erittäin iloinen. Ruskearaidallinen narttu oli ensimmäinen, jolla oli ollut kylliksi voimaa ja tahtoa päästä pakenemaan tuon ikäisenä voimakkaan miehen otteesta. Diente oli ylpeä jokaisesta kasvatistaan, mutta lopultakin hänellä olisi yksi, jolta saattaisi odottaa jotain erityistä. Tämä pentu, se tulisi vielä pääsemään pitkälle. Ajatuksistaan huumaantuneena purkautui miehen kurkusta kumea nauru, joka olisi pelottanut aremman olennon pakosalle alta aikayksikön. Miradalle kolkko nauru oli kuitenkin mieluisa ääni. Hän tiesi tehneensä oikein. Veren yhä pulputessa kasvonsa runnelleista haavoista alkoi itseensä tyytyväinen naaras ulvomaan kimeästi matalasävyisen naurun mukana. Siinä he sitten ilmaisivat onneaan yhteen ääneen kammottavalla tavallaan, mies ja koira, taistelupari, jota maailma ei unohtaisi.

Vuosia kului ja Sanguinaria Mirada piti minkä lupasi. Punainen naaras kasvoi isäntänsä kovan koulutuksen avulla vahvaksi ja erittäin taitavaksi taistelukoiraksi. "Dienten ylpeydeksi" nimitetty koira keräsi ihailevia katseita ympäri maailmaa matkaten aina sinne minne isäntänsäkin. Ja Dientehän matkasi vain esittelemään taitoaan koirankasvattajana ja eritoten niiden kouluttajana. Miradan kunnioitus isäntäänsä kohtaan oli suunnaton, naaras totteli tämän käskyjä kyselemättä ja pienimmästäkin eleestä. Kunnes koitti tuo kohtalokas loppukesän päivä, ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Mirada jätti isäntänsä käskyn tottelematta. Oli erään Argentiinassa pidetyn ottelun viimeisen erän aika. Sanguinaria Mirada vastaan jättimäinen, kiiltävänmusta tosauros Kuroma. Tunnelma oli enemmän kuin jännittynyt, yleisö oli jakautunut kahtia suosikkinsa mukaan. Ne, jotka olivat saaneet nähdä Miradan taistelevan voitokkaana useissa aiemmissa otteluissa, toivoivat nuoren tähden voittoa. Osa katsojista oli kuitenkin vakuuttunut kokonsa puolesta ylivoimaiselta vaikuttavan Kuroman taistelutaidoista. Aloitusmerkin viimein kajahtaessa ilmoille oli huuto sanoinkuvaamaton jokaisen kannustaessa omaa suosikkiaan. Adrenaliinin täyttämät koirat syöksyivät suoraan toistensa kimppuun laittaen peliin jokaisen voiman- ja taidonrippeensä, mitä ne olivat elämänsä aikana saaneet osakseen. Taistelu raivosi minuutti toisensa jälkeen kummankaan osapuolen onnistumatta tekemään merkittävää vahinkoa toiselleen. Lopulta katsomon mylvintäkin hiljeni vaimeaksi kuiskinnaksi ihmisten lähestulkoon pidättäessä hengitystään. Kuinka pari saattoikin olla niin tasaväkinen? Toisen tehdessä hyökkäystään vastustaja väisti siirtyen heti itse vastahyökkäykseen. Tämäkin kuitenkin väisti ja hyökkäsi itse hetkeäkään aikailematta uudelleen. Taistelu jatkui samoja kuvioita toistaen sekuntista toiseen kuin tanssin askelin. Lopulta kuitenkin Kuroma teki minimaalisen virheen kääntyessään hiukan liian sivuttain Miradaan nähden. Tämä käytti heti tilaisuuden hyväkseen repäisten terävillä kynsillään kolme syvää viiltoa uroksen lapaan. Naaraankin liike osoittautui kuitenkin virheeksi uroksen napatessa salamannopeasti kiinni toisen ohi vilahtavasta tassusta pihtimäisillä leuoillaan. Harmistuneena Mirada yritti kaikin voimin tempoa raajaansa irti toisen otteesta, mutta Kuroma vain naurahteli yrityksille. Samalla se vilkaisi verta noroina valuvia haavojaan ja uroksen suupielet vääntyivät irvokkaaseen hymyyn. Tämä sai naaraan raivon liekit roihuamaan yhä vain kuumempina ja huutaen kysymään, mikä tilanteessa oli niin huvittavaa. Ihmeen rauhallisena musta uros vastasi, että naaras oli onnistunut hyvin. Sekunnin kestävän, mutta ikuiselta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen uros kuiskasi merkitsevästi, että naaras tulisi varmasti olemaan hyvä palvelija Herralle. Sanat iskeytyivät suoraan Miradan tajuntaan syystä, jota tämä ei lainkaan ymmärtänyt. Katsomo odotti hipi hiljaa, mitä oli tapahtumassa; koirat vain seisoivat hiljaa vastatusten. Ainoa, jonka huuto kaikui maanalaisessa hallissa, oli Diente. Tämä yritti turhaan komentaa suojattiaan käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäämään. Mutta naaras vain seisoi kuin hypnotisoituna paikoillaan. Kuka oli Herra? Miksi ihmeessä naaras tahtoisi häntä palvella? Kysymykset vilistivät pitkin naaraan mieltä sekalaisena jonona. Kuroma ei kuitenkaan aikonut enää odotella, vaan päätti lopettaa jo pitkittyneen ottelun hyväkseen. Kaikki voimansa keskittäen se kiskaisi naaraana tassua sellaisella voimalla, että koira lensi päin taisteluareena ympäröiviä metallikaltereita. Viimeinen muisto tästä hävitystä taistelusta oli Dienten pettynyt ja jokseenkin väsynyt katse, kun mies nosti koiransa pois areenalta. Hän näytti jotenkin... Vanhalta. Sitten naaras menetti tajuntansa omistajansa vahvoilla käsivarsilla maaten. Tämä jäi itse asiassa myös naaraan viimeiseksi muistoksi Mirlosta, omistajastaan, jota koira oli rakastanut koko sydämestään.

Seuraavana päivänä Mirada heräsi vieraasta paikasta, vieraiden hajujen ympäröimänä. Hänet oli viety kiireesti eläinlääkärin vastaanotolle, missä hän oli siten vieläkin. Lääkäri oli koiraa tutkiessaan todennut, ettei jalka onneksi ollut murtunut. Se oli kuitenkin mennyt pahoin pois paikoiltaan ja nivelsiteet olivat löystyneet lähes käyttökelvottoman kuntoon. Siihen olikin laitettu tiukka, lasikuituinen, putkilomainen side. Nilkka oli turvoksissa ja siihen koski, mutta enemmänkin Miradaa koski sydämeen. Se oli pettänyt Mirlon luottamuksen. Mirlo oli antanut sille kaiken, mitä koira oli koskaan uskaltanut toivoakkaan. Hoitanut ja rakastanut, mutta ennen kaikkea opettanut naaraalle kaiken, mitä se tiesi taistelusta. Mutta kaiken itsesäälinsäkään keskellä ei narttu voinut olla ajattelematta eilisen taistelukumppaninsa sanoja. Kuka oli tuo Herra, josta uros oli puhunut? Tätä naaras pyöritteli mielessään viikkojen ajan, samalla toipuen häkissään eläinlääkärin takahuoneessa. Lääkäri oli onneksi Miradalle jotenkuten tuttu, hän oli hoitanut vuosien varrella useita Dienten kasvatteja. Itse Dienteä ei kuitenkaan näkynyt, vaikka koira kuinka odotti. Hän odotti ja odotti, kunnes eräänä yönä lääkäri juoksi huohottaen pimeään takahuoneeseen. Mies avasi Miradan häkin hetkeäkään epäröimättä ja kaappasi hämmentyneen koiran pään kouriensa väliin katsoen tätä suoraan naaran vaaleansinisiin silmiin. Mies huohotti raskaasti ja ainoa, minkä koira ymmärsi tämän sekavasta puheesta, oli että Mirlo oli pulassa. Naaraan sydän tuntui jättävän yhden lyönnin väliin sen miettiessä, mitä oli voinut tapahtua. Samassa lääkäri kuitenkin päästi irti koirasta ja läimäytti tätä takapäähän, mikä sai naaraan palaamaan takaisin maanpinnalle. Vieläkin heikkona olevasta jalastaan välittämättä koira ampaisi luodin lailla kohti auki jätettyä ovea syöksyen öisen Argentiinan kaduille. Missä isäntä mahtoi olla? Kotona? Niinpä ruskearaidallinen otti suunnakseen tuon ainoan paikan, mitä se saattoi kodikseen kutsua. Siihen taloon he olivat aina palanneet taistelumatkojen jälkeen. Siellä naaras oli syntynyt, tappanut sisaruksensa, saanut viillot kasvoilleen... Kuvia omasta ja omistajansa elämästä vyöryi läpi koiran tajunnan tämän juostessa kilometri toisensa perään kohti tätä tuttua taloa. Lopulta seutu alkoi näyttää kotoisalta ja koira kiihdytti vauhtinsa äärimmilleen. Punasiniset valot vilkkuivat aavemaisesti kadulla, jonka naaras tunsi oikein hyvin. Oudot valot näyttivät tulevan lukuisista talon eteen pysäköidyistä autoista. Mistä ihmeestä oli kyse? Lopulta koira hidasti vauhtiaan ja piiloutui jonkinnäköisen pensaikon taakse tarkkailemaan tilannetta. Isäntää ei näkynyt, eikä kyllä ketään muutakaan koiran tuntemaa. Vain vieraita, sinipukuisia miehiä, jotka kulkivat edestakaisin, sisään taloon ja taas ulos. Usean päivän ajan koira kyyhötti pensaan suojissa odottamassa, josko isäntä saapuisi vielä paikalle. Lopulta sinipukuiset miehet lakkasivat käymästä talossa ja koira jäi yksin. Niin kovin yksin. Aikaa myöten nälkä kuitenkin ajoi naaraan liikkeelle, ajoi sen jättämään ainoan turvapaikkansa, jättämään kotinsa.

Parin viikon ajan Mirada etsiskeli Dienteä, mutta antoi lopulta periksi. Järkevästi sai naaras pääteltyä miehen voivan olla aivan missä tahansa. Koira voi vain toivoa, että vielä joskus pääsisi takaisin isäntänsä luo. Mutta nyt oli naaraan aika ottaa uusi suunta elämälleen; se päätti ottaa selvää Herrasta. Aikansa etsittyään se löysikin pienen kujakoiraporukan, jotka tiesivät kertoa sille kaiken Herrasta ja Lahkosta, johon koirat itsekin kuuluivat. Ne yrittivät suostutella Miradaa liittymään joukkoonsa, mutta naaras oli hiukan epäileväinen. Niinpä lahkolaiset kävivät kärsimättömiksi ja hyökkäsivät naaraan kimppuun yrittäen saada tämän pakotettua liittymään. Tämä oli kuitenkin ehdoton virheliike, sillä nälkiintyneistä kujarakeista ei ollut niin minkäänlaista vastusta kovakuntoiselle ammattitaistelijalle. Yksi toisensa jälkeen kaatuivat Herran palvelijat maahan Miradan saamatta naarmuakaan. Koira oli hyvin pettynyt; nämäkö olivat Herran kansaa? Jokin sai kuitenkin naaraan ajattelemaan asiaa toiseltakin kantilta: he todella tarvitsivat joukkoihinsa sellaisen olennon, kuin Mirada. Niinpä koira teki hetken mielijohteesta päätöksen siitä, mitä se tulevilla päivillään tekisi. Hän etsisi käsiinsä lahkolaisen, joka pystyisi voittamaan naaraan reilussa taistelussa. Jos tällainen koira olisi edes olemassa, suostuisi Mirada taistelun hävittyään palvelemaan Herraa lopun elämäänsä.

Näin punaturkki todella tekikin. Se haravoi mannerta ristiin rastii kuukausien ajan, mutta yhdestäkään sen kohtaamasta lahkolaisesta ei ollut päihittämään naarasta. Lopulta koira ei enää jaksanut uskoa löytävänsä kotikulmiltaan yhtään Herran kansalaista, joten tämä päätti vaihtaa maisemaa. Se nousi laivaan eräältä Brasilian suurista satamista ja matkasi piilossa yli suuren meren. Yllättäen yksi merimiehistä kuitenkin löysi koiran nukkumasta sikeästi tynnyreiden välissä. Mies ei tuntenut sääliä salamatkustajaa kohtaan, sillä kapteeni ei ollut mies sieltä ystävällisimmästä päästä; koiran löytäjä saisi varmasti syyt kuokkavieraasta niskoilleen. Niinpä mies haki paikalle muutaman riskimmänpuoleisen ystävänsä, merimiehiä myöskin. Yksissä tuumin äijät nappasivat nukkuvan rakin otteeseensa tarkoituksenaan heittää uinuva kiusankappale mereen. Naaras puri ja potki minkä ikinä pystyi, mutta lopulta kamppailu päättyi koiran osalta huimaan ilmalentoon kohti vihreänä kimmeltävää merta. Miradan ei ollut itse asiassa koskaan ollut tarvetta uida, mutta nytpä tuli tuokin kokemus käytyä läpi kovimman kautta. Tosin oli naaraalla onnikin matkassa; vain muutamien uitujen kilometrien päästä se jo sai tassujensa alle kuivaa maata. Raitaturkilla ei ollut mitään hajua, mihin se oli saapunut. Mutta oliko sillä oikeastaan väliäkään? Naaras hymyili kuivasti itsekseen. No niin lahkolaiset, näyttäkää mihin pystytte tällä kertaa!

Suku:
Isä: Nimi ei tiedossa (dorso hazard)
Äiti: Ardiente Rosa (dorso hazard)
Sisko: Ei ehtinyt saada nimeä
Veli: Ei ehtinyt saada nimeä

Tyttäret: Trezésira Diora (hitodama), Teófila Xiomara (Pipsu)
Pentujen isä: Tartaros (Pipsu)

Luonne ja käyttäytyminen:
Mirada on oikea latinoluonne, kuten synnyinmaastaan voi päätellä. Tarkemmin eriteltynä on naaras siis yhtä lailla intohimoinen, tunteikas ja puhelias kuin myös pitkävihainen ja sille päälle sattuessaan erittäin kostonhaluinen. Vieraan tavatessaan on punaisella taistelijankoulutukseensa pohjautuen aina tapana arvioida toisesta kaikki mahdollinen varsin läpitunkevan mutta jotenkin hurmaavanoloisen katseen saattelemana. Samalla tuo yleensä myös jututtaa toista hyvinkin innokkaasti saaden yhtään avoimemman koiraeläimen paljastamaan naaraalle hetkessä kaiken tarpeellisen. Itsestäänkin koira on usein varsin innokas kertomaan, tosin tähän vaaditaan jo toisen edes välttävää tuntemista. Tuttavien kesken naaras onkin oikea papupata, jonka puheesta ei loppua tule tekemälläkään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Miradalla olisi tapana puhua sivu suunsa, sillä lauseet ovat yleensä tarkkaan harkittuja ja tarkoituksenmukaisia. Toisinaan asioita tosin saattaa tulla liioiteltua jopa järjettömiin mittoihin yleensä suunnattoman elehdinnän kera. Jos joku tässä tapauksessa erehtyy huomauttamaan asioiden paikkansapitävyydestä, on usein seurauksena kiivas väittely joka ei edes fyysistä kontaktia kaihda.

Tästä pääsemmekin naaraan taistelukäyttäytymiseen, joka on varsin vaihtelevaa. Jos koira taistelee vain taistelun itsensä vuoksi, on tätä hyvin vaikea päihittää. Koko tappelutilanne on Miradalle yhtä haasteellista nautintoa, josta eläin pyrkii ottamaan kaiken irti näyttävillä ja nopeilla liikkeillä saaden aikansa leikittyään toisen alistumaan otteeseensa täydellisesti. Tämän toteutuessa ei koira yleensä tapa vastustajaansa vaan pyrkii jättämään toiseen jonkinlaisen merkin itsestään, mikä yleisesti ottaen tarkoittaa varsin näkyvää arpea. Toista on kuitenkin tunteiden, kuten raivon tai petetyksi tulemisen aikaansaama hyökkäys. Tässä naaraan ainoa tavoite on saada toinen kärsimään niin paljon, että katuu omaa ja siinä samalla äitinsäkin syntymää. Tosin tällaisessa taistelussa koira itse on hyvin helposti haavoitettavissa, tekniikalle sun muulle harkinnanvaraisella toiminnalle kun ei ole naaraan mielessä silloin mitään sijaa. Vaarallinen hän voimansa ja nopeutensa kanssa on kuitenkin edelleen, sitä ei käy kiistäminen.

Muutoin Sanguinaria Mirada on paljon elämää nähnyt ja häntä voisi joku jopa haukkua varsin sivistyneeksi tai kohteliaaksi. Nainen tietää paljon maailman menosta ja on aina valmis oppimaan uutta. Matkustettuaan koko elämänsä milloin missäkin on hänellä runsaasti tietoa myös eri kulttuureista ja jopa uskonnoista. Ehkä tästä onkin ainakin osittain muodostunut syvä kiinnostus Lahkoa kohtaan. Naaras halveksuu syvästi tietämättömyyttä eikä anna tyhmemmille elikoille juuri minkäänlaista arvoa. Omanarvontunto on siis elikolla varsin suuri, ehkä jopa liioiteltu. Hänen mielestään muut voivat joko olla hänen kanssaan samaa mieltä tai sitten he voivat olla väärässä. Hyviksi puolikseen voidaan kuitenkin lukea nartun kehittynyt kunniakäsitys sekä oikeamielisyys. Ylempiään, kuten Dienteä, koira tottelee kyselemättä. Toisinaan tämänkin edelle menee kuitenkin oikeudenmukaisuus; mikäli johtaja käskisi ilman syytä repiä kappaleiksi pienen, raajarikon pennun, kieltäytyisi Mirada siitä sen suurempia epäröimättä. Tosin yleinen oikeellisuus saattaa mennä joskus pahastikin ristiin naaraan oman oikeuskäsityksen kanssa. Koiran mielestä tätä jollain tavoin loukanneet kun on täysin oikein tappaa rangaistuksena teostaan.

Ulkomuoto:
Ruumiinrakenteeltaan Mirada on erinomaisesti taisteluun ja metsästykseen soveltuvaa tyyppiä, sillä naaraan lihakset ovat hyvin kehittyneet eikä kehostaan löydy rasvaa nimeksikään. Hän on erittäin voimakas ja kestävä, mutta toisaalta myös kohtalaisen nopea, mikä tekee hänestä pelottavan hyvin kyvyiltään tasapainotetun vastustajan. Jänteet ja luut ovat erityisesti koiran vahvoissa jaloissa varsin hyvin näkyvillä. Turkkinsa on tiheää, kiiltävää ja lyhyttä, karvojen yltäessä suurimmaksi osaksi vain vajaan senttimetrin mittaan. Valkoiset kynnet ovat varsin voimakkaat ja hivenen ylipitkät, yleensä myös kiitettävän terävät. Naaraan huulet ovat sukujuurista johtuen jonkin verran riippuvat, mutta eivät sentään mitkään huomiotaherättävät kuolanlevittimet. Hänen häntänsä on taistelusyistä typistetty lyhyeksi tyngäksi, jolla ei turhan selvästi tunteita tai aikomuksia ilmaista. Säkäkorkeudeltaan Mirada on hieman keskikokoa suurempi olento ja hänen korkeutensa varpaista korviin mitattuna on suurempi kuin pituus rinnasta hännänpäähän. Tämä on pääosin taistelukoiran lyhyen selän ansiosta ja se saa naaraan näyttämään kertaheitolla varsin eksoottiselta ja mieleenpainuvalta tapaukselta.

Pääväriltään Miradan turkki on suurimmilta osin punasävyistä. Kuononsa sivut sekä alapuoli ovat kuitenkin puhtaan valkoiset ja koko selkäpuoltaan peittävät hiuksenhienot, tummanruskeat raidat. Naaraan silmät ovat jäänsiniset, lähestulkoon värittömät ja erityisen pistävän sekä tarkan oloiset. Typistämällä pystyyn nostettujen korvien sisäosat ovat tumman lihanväriset, samoin kuin kasvojensa oikeaa puolta rikkovat arvet. Kyseisten viiltojen lisäksi myös oikeanpuoleinen korva on kärsinyt aikoinaan pahoja vahinkoja tultuaan revityksi varsin riekaleiselta näyttävään muotoon. Kaikki arvet ovat tulosta Miradan pentuaikana sattuneesta välikohtauksesta hänen omistajansa ja tämän typistämiseen käytetyn partaterän kanssa, eikä niistä yksikään ole syntynyt taistelussa toista koiraeläintä vastaan. Haavoittunut on punaturkki toki kerran jos toisenkin, mutta mainion hoidon ja teräksisen yleiskuntonsa pönkittämän parantumiskyvyn ansiosta haavoista ei ole jäänyt lainkaan selkeästi erottuvia arpia.

>> Profiilikuva

Pelaaja: hitodama
Sähköposti: hitodama(at)luukku.com
Kotisivut: Saarivaltio
Pelipaikka: Andriaana

Hyväksytetty pelattavaksi: 19.5.2007
Hahmohistoria: Tahdoin tehdä toisen hahmoni Andriaanaan ja aloin selailla erästä koirakirjaa. Komean dogo argentinon kohdalla ajatukseni alkoivat kulkea omia polkujaan ja muodostaa kuvaa taistelukoiratyyppisestä hahmosta. Lisäksi halusin hahmolla olevan jotakin tekemistä Lahkon kanssa, ja niin mielikuva Miradasta alkoi olla valmis. Vaikka rotuselostuksen ansiosta hahmon esittelystä tuli melko mittava, pidin rodun historian kehittelemisestä erittäin paljon.
Oma mielipide: Pelaamisen myötä olen kiintynyt tähän hahmoon todella paljon. Pidän Miradan luonteesta, joka ei ole absoluuttisen paha, muttei kuitenkaan missään tapauksessa mikään piilonössökään. Hahmolla on erittäin mielenkiintoinen pelata, sillä Mirada osaa olla harvinaisen fiksu tyyppi niin halutessaan.

Sekalaisia faktoja

• Miradan menneisyydessä esiintyvien hahmojen nimet on keksitty sitä mukaa, kun ovat tulleet tekstissä mamainituiksi. Ainoana poikkeuksena Mirlo Diente, jonka keksin nettisanakirjoja selaillessani.
• Miradan menneisyys perustuu suurelta osin tosielämään, vaikka nimenomaan dorso hazard -rotu onkin oman pääni tuotosta. Samankaltaisia tapauksia on kuitenkin koiratappelumaailma pullollaan.
• En ole saanut mistään varmistettua, kirjoitetaanko "verenhimoinen katse" espanjaksi sanguinaria vai sanguinario mirada. Jos selviäisi, että olen valinnut väärän vaihtoehdon, en kuitenkaan vaihtaisin nimeä.
• Jo muutaman pelin jälkeen tulin siihen tulokseen, etten pidä Miradan vasemmassa etujalassa aluksi olleesta suojaputkilosta. Niinpä Viiltäjä poisti sen pelissä "Vapauta minut."
• Mirada puhuu varsin sekalaista kieltä: hänen selkeän ulkomaalaisperäinen aksenttinsa vääntelee sanojen tiettyjä vokaaleja miten sattuu ja toisinaan hän sotkee yleiskieliseen puheeseensa niin espanjaa kuin lahkokieltäkin - yleensä keskustelukumppania ärsyttääkseen.
• Mirada saapui Andriaanalle noin nelivuotiaana.
• Mirada asuu yhteisten alueiden kallioilla olevassa luolassa, jonka on sisustanut varsin ihmismäiseksi kylästä haalimillaan tavaroilla. Tässä jonkinsorttinen pohjapiirros luolasta.

Sitaatteja

"Saanein esitellä itseini, hombre. Nimeni on Sanguinaria Mirada, Dienten ylpeytenäkin tunnettu. Ketä minulla onkaan ilo puhuitella?"
"Mine olen sanansaattaja, lähetiläs. Olen hyve niille, jotka ovat minuile hyviä, mutta paha pahoille."
"Mine uskon, että Jumala on Luoja. Hän on luonuit maailmamme, muta jätti meidät siten kärsimään yksin. Hän ei välitä, loi maailman itsekäiestä syistään. Herra sen sijan ei luo, vaie kuinka? Hän ohjaa meiitä luotuja, käyttää luotua tahtonsa mukaan. Hän ottaa meidät tykönsä, koiska Luoja on meidät hylännyt. Hän onn johtaja, Jumala raskana oleivan puolisonsa hylännyt isä."

Tavatut:
Belton (Kevätkukka) - negatiivinen tuttavuus
Tartaros (Pipsu) - kunnioittaa johtajanaan
Dacre (Maya) - neutraali tuttavuus
Misery (Lara) - vihaa ja halveksuu
Ister (Lara) - inhoaa ja halveksuu
Divian (Kuutamo) - positiivinen tuttavuus
Viiltäjä (Saalistaja) - läheinen ystävä
Strike (Kuromizu) - neutraali tuttavuus
Natsi (Gigsi) - negatiivinen tuttavuus
Ringo (Maru, nyk. Nameki) - neutraali tuttavuus
Koeth Musta (Lara) - hyvin negatiivinen tuttavuus
Kurai Yoru (Pipsu) - negatiivinen tuttavuus
Medley's Zealot (danny) - halveksuu
Akai (Tiinuu) - halveksuu
Killer Sielunkantaja (Maru) - uhrattu Miradan toimesta
Noir (noir) - neutraali tuttavuus
Trezésira Diora (hitodama) - tulee huonosti toimeen [tytär]
Teófila Xiomara (Pipsu) - hyvin negatiivinen tuttavuus [tytär]
Lilith (Chiazza) - positiivinen tuttavuus
Chastity (danny) - neutraali tuttavuus
Ileya Kermaharja (Tucci) - neutraali tuttavuus
Redselig (Tucci) - neutraali tuttavuus
Kyôkai (Nameki) - neutraali tuttavuus
Rahvin (Lanfear) - neutraali tuttavuus
Mikaru (Wolf) - neutraali tuttavuus
Noirna Aaveenkesyttäjä (Wolf) - neutraali tuttavuus
Kafir Mustaharjas (Mezzi) - hyvä ystävä
Alteir (Tsuki) - halveksuu
Fiore (Lara) - halveksuu
Cliantha (Tahmis) - neutraali tuttavuus
Rubus (Sykomori) - negatiivinen tuttavuus
Vendetta (Sykomori) - negatiivinen tuttavuus
Uljas Omeletti (Tucci) - negatiivinen tuttavuus
Luciano (Sykomori) - negatiivinen tuttavuus
Lovrenc (Tucci) - negatiivinen tuttavuus
Quanta (Lara) - negatiivinen tuttavuus
Corann (Pipsu) - negatiivinen tuttavuus
Eyela (Ish) - negatiivinen tuttavuus
Rhiannon (Neftichan) - oletettavasti uhrattu Miradan toimesta
Ardante (hitodama) - negatiivinen tuttavuus
Caneh (Tahmis) - negatiivinen tuttavuus
Scorpio (Woodland) - positiivinen tuttavuus
Toxic (Meeba) - negatiivinen tuttavuus
Oavert (Karelyon) - neutraali tuttavuus
Rivel (LR) - halveksuu
Chara (Neftichan) - negatiivinen tuttavuus
Antares (LR) - negatiivinen tuttavuus
Kekouan (Kaamoksensusi) - negatiivinen tuttavuus
Mirach (Hades) - negatiivinen tuttavuus
Bergi (Neftichan) - hyvin positiivinen tuttavuus
Solias Vandrigen (Raura) - vihaa
Takim (Tintti) - tulee toimeen, arvostaa jonkin verran
Unabomber (Kammo) - neutraali tuttavuus
Yra Ropido (KAPA) - neutraali tuttavuus

Pelit:
Sivistys saapuu landelle, yhteisten alueiden laiturit, 24.5. - 4.6.2007
Tunteita ja tuoksuja, Carmiksen vesiputous, 3.6. - 8.6.2007
Tunteita ja tuoksuja (part 2), Carmiksen vesiputous (K-18 -osio), 8.6. - 25.6.2007
Totuus siitä kaikesta, elämästä ja kuolemasta, Afuelin tasanko, 29.6. - 14.8.2007
Ei kovin hehkeää, Befalasin havumetsä, 29.8. - 24.9.2007
Ota vastaan tämä puhdas veri (yksinpeli), Djalan lehtimetsä (Random-ropetus), 16.10.2007
Lupauksia, lupauksia, Djalan metsä, 5.11.2007 - 20.12.2007
Vapauta minut, Ederan metsä, 17.10.2007 - 19.1.2008
Palvella voi monin tavoin, Befalasin suo, 20.12.2007 - 27.2.2008
Tulevaisuutemme on tässä ja nyt, Befalasin havumetsä (K-18 -osio), 25.2. - 7.5.2008
Varjojen vankina (YP), yhteiset luolat, 8.3. - 9.3.2008
Uhraamisen alkeet, Befalasin metsä, 10.5. - 11.5.2008
Herralle, ikuisesti, Carmiksen ranta, 26.5. - 10.6.2008
Meille eivät linnut laula, Ederan nurmikenttä, 17.5. - 10.6.2008
Pahimpia on aamut, Ederan kartanon piha, 11.6. - 8.7.2008
Yllättäviä juonenkäänteitä (K-18), Random-ropetus, 23.9. - 1.10.2008
Vaeltajan mielellä, Carmiksen ranta, 26.8. - 27.9.2008
Rakkaus on heikkoja varten, yhteiset luolat, 28.9. - 13.11.2008
Welcome to the dark side, Ederan metsä, 15.11.2008 - 13.1.2009
Kuuttomana yönä - HJÉ YHTEISPELITYS, yhteiset luolat, 26.11.2008 - 24.3.2009
Ei mitään mukavuuksia, Djalan lehtimetsä, 16.1. - 21.3.2009
Menneisyyden haamut (yksinpeli), Ederan kartano (Random-ropetus), 30.3.2009
Demoni ja lintu, Djalan hiekkaranta (K-18 -osio), 3.4.2009 - 3.1.2010
Aamuaurinkoon, Carmiksen nuotiopaikka, 28.7. - 8.9.2009
Hjéresat vs. Puolikuu - YP, Djalan lehtimetsä, 2.1. - 12.4.2010
Jälkitarkastus, Djalan lato, 12.4. - 14.11.2010
Ylistyslaulu kuolemalle, Djalan metsä (K-18 -osio), 15.4. - 27.5.2010
(Laji)puhtaus pukijaansa kaunistaa, yhteisten alueiden kylä, 26.8. - 11.12.2010
Arkiaskareiden ilot, yhteisten alueiden luolat, 9.10. - 19.12.2010
Puolenkuun tähdet//Pentupeli, Djalan lehtimetsä, 11.12. - 29.12.2010
Teetä ja sympatiaa, Yhteisten alueiden luolat, 28.12.2010 - 12.3.2011
Turilas ja jäärä, Ederan kylä, 11.3. - 13.4.2011
Tänä yönä taivaaseen, Yhteisten alueiden kalliot, 19.4. - 27.11.2011
Rikkinäiset sillat on poltettava (yksinpeli), Lahkon laiva (Random-ropetus), 24.8.2011
Raakaa rakkautta (ilman sitä rakkautta), Ederan kylä (K-18 -osio), 13.10.2011 - käynnissä
Voittoja ja häviöitä, loppuja ja uusia alkuja, Yhteisten alueiden kalliot, 29.11.2011 - 10.4.2012
Pienen lauman ensiaskeleet., Yhteisten alueiden kalliot, 18.3. - 9.4.2012
Sotapolitiikkaa, Femorin kalliot, 24.4. - 8.5.2012
Valtakunta viimeinen silmälasikäärmeiden, Femorin laiturit, 9.5.2012 - käynnissä

Tapahtumat:

• Mirada saapui yöllä laiturisataman kautta Andriaanalle. Heti ensimmäisenä vastaan tuli Belton, jolta naaras sai kuulla saaren olevan täysin vailla ihmisasutusta. Varsin pikaisen tapaamisen jälkeen lähti raitaturkki tutkimaan saaren sisäosia.
• Muutamien päivien kuluttua tuli neitoa vastaan Tartaros, joka haastoi Miradan taisteluun. Varsin lyhyen mutta uuvuttavan kamppailun päätteeksi vei uros voiton, mikä luonnollisesti teki suunnattoman vaikutuksen naaraaseen. Tartaros saikin arpikasvosta itselleen varsin hyvän seuralaisen monessakin mielessä. Voittonsa ansiosta Tartaros sai Miradan myös vannomaan valan, jonka myötä tämä liittyi virallisesti Lahkoon ja uroksen Hjéresat-ryhmään.
• Andriaanaa tutkiessaan päätyi punaturkki Afuelin tasangoille, jossa hän kohtasi nuoren Dacren. Naaras kertoili pennulle varsin vääristyneen totuuden Lahkosta ja pahasta Miserystä, joka koettaa tuhota kaiken hyvän. Dacre oli varsin vaikuttunut asiasta, mutta Mirada päätti odottaa, jotta pentu hieman kasvaisi ennen lopullista käännyttämistä. Raitaselkä kun pelkäsi, että Herran ääni saattaisi sekoittaa vasta parikuisen pennun mielen pysyvästi. Niinpä Dacre pääsi lähtemään tapaamisesta vahingoittumattomana.
• Vain tunteja edellisestä kohtasi Mirada vihollisensa Miseryn, jonka kanssa vietti varsin mielenkiintoisen juttutuokion. Naaras ei nimittäin paljastanut kuuluvansa Tartaroksen porukkaan. Puheenaiheina olivat muun muassa Lahkolaisuus yleensä, käsitykset Jumalasta sekä Andriaanan saaresta. Lopulta Ister kuitenkin saapui keskeyttämään juttutuokion ja Mirada poistui paikalta.
• Viikko tämän jälkeen Mirada suoritti ensimmäisen uhrauksensa, jonka kohteeksi joutui erittäin suurikokoinen urospeura. Juhlallisen rukouksen kera punaturkki lähetti elikon sielun Herransa luo, samalla raapaisten tuon kaulan auki kunnianosoituksena Tartarosta kohtaan.
• Jonkin ajan kuluttua ristesi Miradan polku Divian-nimisen urossuden kanssa. Siniturkki oli vasta saapuillut Andriaanalle, joten neiti kertoi urokselle perustietoja saaresta ja erityisesti Lahkon tilanteesta. Pienen lepertelyn jälkeen sai naaras puhuttua suden mukaan Hjéresat-ryhmään ja kaksikko erosi toisistaan lähtien suorittamaan kukin omia tehtäviään.
• Eräänä unettomana yönä kohtasi naaras pimeässä metsässä Viiltäjäksi kutsutun suden. Lyhyen ja kohteliaisuuspitoisen keskustelutuokion jälkeen Viiltäjä lupautui irrottamaan Miradan jalkaa ympäröineen suojaputken tikarillaan. Sen uros nartun luvalla tekikin, kadoten sitten takaisin öiseen pimeyteen, josta oli saapunutkin.
• Jonkin aikaa etsittyään tapasi raitaselkä jälleen johtajansa Tartaroksen Befalasin suolla. Ei ehtinyt kaksikko kauan kuulumisiaan vaihdella, kun juttutuokiota häiritsemään saapui Strike-niminen naaras. Eipä tuo kuitenkaan ehtinyt edes esittäytyä, ennen kuin lahkolaiset jo päättivät etsiä itselleen rauhaisamman juttupaikan, jättäen naaraan yksin suolle.
• Päästyään pois suon kosteasta ilmapiiristä saattoivat Mirada ja Tartaros jatkaa keskusteluaan. Yhdessä kaksikko pohti Hjéresatia ja sen tulevaisuutta, päätyen jopa riitelemään Miradan tehtyä Tartaroksen mielestä liikaa suunnitelmia omin päin. Naaras ei tietenkään moisesta pitänyt, mutta sai lopulta nieltyä kiukkunsa. Illan edetessä tunnelma lämpeni senkin verran, että kaksikko päätyi jälleen viettämään varsin intohimoisia hetkiä keskenään.
• Jonkin aikaa yhdessä kuljettuaan päättivät Tartaros ja Mirada pitää Hjéresatin ensimmäisen kokouksen. Paikalle saatiinkin ihan mukavasti porukkaa, tosin joidenkin puuttuminen ainakin naarasta ihmetytti. Pois jääneitä korvaamaan saatiin kuitenkin uusiakin henkilöitä, jotka olivat halukkaista ryhmään liittymään. Kokouksessa tapasi Mirada ensi kertaa myös joitakin jo ryhmään kuuluneita, kuten Koethin ja Kurai Yorun, joista ei kummastakaan liiemmin pitänyt. Kokouksen päätyttyä erosivat Tartaros ja Mirada pian omille teilleen tehtäväänsä jatkamaan.
• Aikansa kuljettuaan sattui Mirada tapaamaan lahkolaiskaksikko Zealotin ja Akain, joista ensimmäinen oli juuri opettamassa jälkimmäiselle uhraamista. Heidän epäonnekseen Mirada sattui olemaan kovin huonolla tuulella, eikä kaksikko yrityksistään huolimatta päässyt kovin sopuisaan kanssakäymiseen naaraan kanssa. Edes urosten kuuluminen Hjéresat-ryhmään ei asiaa auttanut, vaan tapaaminen päättyi kaikkien onneksi varsin lyhyeen urosten lopulta luovuttaessa ja poistuessa paikalta.
• Matka jatkui ja eräänä yönä kävi naaraan tie Carmiksen rannalle, kuten teki myös Killer Sielunkantajaksi kutsutun sudenkin polku. Mirada koetti saada kyseistä lahkolaista mukaan Hjéresatiin, mistä tämä kieltäytyi kohtalokkain seurauksin. Sielunkantajasta tuli punaturkin ensimmäinen lajitoveriuhri, Killerin veljen seuratessa tapahtumaa kauempaa rannalta. Piilossa pysytellyttä urosta ei taistelija kuitenkaan nähnyt, mutta painoi kylläkin tämän hajun mieleensä, ennen kuin poistui ylpeänä paikalta.
• Ederan nurmikentän kautta kulki Mirada kohti kyseisen lauman kartanoa, josta naaras toivoi löytävänsä tuttunsa Divianin. Sutta ei punaturkki kohdannut, mutta tuttuja kylläkin, nimittäin aiemmin Miseryn seurassa kulkeneen Isterin. Kumpikaan ei ollut järin ilahtunut tapaamisesta, eikä aikaakaan, kun mokomat ajautuivat kunnon tappeluun. Miradan voitettua kyseisen kahakan pakotti naaras puolisuden liittymään Hjéresatiin, minkä uros henkensä säilyttääkseen tekikin. Voitokkaana poistui naaras Ederan mailta, päättäen tavata Divianin joskus myöhemmin.
• Jonkin ajan kuluttua oli niin Miradan kuin Tartaroksenkin aika tavata ja kohdata viimekertaisen tapaamisen seuraukset: punaturkki oli nimittäin huomannut odottavansa pentuja. Kumpikaan tulevista vanhemmista ei ollut asiasta lainkaan hyvillään, mutta kaksikko päätti kuitenkin kasvattaa pentunsa parhaan taitonsa mukaan.
• Aika kului kahden naaraspennun, Trezésira Dioran ja Teófila Xiomaran, syntyessä ja varttuessa. Mirada ja Tartaros kasvattivat jälkeläisensä piilossa turhilta katseilta ei-kenenkään maana pidetyn vuoren luolien suojissa. Kävi kuitenkin niin, että vartuttuaan Teófila asettui vanhempiaan vastaan, ja oli jo tulla uhratuksi perheensä toimesta. Naaras kuitenkin onnistui pakenemaan, jättäen vanhemmilleen enää vain yhden jälkeläisen koulutettavakseen. Parin kuukauden kuluttua jätti kolmikkokin pesänsä taakseen, Miradan tosin ottaessa alle vuotiaan Zésiran mukaansa maailmaa tutkimaan.
• Noin viikkoa luolilta lähtemisen jälkeen kulkeutui Miradan ja Zésiran tie Ederan metsiin, jossa kaksikko tapasi Lilith-nimisen naaraan. Tapaaminen sujui mitä mainioimmin, ja lopulta sai Zésira Miradan avustuksella liitettyä pinkkiharjaksisen suden jopa Lahkoon ja Hjéresatiin.
• Hjéresatin toinen kokous pidettiin viime kerrasta tuttuun tapaan luolilla, Miradan ja Zésirankin paikalle toki saapuessa. Miradan osalta kokous sujui varsin rauhallisissa merkeissä, mitä nyt joukkojen Tartarokseen kohdistunut tyytymättömyys jonkin verran kävi naarasta mietityttämään. Tapaamisen päätyttyä poistui Mirada jälleen Zésira mukanaan sokkeloisesta luolastosta.
• Kokouksen jälkeen oli Mirada jokseenkin ärtyisällä tuulella, mikä osoittautui Alteir-nimiselle urokselle varsin kohtalokkaaksi. Mirada kävi omaksi huvikseen kyseisen koirasuden kimppuun, ja vaikka toinen onnistuikin jonkintasoisen vastuksen naaraalle antamaan, höykytti taistelija toisen lopulta varsin pahasti. Saatuaan tarpeekseen poistui Mirada tyttärineen paikalta voittajana, jättäen Alteirin yksin Djalan metsään makaamaan.
• Miradan ja Zésiran tie kävi tämän jälkeen kohti Ederan kartanoa, johon kaksikko pääsikin yön turvin ujuttautumaan sisälle. Mirada kävi tutkimaan häntä jo pitkään kiusannutta arvoitusta siitä, mihin ihmiset olivat aikain saatossa Andriaanalta kadonneet. Zésira ei jaksanut kuitenkaan olla kovin kiinnostunut asiasta, minkä takia nuorikko pian jättikin punaturkin yksin tutkimustensa pariin. Aamuun mennessä uskoi lopulta Mirada selvittäneensä, kuinka ihmiset olivat tulleet kullan perässä saarelle, mutta jättäneet paikan taakseen jalometallien ehdyttyä. Tyytyväisenä poistui siis taistelukoirakin rakennuksesta, hänen lähtiessään etsimään pois luikkinutta Zésiraa.
• Zésiran jäljet johtivat Djalan hiekkarannalle, josta Mirada ennen tyttärensä löytymistä yhytti kuitenkin kauan sitten tapaamansa Viiltäjän. Koska Miradalla ei ollut aiemmin ollut mahdollisuutta maksaa urokselle velkaansa naaraan jalkaa kahlinneen putken irrottamisesta, päätti punaturkki hoitaa asian tällä kertaa pois päiväjärjestyksestä varsin naisellisin keinoin. Vietettyään muutaman intohimoisen hetken kahden erosivat koiraeläimet jälleen kerran omille teilleen.
• Pian edellisen kohtaamisen jälkeen, Zésiran ollessa yhä kateissa, törmäsi Mirada sattumalta Fioreen, joka osoittautui Carmiksen alfaksi. Punaturkki kaiveli vaivihkaa johtajasta ja hänen laumastaan esille erilaisia tiedonjyväsiä, ja päätyi lopulta jopa mustamaalaamaan oikein urakalla Puolikuuta ryhmittymää tuntemattomalle naaraalle. Vakuutettuaan Fioren parhaansa mukaan puolikuulaisten julmasta murhanhimoisuudesta jätti Mirada ruskeaturkin melko hämmentyneenä yksin tuumailemaan kuulemaansa.
• Jälleen koitti aika kerätä hjéresatlaiset yhteen uuden kokouksen muodossa. Suunnatessaan tapaamispaikalle löysi Mirada myös tyttärensä, joka oli ehtinyt pysytellä karkumatkallaan jo muutaman kuukauden ajan. Itse kokous kuitenkin sai erikoisen käänteen, kun Koeth Musta kertoi Puolenkuun klaanin niinikään kokoontuvan lähistöllä. Päättäen tuhota koko sakin kävi Hjéresat hyökkäykseen Puolikuuta vastaan - varsin ikävin seurauksin. Raaka taistelu tuotti Miradalle lukuisia haavoja ja vammoja, mutta vielä pahemmin kävi itse Tartarokselle, joka sodan päätteeksi menetti henkensä. Hieman ennen kuolemaansa ehti uros kuitenkin siirtää johtajuutensa Koethille, mikä yhdessä koko kammottavan tilanteen kanssa sai Miradan järkyttymään suuresti. Naaras nilkuttikin pois taistelukentältä lähinnä vihaisena entiselle johtajalleen, jäämättä seuraamaan edes tämän hautajaisia.
• Sodan jälkeen Mirada yritti jatkaa eloaan tavalliseen tapaansa, mutta haavansa alkoivat vaatia veroaan hänen kunnostaan. Punaturkki oli jo varsin kriittisessä tilassa siinä vaiheessa, kun Kafiriksi kutsuttu lahkolaisuros hänet löysi ja kävi naarasta erilaisin yrtein hoitamaan. Taistelukoiran alkaessa toipua pysytteli tumma uros yhä hänen tukenaan, jolloin kaksikko vietti tuokion jos toisenkin mitä erilaisimpien keskustelujen parissa. Lopulta parin viikon parantelun jälkeen oli Mirada siinä kunnossa, että saattoi jatkaa eloaan omin päin.
• Miradan toipilasajan loppupuolella alkoi Herra vaatia jo varsin painokkaasti uhria palvelijaltaan. Päästessään taas liikkumaan kunnolla kulkikin Miradan uhrihakuinen polku yksiin epäonnisen Ronja-shiban kanssa. Kyseinen naaras ei pitänyt Lahkosta alkuunkaan, mutta sekös vasta Miradaa yllytti tämän Herran huomaan saattamaan. Lyhyen ja voimasuhteiltaan varsin epäreilun kamppailun päätteeksi saikin Herra jälleen olla tyytyväinen palvelijansa veriseen työhön, kun Ronja-paran sielu erkani hänen raadellusta ruumiistaan.
• Alkaessaan olla jälleen kokonaan kunnossa alkoi Mirada pohtia, mitä hän nyt tahtoisi uudella vapaa-ajallaan tehdä - Hjéresatin johtoon noussutta Koethia hän kun ei aikonut palvella. Pohdinta johti siihen, että naaras lähti kylään keräämään itselleen tavaroita, joiden tuoman ylellisyyden turvin hän voisi muuttaa vakituisesti asumaan luoliin, joista yhdessä hän oli pentujensa kanssakin aikoinaan majaillut. Koiran muuttopuuhia seuraamaan saapui kuitenkin Scorpio-niminen uros, jonka kanssa Mirada jäi hetkiseksi rupattelemaan. Seuralaisen kiintoisista puheista huolimatta taistelukoira ei viihtynyt tämän kanssa pitkään, vaan lyhyen juttutuokion jälkeen lähti hän kiikuttamaan haalimiaan tavaroita kohti luolia.
• Miradan asettauduttua asumaan luolaansa sisusti hän sen haalimillaan tavaroilla ja ryhtyi hoitamaan pystyttämäänsä taloutta tarmokkaasti. Ollessaan pudistelemassa makuualustana käyttämäänsä vilttiä törmäsi hän sitten erään kerran Toxic-nimiseen naaraaseen. Kaksikko jutusteli hetken aikaa varsin nihkeästi, kunnes Mirada kyllästyi nuorempansa epävarmaan olemukseen ja käskytti tämän häipymään kotiluolansa läheisyydestä.
• Lähdettyään erään kerran hieman tavanomaista kauemmaksi kotiluolaltaan sattui Mirada mitä kiintoisimman näyn eteen: hän kohtasi kokonaisen puolikuulaisperheen, joka hätyytteli nuorta lahkolaisurosta, jota punaturkki päätti käydä avittamaan. Lyhyen tappelun aikana ehti Mirada murjoa yhden puolikuulaispennuista erittäin huonoon kuntoon, mistä syystä perhe pian perääntyikin hoitamaan pienokaisensa haavoja ja jätti lahkolaiset kahden metsään.
• Mirada otti nuoren laholaisen, Oavertin, mukaansa ja lähti tämän kanssa takaisin kohti kotiluolaansa. Sinne päästyään kävi kaksikko juomaan Miradan vuoripurosta sankoon keräämää vettä ja juttelemaan mukavia muun muassa uroksen isoäidistä Killeristä, jonka Mirada oli kauan sitten uhrannut Herralle. Mirada myös selitti nuoremmalleen Puolikuun vaaroista ja jätti tämän lopulta lepäämään luolaansa, kun naaras itse lähti puhdistamaan haavojaan keräämällään vedellä.
• Jälleen kerran vei Miradan tie hänet kylään, mutta viimekerran jälkeen paikassa oli tapahtunut merkittävä muutos: se oli siirtynyt Ederan omistukseen. Näin ollen vartiokaartiin kuuluva Bergi, joka laumattoman naaraan eräästä talosta yhytti, joutui pyytämään tätä poistumaan alueelta. Mirada lähtikin suosiolla saadessaan luvan viedä erään vedenkeruuseen tarkoitetun astian mukaansa, ja Bergi lähti saattamaan taistelukoiraa rajalle. Loppujen lopuksi kaksikko huomasi tulevansa vallan mainiosti toimeen keskenään ja Mirada kutsuikin uroksen tulemaan joskus vierailulle hänen luolaansa, ennen kuin kaksikko erosi toisistaan ja taistelukoira suuntasi kohti kotia.
• Eräänä unettomana yönä lähti Mirada kävelemään pitkin tuulisia kallioita ja sattui törmäämään erääseen vanhaan tuttuun - Viiltäjään. Tapaaminen ei kuitenkaan sujunut järin mieluisissa merkeissä, sillä musta susi kertoi olevansa lähdössä pois Andriaanalta. Hän paljasti myös saattaneensa alulle jälkikasvua ja pyysi Miradaa katsomaan etenkin yhden poikansa perään, jottei pimeys valtaisi tämän sielua, kuten isälleen oli käynyt. Vaikka tunsi suurta katkeruutta uroksen lähdöstä, lupasi punaturkki tehdä parhaansa tämän jälkeläisen kanssa, ennen kuin erikoinen ystävyskaksikko erosi viimeisen kerran toisistaan.
• Jonkin aikaa Mirada ehti vaellella päämäärättömästi ympäri Andriaanaa, ennen kuin päätyi ensimmäistä kertaa Lahkon laivalle ja yhytti sieltä pitkästä aikaa tyttärensä Zésiran. Tapaamisen aikana Mirada oppi yhtä ja toista, kuten että Hjéresat oltiin yhdistetty Lahkoon ja että tyttärensä oli kasvanut liki äitinsä veroiseksi taistelijaksi. Tapaaminen sujui pääosin nihkeissä merkeissä ja lopulta punaturkki päätyikin toteamaan, että tästä lähin olisi Zésiran omissa tassuissa tapaisivatko he toisiaan enää koskaan. Mirada kun ei uppiniskaiseksi heittäytynyttä tytärtään aikonut enää eteensä etsiä.
• Kotimatkallaan Mirada piipahti jälleen kylässä, mutta kohtasi tällä kertaa vallan väkivaltaisesti käyttäytyvän ederalaisen, Solias Vandrigenin. Lyhyen sanasodan päätteeksi koira ja susi päätyivät ottamaan verisesti yhteen, ja vaikka Mirada laittoi kampoihin minkä kerkesi, päätti Vandrigen lopulta opettaa nartun kunnioittamaan kipua ottamalla tämän väkisin.
• Päästyään takaisin kotiinsa joutui Mirada saman tien uuteen tappeluun, tällä kertaa vanhan vihollisensa Rhiannonin kanssa. Mirada selviytyi kuitenkin lyhyestä kahakasta voittajana, otti Rhiannonin kaksiteräisen aseen itselleen voitonmerkiksi ja pääsi vieläpä lesoilemaan teollaan paikalle eksyneen Mirachin edessä, ennen kuin palasi tyytyväisenä laulaansa parantelemaan haavojaan.
• Jonkin ajan kuluttua kävi niin, että Edera ajoi koirat sekä koirasudet ulos laumastaan, jolloin hylkiöt suuntasivat kohti yhteisten alueiden kallioita - Miradan kotikontuja. Joukon johtoaseman ottanut Takim tuli tapaamaan taistelukoiraa ja kaksikon keskustelu päätyi loppujen lopuksi varsin radikaaleille raiteille, kun koiranveriset päättivät perustaa kallioille uuden Femor-lauman, jota Mirada ja Takim johtaisivat yhteistuumin. Viimeinkin vanhan taistelijan elämällä oli taas jokin selkeä päämäärä, jonka puolesta tehdä työtä.
• Miradan perehdytettyä uudet laumalaisensa kallioilla asumisen saloihin tuli johtajakaksikkoa tapaamaan Unabomber-niminen sotakoira, joka tahtoi ehdottaa Femorille sopimusta: hän oli tovereineen rantautunut vastikään Andriaanalle ja tarvitsi heille näin ollen suojapaikkaa, mutta ihmisten kasvattamat koirat tarvitsivat myös tottumisaikaa koiraeläinjohtajan alaisuudessa olemiseen. Näin ollen Una ehdotti ns. asevelisopimusta, jonka Mirada ja Takim lopulta hyväksyivätkin. Tällä tavoin Femor sai itselleen palkka-armeijan, jonka uhraaminen Ederaa vastaan taistellessa tuskin kirpaisisi ketään turhan syvästi.
• Ollessaan kiertämässä laumansa rajoja tuli Miradan eteen laitureilla Yra Ropido -niminen narttu.